Outfit in Ripped Jeans

Alkukesästä postauksessa Spring Inspiration: Ripped Jeans kirjoittelin kulutetuista farkuista ja siitä, kuinka en ole vielä oikein lämmennyt tämän hetken kuumalle trendille – poikaystävän kaapista kähvelletyille boyfriend-farkuille. Myönsin tuolloin kuitenkin, että hieman istuvammat poikkisfarkkujen välimuodot voisivat näyttää kyllä hyvältä… Näin ollen törmätessäni hetki sitten Zarassa houkuttelevaan röykkiöön revittyä ja kulutettua denimiä, aloin kaivella ja metsästää kasasta sitä oikeaa mallia minulle. Vein parit sovituskoppiin ja vaikka housut näyttivät henkarilla hieman epäilyttäviltä ja löllöiltä, yllätyin niitä sovitellessani – nehän istuvat!

Pusero / Zara
farkut / Zara
laukku / Mulberry
kengät / Tory Burch
aurinkolasit / Ray-Ban
kello / MK
käsikorut, turkoosi / Espanjasta, kultainen / Lindex

Farkkujen malli kantaa nimeä Relaxed Fit, mutta ne eivät kuitenkaan näytä minun makuuni liikaa siltä, että olisin aamulla vieraillut miekkosen kaapilla omani sijaan. Farkut istuvat päälle kuin nakutettu, cigarette-malliset suoremmat lahkeet tuovat pientä boyfriend-vibaa, mutta tämän enempää poikaystävämmäksi ei farkut meikäläisen päällä mene ;)

Mainitsin juuri kesäsuosikkeja listatessani rakastavani yksinkertaista valkoisen ja sinisen yhdistelmää, joten tämä kombo päätyi päälle myös asuun. Tällaisessa simppelissä ja rennossa viileän kesäpäivän asussa viihdyn kyllä paremmin kuin hyvin! :) Mites te, kyllä vai ei poikkisfarkuille, vai sijoitutteko välimaastoon kuten minäkin?

26 thoughts on “Outfit in Ripped Jeans

  1. Juuri tuollaisia revittyjä boyfriend-farkkuja itsekin olen kaipaillut! Rennot, muttei liian lökäpöksyt. :) Täytyykin varmaan mennä siis Zaraan sovittelemaan.

  2. Mikä oli muuten sun plan B, jos et ois päässyt opiskelemaan nyt? :)
    Oletko muuten saanut jo asunnon Vaasasta, vai mitä olet suunnitellut syksylle?

  3. Just näin, tuovat rentoa ilmettä arkipukeutumiseen, mutta eivät ole liian lökät omaan makuuni ;) Eikun mars Zaraan, siellä oli parikin kivaa mallia! Toivottavasti löytyy :)

  4. Alunperin olin hakemassa ammattikorkeaan nyt myös kauppiksen ohella, mutta viimeisinä viikkoina en uskaltanutkaan enää irrottautua niistä varsinaisista pääsykoekirjoista ja päädyin jättämään hakemisen. Olisin varmaan hakenut sitten syksyhaussa liiketalouteen :) Ja kyllä vaan, asuntokin on onneksi löytynyt, nyt vaan muuttoa odottelemaan :)

  5. Poikkikset näyttää kaikkien muiden päällä hyvältä, mutta epäilen niiden sopivuutta mulle. Tollaset välimallin ratkaisut voisi olla kyllä just passeli. Zara voisi kyllä avata Suomeen edes sen nettikaupan, ellei kerran liikkeitä saada pk-seudun ulkopuolelle.. :/

  6. Onpa päheet! Vautsi :) Multa löytyy yhden hyvin vaaleat bf-farkut, mutta tuollaiset hieman tummemmat olisivat kyllä kivat nyt loppukesäksi.

  7. Minusta ovat kovin kivat ja asu on kaunis. Itselleni eivät poikkikset sovi, ei tällä lantiolla, mutta ihastelen muiden päällä :) Tuota mallia voisi harkita jo itsekin.

  8. Niin nättejä kuvia jälleen :) Täällä kans sijoitutaan siihen välimaastoon ;) Ostinkin ginasta viime viikolla rikkinäiset farkut joihin tein vielä lisää reikiä :)

  9. Tämän sorttisia on tullut myös metsästettyä: kohdalle on osunut vain liian löysiä tai sitten muuten vaan huonoja :-/ Ja nuo Zaran vajaamittaiset farkut on meikäläisen kintuilla capri-mitoissa! :D Ehdottomasti on repalepöksyt löydettävä nyt,kun niitä vielä voi paleltumatta käyttää.

  10. Höpsistä, älä epäile ennen kuin kokeilet – ainakin tällaiset välimuodot sopivat varmasti lähes kaikille ;) No sanos muuta, poden jo vieroitusoireita Vaasaan lähdöstä, nettikauppa olisi tosiaan paikallaan :D Sinun täytyy tehdä joku viikonloppureissu Helsinkiin shoppailuja varten!

  11. Kiitos Pauliina! :) Tykkään kyllä väristä kovasti, jotain suhtvaaleaa denimiä hain ja näissä on väri just eikä melkein makuuni. Toivottavasti sullakin tärppää vilä! :)

  12. Kiitos paljon Dahlia :) Kannattaa kokeilla, nämä kun eivät juurikaan eroa normifarkuista muuten kuin lyhkäisemmän pituuden ja tuon lahkeiden suoremman mallin myötä. Satuitko muuten käymään Lumenen tehtaanmyymälässä Espoossa tuossa muutama päivä sitten? Näytti kovasti sinulta, mutten ollut ihan varma, niin en viitsinyt moikata :)

  13. Kiitos paljon ihana! Hihi, kiva etten ole ainoa välimaastoon sijoittuva “nössö” näiden suhteen ;) Näistäkin tulee pian varmaan aika reikäisät, noilla kun on tapana käytössä vielä revetä, etenkin polvista!

  14. Voi tiedän, näissä on tarkat kriteerit ainakin itselläni niin mallin, istuvuuden kuin värinkin suhteen ;) Hah eikä! Meikäläisen lyhyen varrelle nämä menevät juuri, mutta yhtään pidemmälle voi varmaan käydä jo vähän nafteiksi. Toivottavasti löydät vielä omasi, ainakin kaupat ovat näitä nyt pullollaan! :)

  15. Täydellinen asu, näyttää tosi hyvältä! Nyt täytyy löytää omaankin kaappiin revityt farkut, ehkä just tollasena semi-boyfriendinä :)

  16. Voi kiitoksia, kiva jos tykkäsit! Semi-boyfriend onkin hyvä termi kuvaamaan näitä ;) Onnea metsästykseen, toivottavasti löydät omasi!

  17. Asu on tosi onnistunut! Itsekin olen arponut jo pari vuotta boyfriend-farkkujen kanssa, mutten ole vieläkään edes sovittanut niitä! Mielestäni ne kaikkein löysimmät eivät ole sieltä tyylikkäimmästä päästä, joten taidan sijoittua välimastoon kuten sinäkin. Ehkä pitäisi käydä Zarassa…

  18. Ihanat pökät! Kiva nähä sun päällä myös jotain erilaista, vaikka oon sun klassiseen tyyliin täysin hullaantunut! :)

  19. Voi kiitos! Kiva etten ole ainoa välimaastoon jäävä ;) Kannattaa piipahtaa Zarassa, siellä oli muutamakin tämän tyylinen malli, rohkeasti sovariin vaan :) Toivottavasti onnistaa!

  20. Hih, kiitos emilia! Klassinen on kyllä ehdottomasti eniten minua, mutta minustakin kiva saada siihen välillä jotain vähän erilaistakin :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *