Mallorca Outfit – Floral Tunic

Tunika / Zara
shortsit / Zara
laukku / Mulberry
sandaalit / Stradivarius
käsikorut / Lindex & Forever21

Pari iltaa takaperin täällä Alcudiassa puin ylleni jotain, mikä on unohtunut vaatekaapin syvimmille perukoille. Tämä vuosi sitten Zarasta ostettu kukallinen satiinitunika on jäänyt roikkumaan henkarille, enkä oikein edes tiedä miksi. Tai noh, tiedän kyllä, se nimittäin tuntui jostain syystä kovin vaikeasti yhdistettävältä. En osaa sanoa onko se sen pituus, vahva printti, materiaali, vai kaikki nämä yhdessä? Samalla kuitenkin pidän sen kauniista kuvioinnista kovasti, joten päättäväisenä pakkasin tunikan matkalaukkuun aikoen antaa sille mahdollisuuden.

Yleensä en pue samaa väriä ylä- ja alaosassa, mutta tässä vaalea kokonaisuus tuntui ainoalta toimivalta vaihtoehdolta. Poikaystäväni heitti vitsiä eläkeläisrouvien kukkapaidoista (tämä näky tuli rantakadulla myös sopivasti vastaan, nice), mutta minä taas viihdyin asussa mainiosti! Ainakaan puseroressukka ei jäänyt ikuisiksi ajoiksi virumaan käyttämättömänä vaatekaappiin, saatanpa pukea sen toistekin vielä päälle ;)

Meillä on ollut täällä vähän huonoa tuuria säiden kanssa, valtava tumma pilvilautta on eksynyt allasalueen ylle aina jossain vaiheessa päivää ja eilen Palmassa käydessämme hieman ripottelikin. Toivottavasti parille vikalle päivälle kuitenkin riittäisi aurinkoa, ainakin nautimme vielä mahdottoman hyvästä ruuasta, viinistä ja tunnelmasta täysin rinnoin!

32 thoughts on “Mallorca Outfit – Floral Tunic

  1. Aivan ihana tuo tunika. ♡ Ei kannata jättää kaapin perukoille. Sopii kauniisti noiden shortsien kanssa. :-)

  2. Tuosta asusta on kyllä eläkeläismummot kaukana, ihan huippu! Sopii vielä noihin maisemiin jotenkin erityisen hyvin.

  3. Täytyy varmaan antaa tuolle samaiselle puserolle uusi mahdollisuus! Se kun on niin kaunis kaapissa pidettäväksi, mutta tunnistan nuo mainitsemasi “ongelmat”. Himpun verran lyhyempi helma niin paita olis ihan mielettömän bueno :–)

    Ja hei miten ihanat noi maisemat! <3

  4. Aivan täydellinen kesäasu!!! Olet supernättinä jälleen kerran ja pidä hauska loppureissu :)

  5. Ihana asu ja ihanat maisemat! Mä pidän täällä peukkuja, jotta teillä olisi hyvät säät loppu loman. Rentouttavaa lomaa!

  6. Ihana Jonski, ihana asu, ihana laukku ja ihanat maisemat :) Mitä mieltä olet Alexasta nyt kun olet siitä pari viikkoa saanut nauttia? Miten vertaisit sitä Bayswaterin, onko jompikumpi “noussut kivemmaksi”? Minulla on kova pähkäily noiden kahden laukun välillä, sillä tuumin pitäisikö niistä jompi kumpi ostaa lentokentältä. Bayssi on ollut haaveeni jo vuosia, mutta pelottaa onko se läppä liian vaikea. Alexassa olisi helpotuksena olkahihna jonka avulla läppä olisi helpompi avata. Alexan ottaisin varmaankin minäkin myös juuri tuossa regular koossa, sillä oversized koossa laukku on makuuni jopa liian rento. Haluan olla varma valinnastani, sillä tämän laukun pitää täyttää konjakinruskean laukun roolia useita vuosia ;)

  7. Ihanasti olet yhdistänyt vaatteet, tykkään tykkään tykkään<3 Ja vau kun on rusketusta tullu ;)

  8. Asusi on mielestäni aivan täydellinen!!! Ja ihania kuvia muutenkin, nauttikaa :)

  9. Kaunotar!:) Todella kaunis asu ja en voi olla ihastelematta asukuvan taustaa.. Oioi, upea!:) Voi, toivottavasti säät vielä kerkeäisivät parantua!

  10. Ihana asu! <3 Itsekin täytän kaappia kukkakuosisilla vaatteilla kun on näin ihanat ilmat! :)

    Tuli muuten tuossa illan päälle mieleen, että enpä ole pitkään aikaan vieraillut blogissasi joten päätin taas pistäytyä. En muistanut syytä. Mutta kun tulin tänne, niin muistui se heti mieleen: syy ei todellakaan ole blogisi sisältö vaan tuo helkkarin MAINOS joka pomppaa aina tohon eteen, kun yrittää avata blogin! Sama toistuu kun yrittää lukea vanhempia postauksia…
    Milloin siis siirryt takaisin bloggeriin, pois costumen ärsyttävien mainosten luota? :D

  11. Kiitos LeAnn! :) Hih, uskon kyllä että tunika pääsee vielä varmasti käyttöön!

  12. Hih, no hyvä niin ;) Kiitos ihana! Asu mätsää kyllä kieltämättä mainiosti näihin maisemiin, nyt jo ikävä tuota upeaa rantaa!

  13. Nuo on kyllä minustakin ihan hirmuisen suloiset :) Ja mukavat jalassa, loistava (ja edullinen) ostos siis viime kesältä!

  14. Tiedän tismalleen mitä tarkoitat! Nyt vaan kaivat sen sieltä kaapista ja annat sille mahdollisuuden, se on liian kaunis kaapissa pidettäväksi ;) Sanos muuta, lyhyempi helma tekisi jo paljon, tai sitten ihan mekkopituus, josta se ei ole kaukana.

    Maisemat olivat kyllä mitä ihanimmat, nyt jo ikävä niitä!

  15. Kiitos Mankka :) Kokeilin paitaa myös tummansinisten shortsien kanssa, mutta jotenkin kokonaisuudesta tuli tosi levoton! Aloitin siis näin turvallisella linjalla, hih ;)

  16. Voi kiitos oikein kovasti Hazel! :) Reissu oli mitä ihanin, nyt taas kotimaisemissa. Oikein rentouttavaa viikonloppua!

  17. Kiitos Heidi, peukkusi näköjään toimivat, kun huonojen ennusteiden tilalla olikin pilvetön taivas! ;) Kivaa viikonloppua!

  18. Hih, ihana sinä, kiitos! :) Kääk, Bays ja Alexa ovat kyllä kaksi niin erilaista laukkua että niitä on vaikea verrata, molemmat niin ihania! Jos nyt tuosta läpästä puhutaan, niin minusta Baysin läppää on jotenkin huomattavasti helpompi käsitellä kahden kahvan ansiosta. Ei Alexakaan mahdoton ole, siinä vaan täytyy kädellä tukea, että saa läpän lukkoineen kunnolla kiinni, kun laukku ei roiku kahden kahvan varassa (vaikea selittää!). Toisaalta taas Alexassa pääsee helposti sujauttamaan käden läpän ali vaikka soivaa puhelinta varten, kun taas Bays on avattava kunnolla.

    Tietysti Alexa saa suuren plussan pitkästä hihnasta, minusta se on ihanan rennon näköinen olalla kannettuna tai crossbodyna! Ja toki kannattaa miettiä koon kannalta, Bays on tosi paljon Regular Alexaa isompi, joten esim. koulukamoja tai läppäriä/ pientä kansiota varten suosittelen Bayswateria, Alexa taas on ihan loistava arkikäyttöön. Ja ainiin, muistaakseni Mulberrylla laukkuja sovitellessani myyjättäret sanoivat, että Baysin nahka on Alexan Soft Buffaloa painavampaa.

    Jos siis Baysista olet pitkään haaveillut ja ainoa pelkosi on läpän vaikues, niin ei sen suhteen ole kyllä huolta :) Toivottavasti tästä pitkästä ja sekalaisesta sepustuksesta oli jotain apua, hih! Kumpaan tahansa päädyt, niin huonoa päätöstä et tule tekemään ;)

  19. Kiitos Jennifer, ihana kuulla <3 Hih, jonkin verran väriä ehti kyllä tarttua, vaikka joka päivä ei se arskanderi paistanutkaan ;)

  20. Oi kiitos Hanna, kiva kuulla että pidit! Nautittua tuli kyllä koko viikon edestä, voi että :)

  21. Voi kiitos Elle-Marie! Tuolla oli kyllä mitä upeimmat taustat asukuvailuja varten, oih ja voih! Ja säätkin onneksemme paranivat ja viimeisinä päivinä pääsimme nauttimaan pilvettömästä taivaasta :) Oikein rentouttavaa viikkistä sinne!

  22. Kiitos Elli! Kukkakuosi kuuluu kyllä kesään, sanoi miehet mitä tahansa, hihih ;)

    Kurja kuulla, ettet ole viihtynyt täällä Costumen puolella :/ Minusta mainoksen ei kuitenkaan pitäisi pompata saman selailun aikana useampaan kertaan, ainakaan minulla muita Costumen blogeja selaillessani riittää, että sen painaa kerran ruksista pois, eikä se edes ilmesty joka kerta. Toivottavasti et kuitenkaan jättäisi blogiani lukematta tämän takia, eikös se kuitenkin juuri se sisältö ole tärkein :) Täällä blogikodissani vietän vielä seuraavan muutaman kuukauden, toivon näkeväni sinutkin köörissä mukana! <3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *