Our New Year’s Eve

Meidän uuden vuoden aatto sujui mukavissa merkeissä ystävien kanssa luonamme juhlien. Ilta koostui hyvästä ruuasta, juomasta, seurasta, tähtisädetikkujen kimalluksesta ja näköjään perinteeksi muodostuneesta Alias-battlesta! Lautapelejä tulee pelattua ihan liian harvoin ja tälläkin kertaa sai välilä nauraa vatsat kipeinä, verenpaineen ja desibelien kohoamisesta puhumattakaan.

Pöydästä löytyi pientä purtavaa ja tarjottavat hupenivatkin hyvin illan aikana. Väkersimme helppoja ja herkullisia bruschetta-leipiä (ohje löytyy täältä) sekä lohiruisnappeja, joita voisin syödä kymmenittäin. Lisäksi leivoin edellisenä iltana porkkanakakkua, joka oli debyyttini, mutta onnistui mielettömän hyvin! Ohjeen löysin Vaaleanpunainen hirsitalo-blogista, herkkusuuna käytin tietysti Marjan ehdottamaa runsaampaa kuorrutusta ;) Porkkanakakku sai hurjan paljon kehuja, joten tätä leivotaan meillä ehdottomasti toistekin!

Pöytäliinan suhteen piti hieman improvisoida, sillä halusin suojata meidän puisen käsittelemättömän sohvapöydän roiskeilta ja tahroilta. Kaapista löytyi lahjojen paketoinnin jäljiltä ruskeaa voimapaperia, jota kääräisin pari kerrosta pöydän päälle. Sellaisenaanhan se ei ollut kovin nätti, joten nappasin permanenttitussin kauniiseen käteen ja ryhdyin Pinterestistä inspiroituneena koristelemaan. Parashan olisi ollut vielä laittaa alle pöytäliina suojaamaan, mutta hätätilassa toimi näinkin… :D

Kaiken kaikkiaan meillä oli ihana ilta ja tästä onkin hyvä startata vuosi 2014!

Our New Year’s Eve was all about delicious food, good wine and amazing company. I might have eaten too many pieces of carrot cake during the past days, but you can’t even believe when I say that it was simply heavenly! All in all our night was a lot of fun, so it was certainly a great start for the year 2014 :)

24 thoughts on “Our New Year’s Eve

  1. Oi, hyvältä kuulosti teidän tarjoilut. ♡ Noita brushettoja pitää kyllä myös kokeilla. Kuulostavat joka kerta niin herkullisilta. :-)
    Ihania kuvia ja kauniit asut teillä kummallakin. ♡
    Ihanaa tammikuuta Kaunokainen. :-)

  2. Ihanan näköisiä tarjottavia ja söötti Jonna!
    Hei, lautapeleistä tuli mieleen, että jos olette pelaajia, niin ehdottomasti suosittelen tutustumaan Sequence-lautapeliin! Meilläkin meni uudenvuoden aattona pelailuksi…samaten tänään illalla suunnitelmissa pelailla…ja niin monena iltana! Saa hyvät naiset-miehet asetelman… käyppä googlettamassa :)

  3. Onpa mainio idea tuo voimapaperi! :) Tarjoilut näyttävät tosi herkullisilta ja tuo sun asu on just eikä melkein passeli.

  4. Siis minkälaiset asumiskärjestelyt sulla on? Asutko poikaystäväsi kanssa yhdessä Vaasassa vai missä? Vai onko sulla kaksi kämppää? Jos on, voiskohan siitä toisestakin saada kuvia?:)

  5. Kannattaa kyllä kokeilla, ne on tosi helppoja ja kivoja tarjottavia :) Oikein ihanaa tammikuuta sinnekin!

  6. Kiitos Mapsinen! :) Googlettelin heti peliä ja kuulosti mielenkiintoiselta, täytyy pitää tuo mielessä! Naiset vastaan miehet-asetelma on aina plussaa ja tuo oman tunnelmansa peliin ;)

  7. Hih, jotain oli keksittävä! Voi kiitos, sama asu oli tosiaan viime vuoden juhlinnoissa, mutta miksipä sitä hyvää vaihtamaan ;)

  8. Kiva jos tykkäsit ideasta! Vielä kun olisi ollut aikaa koristella tuota enemmän ja lisätä vaikka jotain kimaltelevaa joukkoon :)

  9. Vau, miten upea tuo sun asu on! Lautapelien pelaaminen on ihan huippua porukalla, yleensä saa todellakin nauraa vatsa kippurassa :D

    Ihanaa uutta vuotta Jonna! ♥

  10. Ihanaa tosiaan, eihän tässä ole enää kuin pari hassua kuukautta niin aletaan olla jo kevään puolella! :)

  11. Voi kiitos Reetta! Se on kyllä superhauskaa touhua, täytyisi ehdottomasti pelailla useamminkin illanvietoissa :)

    Samoin sinulle! <3

  12. Ihanan säihkyvä asu sinulla näissä kuvissa, mutta niinhän uutena vuotena kuuluukin ! Postauksesi ovat aina niin mukavaa luettavaa, ja olipas kiva saada muutaman hyvännäköisen herkun reseptit talteen ! Ihanaa vuoden alkua sinulle! :)

  13. Näin kerran vuodessa täytyy tosiaan valita jotain säihkyvämpää ylle! :) Kiitos paljon kivoista sanoistasi, ihana kuulla että postaukset ovat mieleesi! Mitä parhainta vuoden alkua sinullekin :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *