Sähkönsinistä

Kuten olette varmasti jo pistäneet merkille, koostuu päivittäinen pukeutumiseni lähinnä neutraaleista sävyistä, valkoista, tummansinistä, beigeä… Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö mielelläni vetäisisi toisinaan myös hieman räväkämpää väriä ylleni! Lauantaina lähdimme juhlimaan serkkuni pyöreitä vuosia ja päälleni pääsi eräs suosikkipaidoistani.

Pusero / Zara
laukku / LV
käsikoru / Dimacci

Kunnon asukuvia ei tullut napattua, mutta tässä pieni lähinnä asusteisiin keskittyvä vilautus siitä, mitä päälläni oli. Zaran viimekeväinen “nappihihapusero” löytyy kaapistani parissa eri värissä, valkoisen lisäksi tämä sähkönsininen. Hitsi vie, olisi tosiaankin pitänyt aikoinaan hankkia noita useammassa värissä, paita on mallinsa puolesta aivan lempparini!

Dimaccin käsikoru on viime päivinä löytänyt taas tiensä korurasiasta ranteeseeni, se oli jäänyt sinne odottelemaan uutta lyhennyskeikkaa suutarilla. Edelleen olen kyllä aivan hurmioitunut tuosta, enkä voinut olla ihailematta myös serkkuni konjakinruskeaa versiota.. ;) Ja onko joku jo kyllästynyt joka kuvassa vilkkuvaan Pochetteen? Pahoittelen, se tulee näkymään ihan yhtä ahkerasti jatkossakin, hih!

Olen täällä silmät hieman sikkurassa herättyäni juuri “iltareilta”, eli iltapäikkäreiltä. En aina muistakaan, miten paljon tuo yössä riekkuminen verottaa ja uuden viikon starttaaminen kuudelta aamulla oli pikkuriikkisen hankalaa! Noh, eiköhän se tästä ja väsymys on kyllä sen arvoista ;)

Mitäs tykkäsitte sähkönsinisestä?

21 thoughts on “Sähkönsinistä

  1. Tykkään tuosta paidastasi niin paljon! Harmi,ettein noita enää saa mistään,olisi ihan täydellinen paita :)

  2. Tuo paidan malli vaikuttaa kyllä aivan ihanalta. Harmittelen taas varmaan sadatta kertaa, että voi kun täällä pohjoisessa ei Zaraa ole! :D Voiko tuota Pochettea edes nähdä liikaa? ;)

  3. Yksinkertainen, mutta kovin kiva yhdistelmä! Tykkään :) Sähkönsininen ja ruskea/kulta sopivat tosi kivasti yhteen! Hmm, pitäisiköhän kaivaa se oma sininenkin paita kaapista pitkästä aikaa… :D

  4. Minäkin vähän toivoin, että Zaraan olisi vielä tullut vastaavanlainen malli tänäkin vuonna, mutta harmikseni ei :/ Tuo on kyllä mallinsa puolesta ihan täydellinen!

  5. Se on minustakin aivan ihana, helppo pukea lähes jokaiseen asuun sopivaksi :) Voih, voin vain kuvitella! Mitenkähän pärjään, jos joudun muuttamaan täältä Helsingistä vielä joskus pois, kauas Zarasta.. ;D

    Ja hihih, kiva kuulla, ettei Pochette vielä kyllästytä! ;) Sille on kyllä tullut niiin paljon käyttöä, ettei tosikaan!

  6. Kiitos Ida! :) Itsekin tykästyin kovasti sähkönsinisen ja kullan yhdistelmään. Hih, paita esiin sieltä kaapin perältä vaan!

  7. VAU, toi rannekoru on ihan mieletön :)! Saako tuollaisen ostaa, vaikka ei olekaan hevostyttö ;)!? Maii

  8. Minustakin se on yllättävän hyvä kaveri sähkönsinisen rinnalle :) Toisaalta minusta kyllä tuntuu, että tuo sopii lähes kaiken kanssa! Pochette on kyllä klassikko ja toivottavasti kestää minulla kiikkustuoliin saakka! :)

  9. Kiitos Maii! :) Hihih, minäkin otin oikeuden hankkia tuollaisen, vaikka en ole heppatyttöä nähnytkään ;D Serkkuni sen sijaan harrastaa hevosia ja häneltä tämän ensimmäistä kertaa bongasinkin. Joten eikun hevoskauppaan tai netistä merkin omilta sivuilta tilaamaan! ;)

  10. Hyvännäköinen paita! Mulla on toi sama malli kahdessa eri kankaassa ja sävyssä vaaleana. Täytyisikin tehdä taas pieni kierros Zarassa, sinne on varmasti tullut kaikkea kivaa (syys)uutta jo! :)

  11. Olin bongaavinani sun kuvan Classy in the City- sivustolta! Kuvan, missä sulla on LV-pochette kädessä ja hieman näkyy sitä H&M:n pitkää juhlamekkoakin… Olenko oikeassa? ;)

  12. Se kuva olikin vaan Facebookin Classy in the city- sivustolla… Mutta kuitenkin :)

  13. Kävin juuri kierroksella Zarassa ja tosi vähän siellä tuntui olevan mitään.. Niitä khakipöksyjäkään ei meinaa millään löytyä omassa koossani, ärr! On harvinaista poistua Zarasta ilman paperikassia, toivottavasti sinne tulisi vielä kaikkea syyskivaa :)

  14. Sähkönsininen on yksi ihanimmista väreistä! Iiiihana muuten myös tuo korusi! Mistä olet sen ostanut ja paljon maksoi? :)

  15. Minustakin se on hurjan kaunis väri ja sopii yllättävän monelle :) Hih, kiitos! Koru on peräisin Espoossa sijaitsevasta Hipposport-myymälästä, jonne heppaharrastaja-serkkuni tiesi minut ohjata ;) Hinta oli muistaakseni n.70e. Heillä on myös verkkokauppa, kuten myös merkin omilta sivuilta onnistuu kuulemma tilaaminen ihan ongelmitta :) Korusta on saatavilla toinen toistaan herkullisempia värejä!

  16. Kiitos paljon vinkistä! Tuo koru jotenkin vain iski tällaiseen heppaharrastelijaan lujaa :) Todella kiva, pitää joku päivä mennä katselemaan! :)

  17. ää nyt kyllä varmistui lopullisesti mikä laukku LV:ltä lähtee ensi kerralla mukaan!(-:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *