Guess what…

… I’m moving!

Viime viikkojen ajan olen pitänyt sisälläni kutkuttavaa uutista, joka olisi tehnyt mieli jakaa kanssanne heti alkumetreillä. Vähän jo vihjailinkin ohimennen, kuinka toukokuu on täynnä jännittäviä asioita. Maltoin kuitenkin mieleni ja pidin suuni tiukasti supussa, mutta nyt on aika paljastaa teille, mistä oikein on kyse!

Alla oleva kuva sen jo varmasti kertookin, nimittäin blogini siirtyy huomisesta lähtien muotilehti Costumen alle! Kyseessä on muutaman kuukauden mittainen vierailujakso ja saan kunnian olla ihkaensimmäinen Costume-vierailija :) Sanomattakin on varmasti selvää, että olen tällaisesta kunniasta ihan mahdottoman otettu, sekä tietysti todella innoissani sen mukanaan tuomista uusista kokemuksista.

Rehellisesti sanottuna en vuosi sitten tämän pikkuisen blogin perustaessani olisi voinut kuvitellakaan eteeni tulevan näin huikean hieno mahdollisuus, kuin yhteistyö muotilehden kanssa! Eikä ihan minkä tahansa lehden, vaan Costumen kaltaisen pohjoismaisen menestyskonseptin. Ne, keille Costume ei vielä ole tuttu, niin kerrottakoon, että Costume on uudenlainen muotilehti fashionistoille, muodin suurkuluttajille. Se on lehti ihmisille, jotka puhuvat muotia äidinkielenään.

Blogini siirtyy siis seuraavaksi muutamaksi kuukaudeksi osoitteeseen jonnamaista.costume.fi ja nyt olisikin aika päivittää uusi osoite lukulistallenne. Esimerkiksi Bloggerin kautta seuraavien tulee päivittää seuraavanlainen syöte: jonnamaista.costume.fi/feed. Osoite tulee päivittymään lähipäivinä myös Blogilistalle ja Blogloviniin, joten ei hätää sitä kautta seuraavillakaan. Ainoastaan Indiedays Inspirationin kautta blogiani ei ole enää mahdollista seurata, kiitän ja kumarran Indiedaysin loistavaa tiimiä kuluneista kuukausista!

Nyt on siis aika siirtyä kohti uusi tuulia ja toivon todella näkeväni samat tutut nimet kommenttiboksissa myös uuden blogin puolella, toivottavasti myös kourallisen uusia lukijoita! Mikään muu ei osoitteen lisäksi sitten muutukaan (paitsi tietysti uusi keväisempi ulkoasu), Jonnamaista tulee jatkamaan ihan täysin samaa rataa kuin ennenkin – blogina kauneudesta, muodista sekä arjen pienistä iloista ja hetkistä :)

Tervetuloa Costumeen Jonnamaista ja lukijat! Costume on innoissaan ja ihastunut ihkaensimmäisestä blogivierailijasta.”

Tavataan Costumen puolella! ♥

I wanted to inform my foreign readers as well, since there are some of you! I have the honour of being the very first visiting blogger in the fashion magazine called Costume, and from tomorrow on you can find my blog there. My visit will last for a few months, and I really hope I’ll meet you guys at jonnamaista.costume.fi!

101 thoughts on “Guess what…

  1. Voi, eihän tällaisesta voi kuin kiittää koko sydämestään! Kiitos LH, toivottavasti näen nimeäsi kommenttiboksin puolella jatkossakin :)

  2. Heippa, valtavan suuri kiitos onnitteluista :)

    Tuosta AMK:sta sitten, laitoin tosiaan varmuudeksi haut sinnekin. Vilkaisin materiaaleja ne saatuani, mutta tällä hetkellä mietityttää kyllä, että mistä revin aikaa niiden läpikäymiseen, kun kauppiskirjat ovat kuitenkin minulla se ykkösprioriteetti. Jos ne pari kertaa ehtisi lukaista ennen koetta, niin ei veisi liikaa aikaa pääsykoekirjoista :)

  3. Voi että, kiitos ihana Lola <3 Toivon todella, että jaksat piristää päiviäni kommenteillasi myös Costumen puolella :)

  4. Voi millaisen hymyn sait aikaan kommentillasi! Ihana, kun nyt innostuit kommentoimaan, arvostan sitä kovasti :) Juuri tällainen palaute tekee tästä touhusta kyllä niin uskomattoman antoisaa, valtavan suuri kiitos <3

  5. Vau, todella hienoa! Meni kyllä oikeaan osoitteeseen, huikeat onnittelut! :)

  6. Wou Jonna!!! :D Ihan huikeeta!! Suuren suuri onnittelu ihanaiselle!! <3 <3 :) Costume saa tosiaan ihanan bloggaajan riveihinsä:)

  7. Ihan valtavat onnittelut Jonna! Blogiasi on niin ihana ja piristävä lukea, on ollut ihan mahtavaa seurata blogiasi alkutaipaleilta tähän asti ja huomata, kuinka sinun positiivinen asenne kantautuu lukijoille kerta toisensa jälkeen.
    Tsemppiä uusiin koitoksiin ja viimeiseen rutistukseen pääsykokeiden parissa! <3

    Kiitos myös avusta kamera/objektiivipohdintojen kanssa, lähettelin Top Shot:iin viestiä ja nyt odotellaan vastausta! :)

    -A

  8. Oi että, aivan ihana kuulla että olet ollut alusta asti mukana <3 Ja toivottavasti jatkossakin! Kiitos kovin kauniista sanoistasi, olen ollut tänään yhtä hymyä näitä lukiessa :)

    Ja tosi kiva, jos olin yhtään avuksi kamerapohdintojen kanssa! Kumpaan optiikkaan sitten päädyit? :)

  9. Onnea paljon Jonna, olet kyllä tuon ansainnut täysin!:) <3 Tykkään lukea Costumea aina Norjassa ollessani, pitäisi ehkä tutustua tarkemmin myös sen suomalaiseen versioon.. :)

  10. Voi, miten mahtava uutinen! Onnea tuhannesti kaunokainen! Olet kyllä ansainnut kaiken hehkutuksen, niin upean blogin olet onnistunut luomaan! ♥♥♥

  11. Lämpimät onnittelut! <3 Olipa ihana uutinen. Olen lukenut blogiasi kohta vuoden verran ja tällä viikolla uskaltauduin kommentoimaan ensimmäistä kertaa. Kiitos ihanimmasta ja aidoimmasta blogista. :)

    Emilia

  12. Vautsi Jonna, niin upea juttu, että lempapribloggaajani saa tuollaisen mahdollisuuden ! Onnea ihan hirmuisesti :)<3

  13. Voi että, mielettömän ihana kuulla! On aina yhtä piristävää, kun joku pitkäaikainen “hiljainen” lukija innostuu raapustamaan kommentin, arvostan sitä suuresti :) Kiitos itsellesi valtavan kauniista sanoista <3

  14. Mukana todellakin pysytään!
    Taidan kallistua siihen 45 mm puoleen :) Katselin sun ottamia kuvia ja täytyy sanoa niiden olevan aivan mahtavia!

    -A

  15. Vautsi miten upeita uutisia, paljon onnea Jonna! (: Hauska kuulla että oot hakemassa Vaasaan, tämä on kyllä tosi mukava opiskelukaupunki ja itse oon ainakin viihtynyt paremmin kuin hyvin nämä neljä opiskeluvuottani. Pidän sun pääsykoeluvuille peukkuja pystyssä! (:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *