Pieni lisäys laukkukokoelmaan

Tarkkasilmäisimmät onnistuivatkin jo bongaamaan eilisistä gaalakuvista sekä Instagramista kainalostani jotain uutta. Kerroin aikaisemmin tehneeni loistavan laukkulöydön Huutonetin syövereistä ja samalla ensimmäisen second hand-ostokseni! Saanen esitellä laukkukokoelmani uusimman pienen lisäyksen – Mulberryn Harriet Clutch!

Harriet-mallisto oli myynnissä vuonna 2012, jos en ihan väärin muista, ja lähes kaikki malliston laukut miellyttävät kovasti silmääni. Hieman Mulberryn tavanomaisesta tyylistä poikkeava muotoilu, upean kiiltävä Glossy Buffalo-nahka ja kauniit, simppelit yksityiskohdat… Olenkin aina outleteissa käydessäni piipahtanut Mulberryn liikkeessä sillä silmällä tutkien, josko malliston clutchia olisi sattunut jäämään nurkkiin pölyttymään. Joskus taisin löytää khakivärisen, mutta muuten clutcheja ei näkynyt mailla halmeilla!

Jokunen kuukausi sitten asetin huvikseni vahdin Huutonetiin alunperisenä tarkoituksena etsiä laukku nudena. Tämä musta hyvin pidetty kaunokainen tupsahti kuitenkin eteeni puolet halvemmalla alkuperäisestä hinnasta – hetken pohdittuani ja kiivaiden ystävien kanssa käytyjen Whatsapp-keskustelujen jälkeen uskalsin klikata laukun osta heti-hinnalla itselleni!

Ja siinä se nyt on uuden omistajansa hellässä huomassa :) Oikeastaan tämä musta olikin loistava vaihtoehto, nudea kiiltonahkaista kun kaavailin lähinnä juhlakäyttöön – suuri musta clutch taas käy hyvin arkeenkin. Voisi muuten olla aika tehdä päivitetty postaus laukkukokoelmasta, laukkujutuille kun oli myös kovasti toivetta!

Pienenä kevennyksenä kerrottakoon, kuinka koin hämmennyksen hetkiä kaivettuani laukun ensimmäistä kertaa esiin dustbagistaan. Miten ihmeessä tämä avataan? Yritin vetää lukkoa, painella sivuista ja ties mitä, mutta laukku oli ja pysyi kiinni. Kerran onnistuin saamaan sen auki vahingossa, mutta uudestaan läpän suljettuani olin taas samassa kinkkisessä ja jokseenkin huvittavassa tilanteessa. Siinä laukkua käsissä pyöritellesäni tunsin itseni väistämättä sellaiseksi apinaksi, jolla lautaset lyövät pään sisällä yhteen.. :D Lopulta hoksasin painaa vain toista lukon nyppylöistä, jolloin laukku napsahti auki – tadaa! Ystäväni kommentoi tätä koomista tilannetta selittäessäni, että onpahan ainakin murtovarasproof ;)

A few of you might have already seen a peek of this newbie on my latest pics. I made my very first second-hand purchase a while ago, so let me introduce to you the newest addition into my bag collection – Mulberry Harriet Clutch! I really like the whole Harriet collection, which was sold in 2012, and I’ve been trying to find this clutch in nude for a while now.

After seeing this black one being sold at a reasonable price I couldn’t help myself and I wanted to offer it a new, loving home. And now that I think about it – actually this one’s a much better choice! The nude one in patent leather would be perfect for night time, whereas a black leather clutch is a much more casual in my opinion. The size is also great for daytime use as well! All in all – I’m very satisfied with my second-hand steal :)

28 thoughts on “Pieni lisäys laukkukokoelmaan

  1. Voi kun se on kaunis! <3 Ihana! Ja tuo avaaminen,... Se ei aina ole laukuissa niin kovin itsestään selvää mistä ne avataan. Saman ongelman kanssa olen joskus tapellut :D

  2. Tuo musta Harriet on kyllä kaunis ja tosiaan monikäyttöinen. Sopii arkeen ja juhlaan. :-) Ja kokohan on mitä parhain. ♡
    Aivan huikea löytö! Onnea uudelle tulokkaalle! :-)
    Aurinkoista tiistaita muru! :-)

  3. Onpas nätti yksilö! Llättävän suuri, ensimmäisen kuvan perusteella ajattelin pienemmäksi! Mutta tuohan on vain parempi, mahtuu sitten kaikki tarvittava!
    Kuule, sanohan sinä ideaa, kun tarvitsisin jonkin laukun, jokakävisi xarkkujen ja tennareiden kaveriksi. En haluaisk kangaslaukkua enkä mitäön kovin isoakaan…enkä business-tyylistä! Tosi vaikea rasti jotenkin..mustakin saisi olla… olen vähän katsellut LV laukkuja, mutta Alma-tyylinen on jo liian asiallinen ja sitten taas neverfull liian iso ja “kassimainen”…

  4. No eikös olekin :) Heh, olin kyllä varmasti niin koominen näky tuon laukun kanssa kun ähersin ja puhersin – apua! Noh, ehkä tosiaan muillakin on ollut joskus tällaisia momentteja ;)

  5. No eikö vaan, monikäyttöisyys on tässä iso plussa! Kiitokset murunen ja aurinkoista tiistain jatkoa sinnekin :)

  6. Jes, kerrankin olin kärppänä ja tarpeeksi nopea toimimaan :) Eikun vahti päälle Huutonettiin, mikäli yhä omastasi haaveilet!

  7. On kyllä varsinainen kaunokainen! Ja tosiaan, laukku on kooltaan yllättävän suuri ja mahduttaa sisäänsä kaiken aina kalenterista kameraan, joten eipähän tule sen suhteen ainakaan ongelmia :)

    Mulla tuli kuvauksestasi heti mieleen Mulberryn Alexa. En tiedä onko se mallina makuusi, mutta minusta se on rentoudensa puolesta täydellinen pari farkuille ja Converseille :) Oversized-kokoa ei nähtävästi enää valmisteta, mikäli kaipaat hieman isompaa esim työkäyttöönkin sopivaa mallia, mutta Alexoja näkyy kyllä Huutonetissä tasaiseen tahtiin, tälläkin hetkellä näköjään yksi! Toinen mieleen tuleva vaihtoehto olisi Bayswater mustana, joka myös sopii hurjan hyvin tennareiden kanssa. Malliltaan kuitenkin sellainen, että käy hyvin myös virallisempaan käyttöön, muttei taas ole yhtä “kankea” ja asiallinen kuin esim LV:n Alma. Olisiko näistä kumpikaan makuusi? :) Itse ainakin tykkään käyttää molempia Conversejen kanssa arkena!

  8. Ihanan näkönen peruslaukku, ja nimenomaan, hyvän kokoinen myös arkikäyttöön! Ostoslistalle siis! ;)
    Hehah, voin just kuvitella sut räpläämässä hiki hatussa tota laukkua… :DDD
    Ja laukkujutut kelpaa aina!

  9. Ja ikäänkuin näiden kahden välimuotona kannattaa tsekata vielä Mulberryn Bayswater Satchel. :)

  10. Vähänkö hihittelin aamusella kun luin tämän postauksen ja tuon ihanan pienimuotoisen sekoilun laukun avaamisen kanssa. Kuulostaa juuri siltä, että meikäläiselle voisi käydä tuollaista. ;D

    Mulla on nyt pieniä suuria säästösuunnitelmia Mulberry Lilyn varalle. Olen siitä jo niin kauan haaveillut, että ehkä sen eteen olisi aika tehdä järeämpiä toimenpiteitä. Haaveilen laukun ostamisesta käytettynä (herttinen mitkä hinnan uutena), joten toivotaan, että sitten oikealla hetkellä se jostain huutonetistä tai tutun tutulta käsivarsilleni ilmestyisi. Huoh. :)

    Ihanaa viikkoa kaunokainen!

  11. Kiva laukku! Tuollaiset hyvät löydöt hyvään hintaan on niin parhaita. Ja ihanalta näyttää sun päällä tuo sininen paita ;)

  12. Koko on kyllä loistava myös arkeen, juuri tänään tepastelin tuolla laukku kainalossa. Hahah, olin kyllä varmasti niin koominen näky ähistessä ja puhistessa! :D Kiva kuulla, laukkujuttuja tiedossa siis ;)

  13. Hihih, kiva jos toi hieman iloa aamuusi :D Kyllä hittovie turhautti, kun mokoma ei auennut ei sitten millään! Saatoin yrittää jo googlettaakin “how to open Mulberry Harriet clutch”…

    Lilyä voin kyllä suositella koko sydämestäni, se on niin käytännöllinen ja yhä silmääni aivan mahdottoman kaunis laukku. Nykyinen hinta on kyllä hurja, uskomatonta että maksoin silloin omastani puolet nykyistä vähemmän, huh… Eikun säästökuuri kehiin ja käytettyjä yksilöitä katselemaan, uskon että varmasti onnistaa! :) Samoin sinulle ihana Niinuska!

  14. Näinpä juuri, kivoista löydöistä tulee aina hyvä mieli :) Voi, kiitos! En ole pahemmin viime päivinä muita käyttänytkään kuin tuota sinistä puseroa, täytyykin pikimmiten saada ihan asuakin kuvattua ;)

  15. Kiitos vinkistä! Tuo Alexa on erityisesti mieleeni ja jäänpä kytistämään sitä tuonne huutonetin nurkille :)
    Tähän “hätään” päädyin tilaamaan Marc Jacobsin Lil Ukita-laukun…mukavasti sai tuolta shopbobilta -25pinnaa hinnasta pois. Nyt vain vähän jännittää että mitenköhän tullien kanssa käy…no, se selvinnee kun veska tulee maahan!

  16. Eikun vahtia päälle Huutonetiin, niin saat heti tiedon uusista kohteista :) Peukut pystyyn, että löytyy!

  17. Kannattaa pitää silmällä myös tovi sitten vinkkaamani Labels Most Wanted-sivusto, http://jonnamaista.blogspot.fi/2014/03/second-hand-vinkki-laukkutytoille.html, sielläkin näkee usein Mulberryn klassikkoja second handina.

    Hei hyvännäköinen tuo Marc – jee! Ja uskon, ettei tullien kanssa tule ongelmaa, Shopbopille ne maksetaan jo tilatessa ja näin paketti saapuu sitten suoraan kotiovellesi. On muuten supernopea toimitus, tein minäkin alesta innostuneena pienen korutilauksen tiistai-iltana ja tänään lähetti kolkutteli jo ovella! Toivottavasti laukku saapuu sinunkin huomaasi pian :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *