Valmistujaisia ja kesän juhlia varten

Taas on se aika vuodesta, kun mekkokauppa käy kuumana ja niin valmistujaisiaan juhlivat kuin esimerkiksi kesähäiden vieraatkin etsivät kuumeisesti päälle pantavaa. Juhlamekon etsintä kannattaakin aloittaa ajoissa, sillä parhaat viedään yleensä tällaiseen sesonkiaikaan päältä. Lukijoiden toiveena oli kerätä omat suosikkini mekkoviidakosta, joten tässäpä niitä nyt olisi – stailattuna niin tulevan kevään ylioppilasta kuin esimerkiksi häävierastakin ajatellen! Mekot ovat yhteistyökumppanieni Zalandon sekä Nellyn valikoimista :)

1. Mekko, 2. laukku, 3. huulipuna – Chanel, 4. korot

Neutraalit sävyt ja etenkin mustavalkoisuus ovat joka kevät varmoja vaihtoehtoja ylioppilasta ajatellen. Iskin tähän By Malene Birgerin mekkoon silmäni jo aikaisemmin ja mietin heti, miten tuo sopisi värityksensä puolesta yo-juhliin hurjan hyvin! Kuvassa mallin päällä mekon pituus näyttää menevän vielä juuri ja juuri, ylioppilasjuhlissa kun kannattaa ne kaikista lyhkäisimmät makkarankuoret jättää toiseen kertaan.

Minusta mekon malli kaikkine yksityiskohtineen on todella kaunis ja mustalla mesh-kankaalla varustettu kaula-aukko on kivaa kontrastia tyttömäiselle kellohameelle. Jalkaan laittaisin vielä kiiltonahkaiset mustat korot (nämä MICHAEL Michael Korsin ovat niin hyvät jalassa!) ja ehkä vielä huuliin ripauksen punaista.


1. Mekko, 2. korvakorut – Tory Burch, 3. laukku, 4. huulipuna – YSL, 5. korot

Kukkakuosi kuuluu kesään ja etenkin maximekossa se on loistava valinta. Maximitta jakaa usein mielipiteitä – onko häihin soveliasta mennä maximekolla tai saako ylioppilas juhlia päiväjuhlaa nilkkoihin asti ulottuvassa mekossa. Tänä päivänä etiketti ei oman kokemukseni mukaan ole enää ihan niin tarkkaa tältä osin ja etenkin vierailemissani häissä maximittaa on näkynyt paljon. Ylioppilasmekkojenkin kirjo on varmastikin jo aika laaja, joten ainakin itse voisin hyvin juhlia tärkeää päivääni tässä asussa :)


1. Mekko, 2. laukku – Louis Vuitton, 3. korvakorut – Tory Burch, 4. rannekoru, 5. korot

Punainen on kiva vaihtoehto klassisessa kotelomekossa kesän juhliin ja väri sopii hyvin niin vaaleille kuin tummillekin. Nude sopii erityisen hyvin punaisen pariksi, mutta mikseivät myös lakkiin mätsäävät mustat asusteetkin kävisi.


1. Mekko,  2. laukku, 3. kaulakoru, 4. kynsilakka – Chanel, 5. korot

Jos kirkkaat värit eivät tunnu omilta, voi aina luottaa esimerkiksi klassiseen tummansiniseen. Tummansininen on kuitenkin mustaa huomattavasti pehmeämpi vaihtoehto ja kesään sopivampi. Simppelin mekon pariksi voisi hyvin laittaa kauniin statementkorun, nudet asusteet taas näyttävät raikkaalta tummansinisen rinnalla.


1. Mekko, 2. huulipuna – Chanel, 3. korvakorut, 4. korot

Ja vielä toinen maxivaihtoehto! Kaunis persikansävy sopii oikein hyvin kesään ja taas kerran niin vaaleille kuin tummaveriköillekin. Malli on maximitasta huolimatta aika klassinen ja helman liehuvat vekit tasapainottavat tyköistuvaa yläosaa. Hempeä väri ei minusta poissulje tätä myöskään häävieraan asuksi, ainahan voi tietysti kysäistä morsiamen mielipidettä :)


1. Mekko, 2. laukku – Saint Laurent, 3. korvakorut, 4. korot

Jos mekko on malliltaan hyvin simppeli ja klassinen, voi asusteissa lähteä hieman leikittelemään ja lisätä niiden avulla mielenkiintoa. Näyttävät statementkorvakorut, värikäs laukku katseenvangitsijana… Vaihtoehtoja riittää! Statementia etsivien kannattaa kurkistaa Sweet Deluxen valikoimat, joista kaikki kollaasien korutkin on napattu.

Huh, siinä tuli yhteensä kuusi vaihtoehtoa tämän kevään ja kesän juhlijoita varten! Toivottavasti näistä olisi jotain apua mekkovalintaa vielä pohtiville :) Omiksi suosikeiksini nousivat ehkä tuo kukallinen maxi sekä klassisempi tummansininen kokonaisuus, joskin ensimmäisen kollaasin Malenen mekko on yhä silmääni upea. Löytyikö teille suosikkia? Ja joko on ahkera mekon etsintä käynnissä tulevia juhlia varten?

Linkit mainoslinkkejä

32 thoughts on “Valmistujaisia ja kesän juhlia varten

  1. Kauniita kokonaisuuksia! :) Samat suosikit täälläkin; callsic navy ja kukallinen maxi. Pitää yrittää etsiä kukallista maxia jostain vähän edullisempaan hintaan. Palaan vielä kauppisaiheiseen postaukseen… Haaveilin yläasteella ja jossakin vaiheesssa myös lukiossa kauppiksesta. Halusin päästä nimenomaan Helsinkiin. Perhe ja sukulaiset olivat sitä mieltä, etten ikinä tule pääsemään sisään ja Helsinki on liian kallis kaupunki ja he käskivät unohtaa koko haaveen. Valitettavasti kuuntelin heitä ja nyt myöhemmin se on alkanut kaduttaa… Sittemmin olen myös päätynyt asumaan Helsinkiin. Olen valmistumassa kaupalliselta alalta ammattikorkeaasta ja olen miettinyt josko kuitenkin ensi vuona kauppikseen pyrkisin. Ja oli tosi kiva lukea sun kokemuksista kauppiksessa opiskelusta. :) Minkä ikäistä porukkaa siellä Vaasassa aloitti opinnot sun kanssa yhtä aikaa? Onko siellä myös vähän vanhempia opiskelijoita? Eikä pelkästään esimerkiksi suoraan lukiosta tulleita? Hyvää pääsiäistä Jonna! :)

  2. Ihania kaikki, itsellä onkin ylppärit tänä keväänä :) tuli muuten mieleen, että onko täällä blogissa näkynyt kuvia sun ylppärilookista? Ois mielenkiintoista nähdä :)

  3. Mun mielestä maximekot on just loistavia etenkin juhlien vieraille päälle! Mulla on itellä tulossa lakkiaiset ja juhlakaluna en ehkä näkis maximekkoa mun vaatteena kun jotenkin ne on niin näyttäviä yleensä sen helman takia ja sinä päivänä haluan, että lakki on pääosassa :-D mutta juuri vieraille maximitta sopis mun mielestä tosi hyvin! Ja sitä paitsi jos “etiketti” on jollekin se kynnyskysymys maximekon käyttöön, niin ns. pahin virhe ammattilaisten näkökulmasta (uutisia aiheesta lueskeltu ihan kiitettävästi XD) on mun ymmärtääkseni kuitenkin se, että olkapäät on paljaina. Iltajuhliin kuuluu paljaat olkapäät, mutta päiväjuhlissa olkapäät tulis olla peitettynä… Älyttömiä nää etikettihommat mun mielestä :-D mulle ainakin on pääasia, että mun juhliin vieraat tulee kutakuinkin säädyllisissä vermeissä eikä missään baariin lähtö pikkumakkarankuorissa niin oon oikein iloinen haha

  4. Kiitoksia Tiina! Minäkin olen silmäillyt, josko esimerkiksi H&M:lle tulisi taas jokin nätti kukallinen maxi, mutta eipä ole ainakaan toistaiseksi näkynyt.

    Voiei, ihan harmittaa puolestasi kuulla, että jätit haaveen muiden sanomisien takia :/ Muistan itsekin yhä erään lukiokaverin joskus sanoneen minulle, että “ethän sä voi kauppikseen hakea kun et osaa matikkaa” ja naureskelen edelleen tuolle kommentille. Toisaalta eihän ammattikorkeakaan ole huono vaihtoehto ja hienoa, että olet puheista huolimatta päätynyt Helsinkiin asumaan :) Aloittavien piskelijoiden ikähaarukka on meillä aika lailla siinä vuosiluokkaa 90-92, toki oli myös muutamia vanhempia opiskelijoita ja jo ihan kolmekymppisiäkin. Aika harva tulee suoraan lukiosta, suurin osa on välivuoden tai pari viettäneitä.

    Minulle tuli mieleen myös se vaihtoehto, että entä jos hakisit amkin jälkeen maisterivaiheeseen kauppatieteelliseen? Ei tarvitsisi sitten välttämättä aloittaa koko kauppiksen opintoja alusta, kun on kuitenkin tradenomitutkinto alla :) En ole kovin tarkkaan perehtynyt maisterivaiheen hakemiseen, mutta tutun mukaan ilmeisesti sinne vaaditaan gmat-testi, keskiarvo vähintään 3.4 pisteiden saamiseksi sekä hakemuskirje. Se voisi siis olla yksi vaihtoehto :) Pidä ehdottomasti kuitenkin haaveestasi kiinni, sanovat muut mitä tahansa! Hyvää ja toivottavasti aurinkoista pääsiäistä sinullekin :)

  5. Tosi kiva kuulla, että nämä iski! Eikun soveltamaan ;) Voi kun itsekin pääsisi kesähäihin, mutta eipä ole sellaisia tälle vuodelle tiedossa!

  6. Ihan hyvä pointti, tuona päivänä lakin sietääkin olla pääosassa ;) Olen itse hurjan huono etikettien kanssa sen tarkemmin ja en olekaan kiinnittänyt huomiota tuohon olkapääasiaan (muuten kuin että ilmeisesti esim. häissä kirkossa tulisi olla peitettynä?) – kiitos valaisemisesta! Minusta taas ehkä pahin moka olisi pukea liian lyhyt mekko noin arvokkaana päivänä.

    Voi että, muistan edelleen oman lakkiaispäiväni kuin eilisen – se oli aivan mieletön päivä :) Nautihan siis sinäkin siitä täysin rinnoin ja jo näin etukäteen onnea tulevalle ylioppilaalle!

  7. Tosta matikasta sain kyllä kuulla minäkin :D Muita pitäisi kannustaa eikä lannistaa!! Mietin tuota maisterivaiheeseen hakemista. Pitää varata aika avoimen yliopiston opintoneuvontaan ja kysellä, että mikä tässä tilanteessa olisi järkevin ratkaisu. Pelkään, että maisterivaihe saattaa olla liian haastava, koska teoriaa ei amk:ssa ole käyty läheskään yhtä paljon kuin yliopistossa käydään. Mutta tässä olisi toki vuosi aikaa opiskella teoriaa avoimessa… Ja varmaan saisin hyväksiluettua jonkin verran kursseja, jos aloitan koko homman alusta. Tosiaan tuo gmat-testi maisterivaiheeseen haettaessa minunki käsittääkseni vaaditaan. Olen -91, joten kiva kuulla, etten nyt ihan ikäloppu ole :D

  8. Aivan ihania kokonaisuuksia olet jälleen koonnut! ♡ Tuo viimeinen on aivan upea! Mekon malli sopisi varmasti, ei liian pitkä ja tyköistuva. Clutch ♡ Ja korvikset… Kyllä sinä vain osaat koota asuja! :-)
    Ihanaa torstai-iltaa muru! :-)

  9. Ja taas nappasi… Olen jo monta kertaa kommentoinut siitä miten onnistut aina luomaan niin mulle mieleisiä asuja! Samat lempparitkin mulla oli haha

  10. Kauniita kokonaisuuksia olet koonnut! Ja JÄLLEEN KERRAN, hyvä kun muistutit ylioppilaita hameen pituudesta ja kireydestä…ne juhlat on sitten taas erikseen =)
    Omaa silmää miellytti erityisesti tummansininen kokonaisuus. Tyttäreni pääsee ripiltä ensi kesänä, joten mietittäväksi tulee sekä tyttären, siskon ja äidin mekot. Itse voisin juhlia vaikka maksimekossa, tyttäret sitten noissa nuorekkaammissa!
    Punainenkin on kaunis, oikeinkin, mutta en ehkä sittenkään näkisi sitä ylioppilaalla..en tiedä miksi, mutta jotenkin olen ehkä vain tottunut näkemään valkolakin kanssa hempeämpiä ja pehmeämpiä sävyjä. No, makuasia tietysti. Mutta esim häävieraan päällä tosi rock!

  11. Kiitos ihana, kiva kuulla että tykkäät :) Meillä menee siis maku hyvin yhteen! Oikein ihanaa pääsiäistä sinne <3

  12. Kiitos Mapsi! Ja tosiaan, siitä on aina ihan hyvä muistuttaa. Teillä onkin sitten monen mekon metsästys edessä rippijuhlia varten! Heh, itse taas muistan joskus lukeneeni, ettei punaista olisi soveliasta pukea häihin, mutta ota noista vanhoista viisauksista nyt sitten selvää ;) Ja makuasia varmasti, loppupeleissä se mekon malli ja sen sopivuus kuitenkin ehkä ratkaisee! :)

  13. Kiitos Anna! Ja eipä kestä, mukava vaan jos siitä oli apua :) Hurjasti tsemppiä pääsykoepakerrukseen!

  14. No nimenomaan! Mutta aina tietysti löytyy niitä, joilla on valinnoistasi tai haaveistasi jotain sanottavaa, mutta olankohautuksella vaan :) Onneksi sinulla on hyvin aikaa vielä miettiä vaihtoehtoja ja tosiaan – ethän sinä ole ikäloppua vielä nähnytkään! Oletin kysymyksestäsi sinun olevan ruutkasti vanhempi, mutta vuosimallina 91 ei varmasti olisi mitään hätää aloittavien fuksien joukossa ;)

  15. Mitä tarkoitat lyhkäisimmällä makkarankuorella? Olen itse juuri ostanut mekon tuleviin lakkiaisiini, ja minua alkoi nyt arveluttaa teinkö sittenkään oikeanlaista valintaa. Mekkoni on nimittäin kutakuinkin tällainen: http://media-cache-cd0.pinimg.com/236x/68/1e/54/681e545da3c6240528830eff2b7dc7e8.jpg

    Ulottuu siis juuri yli polven, sillä olen todella lyhyt, eikä paljasta mitään muuta kuin olkapäät, kun kaula-aukko on todella korkealla. Eli olisiko kannattavaa lähteä uusille mekko-ostoksille, sittenkin? :/

    -Minni

  16. Heippa Minni! Makkarankuorella viittaan lähinnä sellaiseen oikeasti lyhyeen ja joka paikat paljastaviin mekkoihin. Sinun mekkosi kuulostaa oikein hyvältä, peittävä yläosa ja sopiva pituus tasapainottavat mekon kireyttä ja tyköistuvuutta, joten istuvassa mekossa ei siinä tapauksessa minusta ole mitään pahaa :) Omakin mekkoni oli takaa melkoisen tyköistuva, mutta vastapainona taas peittävä yläosa. Onnea tulevalle ylioppilaalle jo etukäteen! <3

  17. Kun sanoit, että etsit halvempaa versiota tuosta kukka kuvioisesta maxista niin itse kotiutin tänään kappahlista aivan upean vastaavan mekon eikä maksanutkaan kuin 44.95€

  18. Ihana Jonna! Ovatko Korssin avokkaasi kestäneet hyvin kovaa käyttöä? Tarvitsisin uudet avokkaat kesälle, mutta Korssin balleriinojen tuottaman pettymyksen vuoksi jahkailen merkin avokkaiden hankinnan kanssa… Kiitos paljon avustasi jo etukäteen! :)

  19. Täytyypä kurkistaa tuo – kiitos kun ystävällisesti vinkkasit! Minulta tosin löytyy jo Massimo Duttin kukallinen maxi, mutta jos nyt sattuisi joku oikein kiva ja halpa yksilö osumaan nenän eteen.. ;)

  20. Heippa Annika! Nudet Korsit ovat kyllä olleet ahkerassa käytössä ja omasta puolestani voin kyllä niitä suositella (toisin kuin niitä ballerinoja, murh). Vaalea kiiltonahka tosin on pikkuisen ottanut osumaa joinain yön pikkutunteina ja nahassa näkyy sellaisia tummempia kohtia, tarkoituksena olisi kokeilla vielä putsata niitä kiiltonahalle tarkoitetulla aineella. Kengät ovat kyllä supermukavat jalassa ja uskalsin syksyllä hankkia nuo teräväkärkiset mustat nudekorkojen rinnalle, joten täältä kyllä peukku MK:n avokkaille! :)

  21. Itse pähkäilen nyt, raaskisinko tilata Closetilta hiiieman samantyyppisen mekon kuin sun kollaasissa! Kollaasin mekkoa olin sydän läpättäen menossa tilaamaan, kunnes hinta kyllä palautti todellisuuteen. :D http://www.zalando.fi/closet-juhlamekko-sininen-cl921c024-503.html?wmc=DIS358_RT_FI_1881655.&opc=2211 tuo mekko muistuttaa malliltaan hieman sitä kuitenkin ja sopisi paremmin esim. kesäiltaan konjakin väristen ballerinoiden kanssa, joten nyt on tiukka pähkäily, tarvitsenko tuota todella! Syytän sun blogia pitkälti kaikista mun vaatepäähänpinttymistä, olet niin tyylitajuinen ja osaat sopivasti poistua siltä klassiselta alueelta esim. printeillä ja väreillä, että montaa sun kollaasien ja asujen vaatekappaletta on tullut ihailtua ja ostettuakin.

    Todellisena tarpeena mulla olis vielä tälle kevättä uusien ballerinoiden osto; osaisitko suositella joitakin tiettyjä, hieman huokeampia vaihtoehtoja kuin Burchit? Ne ovat vasta näin-palkitsen-itseni -listalla kesän lopulla, tähän hätään pitäisi saada jotkut hippasta halvemmat. :)

  22. Voi miten herttainen mekko! Tummansininen ja pitsi ovat molemmat ihania, joten nuo kaksi yhdessä aika herkullinen yhdistelmä ;) Hih, syvät pahoittelut päähänpinttymien aiheuttamisesta! Iso kiitos kehuista, tuli hurjan hyvä mieli sanoistasi :)

    Olen kuullut kovasti kehuja esimerkiksi Wondersin ja Stylesnobin ballerinoista. Ensimmäiseltä olen nähnyt kivoja ihan perusmustia baltsuja, nyt kurkkasin nopeasti Booztille ja löysin myös tällaiset kaunottaret http://www.boozt.com/fi/fi/wonders/a-3757_4535376/4535378?navId=60263&group=listing. Itseltäni löytyy Wondersin nilkkurit, jotka ovat tosi mukavat jalassa! En tiedä yhtään millaisia baltsuja haet, mutta Zalandolta taas löytyi sopuhintaisia nahkaisia yksilöitä mm. Tamarikselta, http://www.zalando.fi/tamaris-ballerinat-musta-ta111a0ic-q11.html ja Pier One:lta http://www.zalando.fi/pier-one-ballerinat-ruskea-pi911a08o-o11.html. Näistä ei itselläni ole kokemusta, mutta matsku ainakin on nahkaa ja ulkonäkö söötti! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *