Syyskenkiä

Minä rakastan syyskenkiä! Kauniita siroja nilkkureita, naisellisia nahkasaappaita, lätäköiltä pelastavia kumisaappaita… Suosimistani kengistä löytyy paljon ratsastushenkisyyttä ja kengissä saa olla kivoja yksityiskohtia aina soljista resoreihin. Klassiset “ratsastussaappaat” ovatkin yhdet suosikeistani ja Kookengästä pari vuotta sitten löytämäni Pianon versiot ovat yhä aarteeni. Nyt etsinnän alla olisi vastaavat ryhdikkäät buutsit mustina edellisten varsin kulahtaneiden tilalle. Usein visiitti suutarilla saa uutta eloa kenkiin, mutta nämä taitavat nyt kyllä joutaa muille maille monta vuotta jo palveltuaan.

Muuten syyskenkävalikoimani on varsin hyvällä mallilla – sieltä löytyy saappaita juuri näistä klassisista ylipolvensaappaisiin sekä muutamia eri nilkkureita. Löysin sisäisen nilkkurifanini vasta kuluneen vuoden aikana ja ne ovatkin kätevät näin alkusyksystä, kun pitkät saappaat tuntuvat vielä turhan tukalilta. Vielä en ole nilkkureita korkannut ja vaikka jo hieman malttamattomana odotankin, niin nautitaan nyt silti vielä näistä lämpimistä ballerinakeleistä :)

Odottaako joku muu jo yhtä innoissaan tai edes pikkiriikkisen salaa syyskenkien jalkaan vetämistä? Seuraavaksi onkin vuorossa toivomaanne postausta keräämistäni eri nettikauppojen valikoimista!

I’ve got to admit – I love fall shoes! Don’t get me wrong – I love the fact that it’s still warm enough for flats but deep inside I can’t wait to wear these beauties again. Classic riding boots are my favourites, but I also think over-the-knee boots are great paired with skinny jeans and a chunky sweater. I’ve become a big fan of ankle boots over the year and I own a few of them. Every woman, at least here in Finland, also needs a pair of wellies! 

Before these I’ll make the most of my ballerina flats, since it’s still pretty warm in here. Next up I’ll make a post about some of the fall shoes I found from online shops :)

28 thoughts on “Syyskenkiä

  1. Täällä on kyllä yksi, joka odottaa jo syyskenkäkautta. Ehdin jo kaivaa kaikki syyskengät esille sään viilennyttyä hetkeksi ja täytyy myöntää, että tämä “takakesä” tuntui jopa hieman ärsyttävältä kun piti taas kaivaa ne balleriinat esille. Tuskin maltan odottaa postaustasi syysjalkinetarjonnasta :)
    Minna

  2. Oioi upeita kenkiä!<3 Noi ruskeat nahkaiset Eccon nilkkurit löytyy iteltäkin, sun blogista ne viime syksynä bongasin! Oon vieläki ihan rakastunut niihin<3

  3. Hyvä että löytyy muitakin kaltaisiani! Täytyy nyt tosiaan vielä nauttia baltsuista, niitä ehtii taas tulla talven aikana ikävä :) Kiva kuulla – postausta pian tulossa!

  4. Voi miten kiva kuulla, että olet ollut omiisi tyytyväinen :) Tuskin maltan odottaa, että saan itsekin taas ne käyttöön!

  5. Todellakin odotan. Saappaiden jalkaan vetäminen on yksi parhaita asioita syksyssä (tai no, niiden käyttäminen) ;) Joitain nilkkureita on jo tullutkin tänä syksynä käytettyä.

    MS / Beauty Highlights

  6. Kyllä, odotan hyvinkin innolla kunnon nahkatakki sekä syyskenkä-ilmoja! Olen aina tykännyt syyspukeutumisesta, vaikka kesä onkin ihanaa aikaa :) Nyt vaa pitäisi alkaa metsästää täydellisiä mustia nahkasaapikkaita…

  7. Oi ihania!! Mistä nuo kahdet ensimmäiset korkeet saappaat on? Oon itse etsiny juuri tuollaisia!!

  8. Minäkin odotan innolla jo “kunnollista” syksyä, jolloin saa käyttää ihania neuleita ja syyskenkiä. Et siis ole ainoa! :)

  9. Syyskengät on kyllä odottamisen arvoisia! Omasta kokoelmasta tosin puuttuu ne täydelliset kumisaappaat, jotka on Suomessa melko must.

  10. Olympuksen E-PL5 sekä Canonin EOS 5D Mark III, jälkimmäisellä olen kuvannut nyt tämän vuoden puolella pääasiassa :)

  11. Hih, täytyyhän sitä jotain hyvää keksiä pimenevän syksyn tulossa ;) Nilkkureiden esiin ottamista odotellessa!

  12. Syyspukeutumisessa on kyllä oma taikansa! Minullakin oli uudet mustat nahkasaappaat etsinnässä edellisten superkulahtaneiden tilalle ja tänään kävinkin saapasostoksilla.. ;) Onnea saappaiden metsästykseen sinnekin!

  13. Mokkaiset ovat Fashionstorelta saadut Guessin saappaat ja toiset Biancosta useita vuosia sitten :) Toivottavasti teikäläiselläkin tärppää!

  14. Hauska kuulla että on muitakin malttamattomia :) Nautitaan nyt kuitenkin vielä näistä lämpimistä säistä!

  15. Voi kyllä! Täällä myös yksi syyskenkien rakastaja :) Täytyypä tunnustaa, että olen jo vähän lämpimilläkin keleillä käyttänyt syksyisiä nilkkureita ja täksi syksyksi löysin myös aivan ihanat Vagabondin mokkaiset ylipolvensaappaat! Olen töissä juurikin kookengässä ja siellä on kyllä tänäkin vuonna tosi kivoja nilkkureita ja saappaita :) Kannaatta mennä ajoissa kiertelemään, ettei jää vaille omaa kokoa. Mutta hyvältä näyttää kyllä sunkin kenkäkokoelma! :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

  16. WOW! your blog just popped up on my screen (looking for a mulberry tamara scarf on google) and there you are, my new favourite blog!! lovelovelove your blog! greetings from Norway <3

  17. Rakastan saappaita ja nilkkureita ihan hirveästi! Korkkasin jo mustat nilkkurini käyttöön pari viikkoa takaperin, kun en vaan millään malttanut oottaa.. :) Tilasin myös Zalandolta ihanat uudet saappaat, joita odotan kotiutuvaksi. Tosin niiden käyttöön ottamista yritän malttaa pidätellä vielä hetken.. ;)

  18. Minäkin olen jo niin lähellä korkata nilkkurit, mutta ihan vielä näissä +20 asteen keleissä ei kuitenkaan viitsi.. :D Kävinkin eilen juuri Kookengässä ja pohdinnan jälkeen nappasin mustat saappaat mukaani, otin vain hieman riskin toodella napakan varren kanssa ja mietin, uskallanko luottaa siihen että nahka venyy!

  19. Minäkään en kyllä enää malttaisi odottaa.. ;) Itsekin mietin saappaiden tilaamista Zalandolta, eilen kävin yhdet kotiuttamassa Kookengästä mutta jäin hieman vielä arvuuttelemaan niiden kanssa..

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *