Welcome December

Niin tosiaan, kalenteri on vierähtänyt jo joulukuun puolelle! Ihan hurjaa, että vuosi on taas jo näin pitkällä – puhumattakaan siitä, miten nopeasti syyslukukausi on mennyt. Siis oikeasti, vastahan me palasimme tänne kesälaitumilta? Minulla onkin Vaasaa jäljellä tältä vuodelta enää reipas viikko, kunnes saan pienen breikin opiskeluista ja suuntaan Helsinkiin loman viettoon. 

Kotikaupunkia alkaakin olla jo kova ikävä – edellisestä visiitistäni on kohta jo viisi viikkoa, joten tässähän jo ihan ennätykset paukkuvat, heh. Niin mielettömän onnellinen kuin olenkin täällä Vaasassa juuri nyt, odottaa kotona Helsingissä rakas perhe ja kasa ihania ystäviä. En malta odottaa, että saan taas tytöt sohvalleni maailmaa parantamaan, että näen mitä uutta tädin naperot ovat taas oppineet, että saan niin monta märkää pusua karvaiselta kaverilta kuin sielu sietää (rapsutuksia vastaan tietysti) tai että pääsen viettämään aikaa perheen kanssa. Lisäksi olen katsellut ihastuksesta huokaillen muiden kuvista Helsingin upeita jouluvalaistuksia, niistä jos mistä tulee joulumieli tämän harmauden keskellä!

Tässä kuussa on kyllä tiedossa paljon kaikkea kivaa, joista ei suinkaan vähäisimpänä reissu jouluiseen Pariisiin kahden viikon kuluttua! Olen niin innoissani jo pelkästä ajatuksesta ja kuvia sekä matkavinkkejä selailemalla matkakuumeeni vain kasvaa. Lisäksi aion nauttia ihan vaan kotona Helsingissä olosta, juoda monta litraa glögiä, koristella kodin joulufiilikseen, käydä pitkästä aikaa kampaajalla freesaamassa tukkaa sekä juosta joululahjojen perässä. Ja hei, ehkä tämä on myös vihdoin se vuosi, kun toteutamme ystäväni kanssa joka jouluisen suuren suunnitelmamme Rautatientorilla luistelusta ;)

Ihanaa joulukuun alkua kaikille! Minkälaisia suunnitelmia teillä on tulevan kuukauden varalle? Entä vietättekö joulua ihan koti-Suomessa vai kenties muissa maisemissa? Ja muistakaahan, vielä on huomisiltaan asti aikaa osallistua Daniel Wellingtonin kelloarvontaan :)

8 thoughts on “Welcome December

  1. Itse elelen vähän samassa tilanteessa, että koulua on jäljellä enää reilu viikko tämän vuoden puolella. Ihanaa, mutta toisaalta sitä ennen pitää tehdä vielä aika paljonkin joten vipinää pitää viimeiset päivät. Sen jälkeen voi sitten tehdä vielä vähän töitä ja lopulta rauhoittua joulun viettoon. Tänä vuonna olemme, kuten usein, koko suvun kesken, joten meitä kokoontuu aika iso porukka :) Uudenvuodenaattona lähden sitten kohti lentokenttää ja Thaimaata pienellä porukalla!

  2. Minullakin on sama tilanne, että enää on kahdeksan helppoa koulupäivää jäljellä. Sen jälkeen suuntaan täältä Helsingistä Länsi-Suomeen oman perheeni luokse viettämään neljän viikon joululomaa. Joululoma tulee vietettyä suurimmaksi osaksi ihan vaan rentoutuen, mutta tammikuun alussa on luvassa vähän spesiaalimpi juhla, kun pääsen viettämään armeijassa olevan poikaystäväni kanssa Haminaan RUK:n kurssijuhlaa. :)

  3. Juurikin näin, ihanaa ajatella että koulua jäljellä enää niin vähän, mutta samalla iskee stressi kaikista tekemättömistä töistä.. Kuulostaa ihanalta joulunvietto koko suvun kesken, joulussa onkin parasta yhdessäolo :) Eikä tuo Thaimaakaan ole yhtään hullumpi, pääsisipä itsekin lämpimään! Tsemppiä viimeisiin kouluhommiin :)

  4. Viimeisiä viedään siis sielläkin! Voi että, RUK:n kurssijuhla on varmasti todella ikimuistoinen kokemus :) Ja avecille tietysti myös oikea prinsessapäivä kun saa laittaa mekon ylle, ihanaa!

  5. Voin vaan kuvitella kuinka ihana jouluinen Pariisi varmasti on! Itselläni joulukuu kuluu pitkälti koulujuttujen parissa ja kevään kirjoituksiin lukiessa, mutta mahtuu joulukuuhun monet kivat juhlatkin! Ja kyllä se tiedossa oleva joululoma aina piristää, vaikkei mitään suunnitelmia lomalle olekaan :)

  6. Nyt kun oot sen kerran näin julkisesti sanonut niin nyt se luistelu on vähän niinku pakko jo toteuttaa ;D

  7. ihailen upeita kuviasi, millä linssillä ja asetuksilla olet kuvannut tuon “hello december” kuvan?
    mitä linssiä käytät asetelmiin ja esim, ruokakuviin?

  8. Voi kiitoksia :) Muistelisin kuvanneeni tuon Olympuksen 45mm:llä käyttäen aukon esivalintaa A:ta ja suurinta aukkoa F1.8. Nykyään kuvaan Olympuksen lisäksi paljon myös Canonilla tai Nikonilla, jolloin käytössäni 85mm :) Kiinteä objektiivi on tosi hyvä juuri kaikenlaisiin yksityiskohtakuviin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *