Happy Friday!

bleiseri / Zara
toppi / Zara
lauku / Mulberry
kello / Michael Kors
farkut / Liu Jo (saatu Fashionstorelta)
korot / Zara

Ah, ihanaa että on perjantai! Viikko meni taas ihan hujauksessa, ja siltä se kyllä tuntuukin. En ole oikeastaan ehtinyt käydä kotona kuin kääntymässä töiden jälkeen ja olen viilettänyt milloin missäkin; salilla, pikaisella kierroksella alennusmyynneissä (päätyen yllättäen taas kuitenkin silmäilemään kaikkea normaalihintaista), ystäviä nähden ja yrittäen ottaa kaiken ilon irti arki-illoista. Viikkokin kuluu paljon nopeammin, kun on kivoja suunnitelmia myös arkeen. Toisaalta nautin suunnattomasti myös niistä päivistä, kun tiedän seuranani olevan vain kotisohva ja päiväunet, jotka muuten venyivät minulla viimeksi mahtipontisiksi kolmen tunnin päiväuniksi, heh.

Viikonloppu tulee siis tarpeeseen ja pääsen vihdoin nukkumaan juhannuksen univelkojakin! Huomenna herätyskellon saa jättää pirisemättä, joskin koti vaatisi kyllä pientä puunausta ja pitäisi myös pitkästä aikaa ajan kanssa tehdä blogijuttuja. Nyt aion kuitenkin valmistautua iltaan ja ystävän synttäreihin! Illan asu on vielä pohdinnan alla, turvautuako kulutettuihin boyfriend-henkisiin lempifarkkuihin vaiko mukavaan haalariin… Saa nähdä, nyt kuitenkin puuterisuti heilumaan ja freesailemaan kiharoita työpäivän jäljiltä! :) Mahtavaa viikonloppua muruset!

14 thoughts on “Happy Friday!

  1. En tiedä onko tämä liian henkilökohtainen kysymys, mutta olen vain miettinyt seurusteletko enää kun poikkiksesta ei täällä blogin puolella ole mitään puhetta hetkeen aikaan ollut, ettekö te yhteen vähän aikaa sitten muuttaneet?:o

  2. Ihanalta näyttää asu :)
    Munkin pitäisi löytää jotkut kivat revityt farkut mutta mitkään ei istu, ginassaki oli ihania :/

  3. Super chic asu <3
    Tuo Harriet-clutch on likipitäen täydellinen – mistähän moisen itselle löytäis ;)

  4. Kivalta kuulosti ja näytti tuossa kuvassa kokonaisuus. ♡ Otitko päälle “eksyneestä” kokonaisuudesta kuvaa? ;-)

  5. Parisuhdeasiat lukeutuvat juurikin niihin blogin ulkopuolelle sen tarkemmin jääviin henkilökohtaisiin asioihin, mutta en seurustele enää :)

  6. Kiitos, tällainen helppo luottounivormu :) Höh, onneksi repalefarkkuja on kuitenkin paljon nyt myynnissä, joten toivotaan että vielä tärppäisi sinullakin!

  7. Ikävä kyllä kuvaa ei tullut otettua ja asussakin farkut vaihtuivat lopulta vielä toisiin, mutta ehkäpä ensi kerralla sitten ;)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *