Sale Find

Olen viettänyt tänään luentovapaata päivää hoidellen vaihtohommia ja puunaten kotia, huomenna nimittäin lähden pitkästä aikaa Helsinkiin viettämään viikonloppua. Olinkin sopivasti kotona lähetin soittaessa ovikelloa, kun The Outnetiin hetki sitten tekemäni tilaus saapui! Kerrankin olin alelöytöjen suhteen oikeassa paikassa oikeaan aikaan, sillä olen himoinnut By Malene Birgerin luomuksia jo pidempään. Erityisesti olen katsellut merkin keveitä kauniita puseroja, selaiset kun ovat vaatekaapin ehdottomia suosikkejani vuoden ympäri. Puseroilla vain on hintaa enemmän kuin kukkaroni sietää, mutta tämä puuterinen kaunotar löytyi -60% alelapulla varustettuna!

Malene Birger on yksi suosikkisuunnittelijoistani kaikkine upeine pritteineen ja leikkauksineen, mutta en ole kuitenkaan omistanut yhtäkään merkin vaatetta. Nyt alennusmyyntien jälkeen puseron lisäksi eräs toinenkin vaatekappale on muuttanut kaappiini, sillä tilasin aiemmin Net-A-Porterin aleista upean haalarin kevään ja kesän juhlia odottamaan. Se vaatii vielä pientä fiksausta ompelijalla, mutta eiköhän se juhla-asuissa näy vielä sitten ennen pitkää!

Nyt takaisin vaihtohakupapereiden pariin, ne nimittäin pitäisi saada huomiseen mennessä yliopistolle ennen lähtöäni, huh! Kivaa keskiviikon jatkoa kaikille :)

I’ve spent my day at home, because I didn’t have any lectures at the uni today. So I’ve had time to clean my apartment and fill some exchange applications, more about them later. I was also very happy to receive my The Outnet order today! By Malene Birger is one of my favourite designers, it’s only a shame that most of the clothes are a bit too pricy for my wallet. This beautiful powder beige blouse was -60% on sale! Actually I also ordered something else from Malene’s sales earlier, but maybe you’ll see that later on spring or summer ;) Hope you all have a great Wednesday!

24 thoughts on “Sale Find

  1. Kivan näköinen ostos! Kysyisin vielä, että muistanko omiani, että sulla oli riviera maison pumpkin kynttilälyhty? Missä koossa, jos en muista harhoja? :)

  2. Mä pidän myös Malenen vaatteista, mutta ei ole tullut ostettua koskaan. Ihania ne kyllä on ja aikamoisen löydön olet tehnyt!

  3. Ihan oikein muistat, mulla on tuollainen hopea Pumpkin-lyhty! Koosta tosin ei aavistustakaan, olisikohan S, tai jotain sinne päin? :)

  4. Voi kun olisivat pikkuriikkisen halvemmasta päästä, niin voisi muutakin kuin ihailla vaatteita :) Kerrankin tosiaan kävi tuuri!

  5. Minä tykkään myös malenen vaatteita tosi paljon ja ovat kyllä tosi hyvän laatuisia, ainakin ne muutamat, jotka itse omistan! Kauniin puuterinen paita ja varmasti sellainen vuosien klassikko, mitä käytät pitkään.
    Theoutnetistä kannattaa kyllä kytätä alennuksia, sieltä saa nimittäin tosi edullisesti kaikkia merkkituotteita. Ja välillä on vielä tarjolla extra-alennukset jo-alennetuista, oletko huomannut? Itselleni tuli juuri viime viikolla ihanat Korsin sandaalit. Niin, ja mikä parasta, toimitus on todella nopeaa!

  6. Asua tämän kanssa olisi kiva kanssa nähdä :) minne meinaat hakea vaihtoon, jos sitä saa kysyä, ja kuinka pitkäksi aikaa?

  7. Miten kaunis paita! Miulla on kevääksi hakusessa joku kevyehkö paita vaaleammassa sävyssä, tummansinisenä löysin jo yhden kevyemmän paidan. :)

  8. Ihanan näköinen paita! Niin keväinen väri jotenkin:) Asua odotellaan! -60% ohhoh! Olipa hyvä että satuit paikalle oikeaan aikaan.. :)
    Hui, jos kaikkia sujuu suunnitelmien mukaan, niin koska vaihtosi sitten koittaa? :)

  9. Minäkin olen kuullut vain hyvää Malenen vaatteista! Pusero tosin on tekokuitua, mutta mm. Lili's blogin Lilli on kehunut niiden säilyvän silti hyvänä. Tuntui ainakin ihanalta päällä, eikä lainkaan esimerkiksi sähköistävältä! Theoutnet on kyllä oikea aarreaitta, jos tosiaan sattuu oikeaan aikaan paikalle. Nyt olen onneksi uutiskirjeen tilaajana, joten tulee sitten infot lisäaleistakin! ;)

  10. Eiköhän pusero jossain vaiheessa täällä pilkahda :) Pitkän pohdinnan jälkeen hain nyt ensimmäisenä vaihtoehtonani Ranskaan Marseilleen, toisena taas Ruotsiin Uppsalaan, saa nähdä miten tytön käy! Yhden lukukauden eli hieman alle puolen vuoden vaihto kyseessä ensi keväänä :)

  11. Tummansininen on varmasti ihana, etenkin kesällä! Kannattaa tsekata Mango ja Zara keveiden vaaleiden paitojen osalta :)

  12. Olin kyllä kärppänä paikalla! Vaihtoajankohta olisi ensi keväänä, eli aika tarkalleen vuoden päästä, hui! Hain nyt ensisijaisena Ranskaan Marseilleen, katsotaan mikä on sitten tuomio.. :)

  13. Heippa! Tuo koru on juurikin ainoa, joka pysyy miniranteessani sellaisenaan, kaikki muut liuskahtavat ilman kelloa pois. Uskoisin siis että varmasti pysyisi sinullakin! Minulla on itse asiassa tuo sekä turkoosina että valkoisena, kerrankin kun löytyi oikean kokoinen ;) Tilasin molemmat Shopbopilta.

  14. Voi kiitos paljon vastauksesta! :) Itse kattelin myös shopbobilta noita koruja, aivan ihania! tuliko sinulla silloin tullimaksua kun tilasit?

  15. EIpä kestä! Tullit maksetaan Shopbopilla jo tilatessa, kun laittaa tilausvaiheessa toimitukseksi “Shopbp Globalin”. Tällöin maksat kaiken valmiiksi, eikä tule mitään ylläreitä enää :)

  16. Hei Jonna, haetteko poikaystäväsi kanssa vaihtoon yhdessä, olen ymmärtänyt jotenkin, että opiskelette samassa paikassa.

  17. Hei Luna! Opiskelemme tosiaan samassa koulussa ja haemme samana ajankohtana vaihtoon, mutta eri kohteisiin :)

  18. Katsoin tuota samaa paitaa. Näytti, että kaula-aukko oli aika syväänuurrettu, ilmeisesti oli kuitenkin hyvänmallinen? Näkyykö kaula-aukosta kuitenkin toppi, jos sellaisen laittaa alle?

  19. Itse asiassa kaula-aukko oli toodella syväänuurrettu, ihmettelin minkälaiselle rintavarustukselle se on oikein tehty.. :D Itse kuitenkin ajattelin kuroa sitä hieman kiinni, en uskoisi sen olevan ongelma eikä mikään! Ainakaan minulla ei auttaisi pelkkä toppikaan, koska aukko tulee todella alas ja se näkyisi silloin tylsästi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *