Perfect Grey

Täytyy tunnustaa, että tänä talvena olen ollut vähän huivihamsteri. Kaappiini on syksyn ja talven aikana muuttanut muutama muhkea huivi, tosin vanhoistakin on tullut luovuttua, joten plusmiinusnolla. Olen hurahtanut tyystin yksivärisiin isoihin huiveihin käytettyäni monta vuotta (siis oikeasti monta – yläasteelta asti!) lähinnä ruutuhuiveja, joten vaihtelu kyllä virkistää. Uusimpana huivitulokkaana viimeksi Tampereelta löytämäni täydellinen harmaa villahuivi, jolle en vain yksinkertaisesti voinut sanoa ei!

Piipahdimme Onkiniemessä Putiikki Rannalla -nimisessä liikkeessä, jossa olen aiemmin käynyt vain ohimennen Helsingissä, ja Tampereen putiikki olikin kiva tuttavuus suuren valikoiman kera. Sattumalta törmäsin tähän BeckSöndergaardin huiviin, jota olin aikaisemmin syksyllä etsinyt Helsingistä saaden kuitenkin vain eioota. Kietouduin heti tähän harmaaseen kaunottareen ja kävelin se kaulassani ympäri liikettä kunnes lopulta menin kassalle – muiden silmissä oli kuulemma heti selvää, että huivi lähtee mukaani ;)

BeckSöndergaard oli minulle aikaisemmin tuntematon merkki, mutta tämän pehmeys sai minut heti puolelleen, on minusta jopa pehmoisampi ja keveämpi kuin esimerkiksi Acnen huivit! Putiikin myyjä vinkkasi tätä löytyvän myös heidän nettikaupastaan, joten kipinkapin sinne, mikäli joku muukin kaipaa vielä lämmittäjää tälle talvelle :)

30 thoughts on “Perfect Grey

  1. Todella ihanan näköinen! Itselläni on Cubuksen versio jota täytyy kyllä kehua, se on ollut hyvä ostos! Mietin myös beigen huivin hankkimista :)

  2. Näyttääpä ihanalle tuo uusi huivisi :) Kyseisen merkin huiveja olen pitkään ihastellut niin Booztilla kuin Stockallakin. Itse tein älyttömän huivilöydön ihan Hennesiltä, sieltä kun nykyisin löytyy myös muhkeita 100% villaa olevia huiveja, löysin alesta juurikin harmaan huivin 20 eurolla!! Kannattaa siis ehdottomasti katsastaa myös H&m:n valikoimat läpi :)

  3. Kaunis Jonna<3 Ihanan oloinen huivi, tätyykin käydä katselemassa :) Itsekin olen ihastunut noihin isoihin muhkeisiin yksivärisin, tosin tämän hetken budjetilla mennään ihan vaan cubuksen ja piecesin vastaavanlaisilla. Mua houkuttaa edelleen Mulberryn klassikko Check Scarf, mutta metsästys jatkuu, jospa sen jostain bongaisi vähän edullisempaan hintaan käytettynä, kun uutena se tahto maksaa ihan hurjan paljon nykypäivänä... :|
    Ihanaa viikkoa<3

  4. Ihana lämpöisen näköinen huivi! Mieleeni tuli tälläinen kysymys, miten säilytät kynsilakkasi? Vai voisitko tehdä siitä ja kynsilakkavalikoimastasi erillisen postauksen? Mahtavasta blogista kiittäen! :)
    -S

  5. Aivan ihana huivi! Näyttää niin pehmoiselle ja lämpimälle :) haluaisin esittää myös postaustoiveen. Olisi kiva kuulla millaisia joululahjoja paketeista kääriytyi ja/tai onko tullut jotain kivoja alelöytöjä tullut tehtyä. -Heini

  6. Täällä ilmoittautuu yksi vilukissa, joka ei pistäisi tätä ihanuutta pahitteeksi! :) Olin jokseenkin pettynyt ensimmäisen Canada-huivini laatuun, mutta hiplattuani kaverini uudemman mallista Canadaa, päädyin tilaamaan tummansinisen huivin, joka on toistaiseksi osottautunut erinomaiseksi tässä kamalassa tuulessa ja tuiskeessa. Pohdinkin jo tässä josko pitäisi tilata myös sama huivi harmaana, mutta tämäpä voisi olla yksi hyvä potentiaalinen ehdokas! :)

    Ja täytyy vielä mainita, että takkisi on niin kaunis! Istuu tosi hyvin päälläsi :) Xxx

  7. Yksiväriset huivit ovat kyllä raikasta vaihtelua ruudullisille -joista et kuitenkaan toivottavasti kokonaan luovu! Ja Putiikki rannalla – vierailusi tuskin jää viimeiseksi laatuaan. :)

    Mitä edelliseen postaukseen tulee, joulukoristeita sommitellaan innolla paikoilleen, mutta se, kun ne saa siivota pois… Into on sille laimea ilmaisu! ;)

    Kauniilta näyttää koti ja sen omistaja. Energistä opiskelujen alkua sinulle!

  8. BeckSöndergaar oli itsellenikin tuntematon merkki, kunnes kävin Vaasan Aukialla niitä hypistelemässä. Materiaali oli aivan ihanan pehmeää ja uskon, että varmasti myös lämmintä talvella:)

    kristacharlotta.blogspot.fi

  9. Putiikki Rannalla on niin kiva, pitääkin käydä siellä taas joku päivä :) ja hiplailin juuri samaa huivia Nougatilla Bulevardilla, heillä ainakin oli näitä valikoimissaan. Yksinkertaiset ovat todella kauniita ja itsekin haaveilen jo seuraavasta yksilöstä!

  10. Huivit on kyllä mitä mainioimpia talviasusteita, etenkin tuollaiset lämpimät ja kauniit kuten tämä uutukaisesi!

  11. Ihana tämä kyllä onkin! Hih, nälkä kasvaa syödessä ja sitä haluaisi kerätä kasaan koko värisuoran ;)

  12. Oijoi, oletpa tehnyt hyvän löydön – 20 euroa villahuivista!! Huippua tosiaan, kun H&M:ltä löytyy nykyään noita Premium Quality-tuotteita, täytyykin pitää silmät auki :)

  13. Kiitos ihana! Hei Anne vinkkasi tuossa ylempänä H&M:n täysvillaisista isoista muhkeista huivista, hän oli omansa löytänyt 20:llä aleista, 50e taitaa olla normaalihinta kun nettikauppaa vilkaisin! Silmät auki siis, jos H&M:llä pyörähdät :) Check Scarfin hinta on kyllä huisi tänä päivänä, minä maksoin aikoinaan siitä 80e, huh!

    Kivaa viikkoa sinnekin :)

  14. Lämpöinen se onkin ja erittäin tarpeellinen Vaasan viimassa, hrr.. :) Kynsilakkojen säilytykseen minulla on ihan vaan Ikean näppäriä muovipurnukoita, joissa ne pysyvät järjestyksessä. Minun onkin ollut tarkoitus esitellä joitakin suosikkilakkojani lähiaikoina, joten postaus voisi olla kiva idea!

    Kiitos itsellesi, että olet siellä ruudun takana <3

  15. Sitä se onkin, tuli jo testattua tänään täällä Vaasan viimassa! Kiitokset toiveestasi, tosin en valitettavasti taida onnistua sellaista nyt tekemään, kun suurin osa lahjoistani jäi Helsinkiin. Sain lähinnä kaikkea tarpeellista kotijuttua aina pihviveitsistä salaatinottimiin ja juustotarjottimeen, joten ehkä niissä ei ole kauheasti esiteltävääkään, hih.. ;) Yhden upean nettialelöydönkin tein, mutta se tulee varmaankin näkymään ylläni vasta jossakin juhla-asussa myöhemmin! :)

  16. Höh, harmi kuulla että se oli pettymys! Oma tummansininen Canadani on ainakin säilynyt oikein hyvänä kovasta käytöstä huolimatta, joten toivottavasti sinullakin :) Tämä on kyllä oiva vaihtoehto Acnelle ja parisenkymppiä halvempikin!

    Oi kiitokset, olen kyllä itsekin ollut tuohon niin tyytyväinen! Ei ole paljoa tullut muuta takkia nyt käytettyäkään :)

  17. Voi en suinkaan, Mulberryistäni en luovu! Ei varmastikaan jää viimeiseksi, niin kovasti putiikkiin tykästyin :) Hyvä kyllä tietää, että heillä on myös nettikauppakin.

    Kiitos jälleen kerran kivasta kommentistasi, osaat aina olla niin pirteä pakkaus! Ihanaa viikkoa sinnekin päin :)

  18. En tiennytkään, että merkkiä on myös Aukiassa! Tuolla tulee ihan liian harvoin käytyä ja tutkailtua valikoimia, täytyykin joku päivä mennä nyt Vaasaan palattuani :)

  19. No näin on, tuskin jäi ainoaksi kerraksi minullakaan tuossa kaupassa! Minä kävin tätä etsiskelemässä vain Urban A:ssa ja myöhemmin nettikaupoista, mutta merkkiä näyttääkin myyvän aika moni paikka ympäri Suomea :) Nälkä kasvaa huivien kanssa kyllä syödessä ja tekisi mieli kerätä koko värisuora.. :D

  20. Juurikin näin! Lämmittävät ihanasti myös viileissä luentosaleissa ja toimii hyvin vilttinä myös esim. lentokoneessa :)

  21. Hmm, itse näin siellä aikaisemmin vain tummansinistä kun yritin metsästää ja nyt ennää kumpaakaan.. :D Ehkä ovat ehtineet loppua!

  22. Oi, olet löytänyt tuon harmaana! Itselläni on ollut käytössä joulupaketista paljastunut tummansininen ja olen ollut siihen hurjan tyytyväinen :) Toinen malli, jota voisin ylistää maasta taivaisiin on Tiger of Swedenin Sellata!

  23. Ai että, oon kade. Mä yytsin just tuota B/S.n Virgin huivia samaisessa sävyssä ennen joulua, mutta päätin sit kuitenkin nipistää ja passata toistaiseksi, kun keväällä on tarkoitus toteuttaa unelma Chanelista. :D Hitsit, on se vaan kaunis huivi! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *