Kirkkaampi silmämeikki

Minun on pitänyt pitkään esitellä teille eräs meikkipussiini jo aikoja sitten muuttanut pieni, mutta hyöydyllinen tuote, jolla saa helposti avarrettua katsetta. Samalla ajattelin käydä läpi muutamia muitakin päivittäisessä meikissä käyttämiäni tuotteita, joiden avulla silmämeikistä saa loihdittua hivenen kirkkaamman.

Arkinen silmämeikkini on aika simppeli ja pääosassa ovatkin juuri ne tuotteet, joilla saa kenties väsyneeseen ilmeeseen hieman raikkautta. Silmämeikin pohjana on pohjustustuotteen (Urban Decay Potion Primer) levittämisen jälkeen Chanelin vaalea Ivory-luomiväri. Helmiäisen luomivärin lisäksi meikissäni tärkeää on tummien silmänalusten peittäminen, ne kun ovat atooppisen ihoni myötä luonnostaan erityisen tummat. Tähän käytän sekä BareMineralsin Well rested– peitejauhetta että Diorin Diorskin Nude Concealeria. Edellinen peittää hyvin myös verisuonet kasvoilla sekä esimerkiksi nenänpielen punoituksen, Dior taas on silmänalusilla kivan kosteuttavan tuntuinen. Lopuksi vielä jaksamisesta ja muistamisesta riippuen sipaisen Benefitin Watt’s Up-highlighteria tuomaan hohtoa kulmaluulle.

Sitten siihen itselleni uusimpaan tuttavuuteen. Kuinka moni muistaa sen yläastevuosien karmaisevan muodin, kun valkoista kajalia sudittiin silmäkulmiin aika reilulla kädellä? Ehkä tämän mielikuvan myötä olin alkuun hieman varovainen tämän IsaDoran Inliner Kajalin käytön suhteen, vaikka sävy onkin terävän valkoisen sijaan luonnollisempi Blonde. Kyseessä on siis ihonvärinen kajalkynä, jonka tarkoituksena on häivyttää sisäluomelta punoitusta ja avartaa katsetta. Tämä onkin osoittautunut kaiken sen saamansa hehkutuksen arvoiseksi – loistava tuote raikastamaan silmämeikki pikaisesti!

Pehmeällä kynällä kajal on helppo levittää alaripsien tyveen. Lopputulos tämän nudekajalin kanssa on varsin huomaamaton, mutta se tekee katseelle kuitenkin paljon. Ainoa miinus tulee kajalin pysyvydestä – tämä on vedenkestävää, mutta väri ei kyllä säily kovin pitkää päivää sisäluomilla lisäilemättä tuotetta. Tältä näyttää sitten minun tämänhetkinen arkimeikkini – aika luonnollinen ja raikas :) Onko tämä IsaDoran tuote teille jo tuttu?

18 thoughts on “Kirkkaampi silmämeikki

  1. Hih, se on itse asiassa Diorin kiiltopuna – Dior Addict 554 It Pink. Tuo raikkaan pinkki sävy on ollut niin ahkerassa käytössä, että jo toinen puteli menossa :)

  2. Mä niiiiiin liputan ton Diorin peitevoiteen puolesta! Se on niin paras! Ja mun supersupertummat silmänaluset kun harva tuote on sekä peittänyt että ollut kökköröitymättä. Hinnakasta ehkä joo, mutta täysin jokaisen euronsa arvoinen. Menossa jo kolmas putkilo putkeen, hih! :)

    Ihanan raikas meikki kyllä, sulla on niin kauniit silmät huh! ♥

  3. Se on kyllä mahtava! Tuossa kosteuttavassa koostumuksessa on juuri se hyvä puoli, ettei tuote kuitenkaan kökköönny luomivakoihin päivän mittaan. Hintaahan tuolla tosiaan on, mutta peitevoide on superriittoisaa – ostin hetki sitten uuden putelin ja edellinen oli käytössä ainakin pari vuotta, ellei enemmänkin. Voi kiitos kaunis kehuista! :)

  4. Kävin itse viimeksi ostamassa uuden punan Kickistä, heillä kun saa klubilaiseksi liittymällä lähes joka kuukausi -20% edun :) Säästää siinäkin edes muutaman lantin normaalihintaan nähden!

  5. Ihanan kaunis meikki! Mainitsit että sinulla on atooppinen iho. Mullakin on ja tosi tosi kuiva! Koitan käyttää runsaasti kasvovoidetta mutta heti kun laitan meikkivoidetta etenkin silmänympärysiho muuttu kuivaksi ja ryppyiseksi! Eikä puhettakaan että käyttäisin puuteria, joten ihoni on aina kiiltävä. Onko sulla jotain apuvinkkejä tai oletko tehnyt jonkun postauksen aiheesta? :)

  6. Kiitos kaunis! Kyllä vaan, olen kärsinyt atooppisesta ihosta koko pienen ikäni. Tarpeeksi kosteuttava kasvovoide meikin alla on kaiken a ja o, kokeilin itsekin useampia ennen kuin löysin parhaat omalle iholleni :) Tällä hetkellä käytän aamulla meikin alla Cliniquen Moisture Surge Extended-voidetta, joka on ihanan tuhti geelimäinen, joten se kuivuu kuitenkin nopeasti ja sen päälle on helppo pyöritellä meikkipohja. Iltaisin taas saman sarjan Intense-voidetta, joka on voidemaisempi ja rasvaisempi.

    Nämä ovat oikeastaan talvisaikaan käyttämäni tuotteet, yritin juuri vaihtaa päivävoiteeksi Cliniquen kevyempää Moisturizing Different Lotionia, mutta iho ei vielä kestänyt sitä ja hilseili heti rasvan kuivuttua. Kesäaikaan komboni on tuo, sekä yövoiteeksi vaihtunut Moisture Surge. Toistaiseksi mennään siis vielä näillä kosteuttavimmilla tuotteilla :)

    Täältä löytyy hieman lisää tuotteista, http://jonnamaista.blogspot.fi/2013/12/iho-talvikuntoon.html. Ekstrana vielä Dr Hauschkan Ice Plant-sarja, joka on juurikin tosi kuivalle iholle tarkoitettu. Vaihtelen tuota yövoiteena välillä Cliniquen kanssa :)

    Toivottavasti näistä on jotain apua, kuivan ihon kanssa pelaaminen on joskus hermoja raastavaa, mutta helpottaa huomattavasti kun löytyy juuri omalle iholle sopivat tuotteet!

  7. Minkä sävyistä tuo sinun bareminerals peitejauhe on? Kiitos myös ihanasta blogista, tämä on oikea inspiraation lähde :)

  8. Kiitos vinkistä. Pakko ostaa tuo inner liner. Dior onkin jo käytössä, ei voi kuin kehua. Samaten ostin tuon Baremineralsin tällä viikolla, vaikuttaa hyvältä. Mikä ripsari sinulla on käytössä?
    terkuin
    Kiira

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *