Kaukokaipuu

Vaikka matkalaukkuni on hädin tuskin purettuna ja vietynä takaisin varastoon edelliseltä reissulta, haaveilen jo seuraavasta matkasta. Voisin pakata laukkuni ja suunnata kentälle vaikka heti! Hih, minä suorastaan rakastan sitä ääntä, joka tulee matkalaukun rullatessa tiellä ja tiedät pääseväsi pian yläilmoihin, oioiii!

Olemme käyneet kahtena viime kesänä poikaystäväni kanssa nautiskelemassa turkoosista merestä, paahtavasta auringosta ja korkeista lämpöasteista. Kesällä 2010 olimme Kyproksen Ayia Napassa ja viime kesänä taas Kreetan Plataniaksella ja molemmista paikoista tykkäsimme kovasti, pääasiana kun oli päästä rentoutumaan, loikoilemaan aurinkoon ja syömään hyvin ;)

Tänä kesänä tuskin pääsemme tekemään perinteistä matkaamme, sillä kävimme jo helmikuussa Lontoossa ja minä juuri ystäväni kanssa Pariisissa, puhumattakaan siitä, että olen koko kesän tiiviisti töissäkin. Onneksi voi katsella vanhoja kuvia ja kuvitella hetken olevansa Nissi Beachin rannalla tai istuskelemassa Hanian satamassa meren kohinaa kuunnellen. Tietysti aina voi haaveilla, että jos syksyllä tulisi jokin superedullinen äkkilähtö eteen! Siihen asti tyydyn kuitenkin valokuviin ja muistoihin sekä muiden reissutarinoihin :)Kertokaahan nyt kiusakseni, minne lämpöön te olette mahdollisesti suuntaamassa tai mikä matkakohde on ihastuttanut viimeksi? :) Tänään iltapäivästä pakkaamme poikaystäväni kanssa laukut, emme nyt ihan etelän aurinkoa varten, vaan suuntaamme mökille rentoutumaan yhdeksi päiväksi! Oikein mukavaa viikonloppua!

16 thoughts on “Kaukokaipuu

  1. Hei sulla on varmasti unelmien poikaystävä.. Voi kun itsekin löytäisin. :) Vaikka itse sanonkin oon ihan kaunis ja tyylikäs, mutta tuntuu ettei nappaa.. :D Etten löydä oikein ketään tarpeeksi hyvää. Ehkä olen liian kriittinen.. Hei saanko kysyä, että minkä ikäinen sun poikaystävä on ja miten tutustuitte / tapasitte? :) Oliks teil ihanat ensi treffit, ihastuitteko heti toisiinne. Sori kun kyselen tällee kauheesti, mut ootte varmasti maailman suloisin pari. <33 :) -Henna

  2. Voi,ayia napan nissi beach on ehdoton lempparini <3 kahtena viime vuotena ollaan siellä makoiltu ja nyt vähän ärsyttää kun ei ole sinne tänä vuonna matkaa :/ toisaalta,kiva päästä näkemään uusiakin paikkoja kun reilun 2 kk:n päästä suunnataan Alanyaan nauttimaan kesälomasta :)

  3. Matkustelu on kyllä ihanaa, etenkin se jännittynyt ja odottavainen tunnelma lentokentällä kun tietää, että kohta sitä ollaan ilmassa!

    Itse olen lähdössä Nizzaan elokuussa. Kolmas kerta peräkkäin samaan paikkaan, mutta eihän sille mitään voi, että siellä on niin ihanaa :)

  4. Hih, voi höpsö :) Useinhan se menee juuri niin, että kun ei varsinaisesti etsimällä etsi ketään, oikeanlainen tyyppi tupsahtaakin sitten eteen kuin tyhjästä! Joten eiköhän se sieltä vielä löydy ;)

    Poikaystäväni on pari vuotta vanhempi kuin minä ja koulussa tutustuimme aikoinaan :) Aika äkkiähän siinä oltiin aika päätä pahkaan ihastuneita ja ollaan edelleenkin hih :)

  5. Nissi Beach oli kyllä aika pähee paikka! Me käytiin siellä Ayia Napassa ollessamme vain kerran, mutta tykättiin kyllä :) Poikaystäväni hyppäsi siellä benjinkin!

    Oi ihana, kun teillä on tuo Alanyan reissu edessä :)

  6. No älä muuta sano, oi että! Vaikka vähän lentämistä aina jännitänkin, on se fiilis kentällä joka kerta yhtä huikea :) Vautsi, Nizza kuulostaa mahtavalta ja on sellainen paikka, jossa tahdon ehdottomasti vielä joskus käydä!

  7. Mä oon viimeksi ollut 7 vuotta sitten Tunisiassa joten nyt odotan kuin kuuta nousevaa tulevaa Rodoksen reissua äitin kanssa :) Sinne siis suuntaan viikoksi ja itselleni ainakin ihan uusi tuttavuus. Ihana päästä lämpimään ja ulkomaille.

  8. New Yorkiin suuntaamme toisen puoliskoni kanssa vajaan kuukauden päästä pariksi viikoksi!! <3

  9. Matkakuumetta täälläkin pukkaa, itse asiassa minulla tuntuu olevan jatkuva matkakuume… :D Tekisi kyllä kovasti mieli kesän päätteeksi ottaa joku äkkilähtö jonnekin :)

  10. Oi on varmasti ihana päästä pitkästä aikaa nauttimaan rannoista, merestä ja auringosta! Itse olen ollut Rodoksella nuorempana ja mitä siitä nyt muistan, niin ainakin silloin pidin paikasta. Olemme parina kesänä suunnitelleet poikaystävän kanssa matkaa sinne, mutta olemmekin sitten päätyneet aina toisiin kohteisiin :) Jonain kesänä kyllä vielä!

  11. Oioiii, mahtaakohan matkalaukusta löytyä tilaa tällaiselle pienelle salamatkustajalle? ;) New York on kyllä sellainen paikka, jossa on aivan ehdottomasti päästävä vielä joskus käymään! Oikein ihanaa reissua teille jo etukäteen! :)

  12. Neverfull oli ensimmäinen LV:ni ja hankin sen itse itselleni ylioppilaslahjaksi toissa keväänä. Täytän siis parin kuukauden päästä 20 :)

  13. Matkakuume on kyllä sellainen tauti, että se taitaa jyllätä aina päivästä toiseen hih ;D Minäkin niiin haaveilen äkkilähdöstä!

  14. Toukokuussa olin mieheni kanssa all inclusive lomalla Turkin Alanyassa. Lomalla söimme ja rentouduimme 100%. Aurinko paistoi ja stressistä ei ollut tietoakaan. Elokuussa suuntaamme Italiaan, kohteena Venetsia. Ei ehkä paras mahdollinen aika mennä sinne, mutta silloin on mentävä kun loma on!
    Suosikki kohteeni elämän varrelta on ehdottomasti Dubai! Siellä yhdistyy kaikki: Hyvä ruoka, shoppailu ja Aurinko. Eikä lentoaika päätä huimaa, noin kuusi tuntia.

  15. Voi että, kuulostaa ihanalta! Itse olen käynyt Italiassa vain Roomassa nuorempana, mutta tahtoisin ehdottomasti käydä jonain päivänä jossain muussakin kaupungissa :) Ja mahtavaa kuulla, että pidit Dubaista! Mietimme nimittäin juuri poikaystäväni kanssa, että jos (ja kun) emme tänä kesänä mihinkään pääse, niin olisi mieletöntä käydä juuri Dubaissa talvella, niin paljon hyvää olen paikasta kuullut!

    Oikein ihanaa reissua teille jo etukäteen! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *