Begur Villa

Ajattelin tehdä vielä oman postauksensa Espanjan majoituksesta, sillä sain aiheen tiimoilta muutamia kyselyjä niin kommenttien kuin sähköpostinkin välityksellä. Sitä paitsi, näin hyvä vinkki on laitettava jakoon! Olimme siis vuokranneet Begurista talon viikoksi, mikä oli itselleni ihan uusi majoitusmuoto. Poikaystäväni perhe taas oli tällä saralla jo ihan konkareita, ja he olivatkin löytäneet Homeawayn kautta meille mitä mukavimman majoituksen. Talo näytti upealta jo kuvien perusteella, mutta paikan päälle päästyämme vain huokailimme ihastuksesta. Perillä meidät vastaanotti talon omistaja ja itse asiassa myös arkkitehti, joka ystävällisesti piti meille kierroksen talossa, sekä kertoi hieman alueesta.

Vastikään remontoitu talo oli hiottu jokaikistä pienintä yksityiskohtaa myöten, ja sisustus ylipäätään oli todella hyvällä maulla tehty. Avarassa keittiössä oli viihtyisää kokkailla suuremmallakin porukalla, terassi oli täydellinen istuskeluun, ja illan viilentyessä taas olohuoneen muhkeilla sohvilla oli mukava juoda viiniä. Villassa oli nukkumatiloja kahdeksalle ihmiselle – neljäs makuuhuone sijaitsi ihan omassa rauhassaan alakerrassa, jonne oli käynti pihalta. Sopii siis loistavasti hieman isommalle porukalle! Tämä olikin niin paljon mukavampi majoitusvaihtoehto kuin hotelli, sillä saimme oleskeltua kaikki samassa tilassa, sekä tehtyä ruokaa yhdessä.

Aiemmassa postauksessani vilautinkin jo hieman pihaa sekä terassia, jotka olivat aivan mielettömiä. Terassilta näki merelle asti, joten siinä oli ihana nauttia aamupalaa tai kattaa illallispöytä merinäkymillä varustettuna – eivät ollenkaan huonot nuo ylemmän kuvan auringonlaskumaisematkaan. Piha taas antoi mukavan suojaisan oleskelutilan, ja pehmeillä aurinkopedeillä oli taivaallista rentoutua. Nukahdimme pariin otteeseen päiväunille myös tuolle terassin valkoiselle pedille – mitkä päikkärit! Pihalta löytyi lisäksi oma uima-allas (rohkeimmat pulahtivat vielä varsin viileään veteen, minä jänistin heh), jonne kulkiessaan piti väistellä sitruunapuita. Voi autuutta!

Kaiken kaikkiaan voin suositella majoitustamme lämmöllä, jos joku vaikka sattuisi joskus tänne sympaattiseen Beguriin eksymään! Kohteena Begur oli todella viihtyisä ja kuten aiemmin todettua, paljon autenttisemman oloinen kuin suuret turistirysät. Viihdyimme viikon täällä aivan loistavasti, myös talon omistajasta jäi erittäin lämmin kuva. Muutenkin aion harkita talonvuokrausta lomalle jatkossakin, mikäli sellainen mahdollisuus vain on ja erityisesti suuremmalla porukalla matkustettaessa. Onko teillä kokemuksia majoituksen vuokraamisesta? :)

I thought I’d make a post about the villa we stayed in Begur a couple of weeks ago, since I already got a few questions about it. The villa was rented via Homeaway, and this was my very first time when I stayed in somewhere else than in a hotel on my holiday. My boyfriend’s parents had more experience on that, and they had found us a perfect villa for the week. I think the photos will speak for themselves, but the villa was absolutely gorgeous.

There were all in all four bedrooms, a modern kitchen, beautiful decoration with all the little details, nice garden and terrace with a sea view. That’s where we enjoyed our breakfast on warm and sunny mornings and ate dinner together, we even cooked on the terrace one day! Oh how I miss waking up to the sun rays there and I have to say that the bed was one of the comfiest I’ve ever slept in. I can definitely recommend the villa for everyone – it was really a pleasure to stay here!

17 thoughts on “Begur Villa

  1. Kiitokset talon linkistä, ehdottomasti täytyy laittaa itselle korvan taakse kun näitä huoneistoja ja villoja on tullut vuokrailtua melko paljon (olemme vuokranneet villoja Kroatiasta, Toscanasta, Thaimaasta ja pienempiä huoneistoja esimerkiksi Roomasta ja New Yorkista). Itse voin ehdottomasti suositella majoituksen vuokraamista, koskaan ei ole tarvinnut pettyä ja odotukset ovat ylittyneet joka kerta. Hinta-laatusuhde on myös mielestäni vuokra huoneistoissa/huviloissa ollut parempi kuin monessa hotellissa. Lisäksi sijainneiltaan kaikki vuokraamamme majoitukset ovat olleet ihan nappivalintoja.

    1. Eipä kestä, kuten sanottua hyvät vinkit on tarkoitettu jaettaviksi :) Sattuisiko sinulla muuten olemaan mitään suosituksia Kroatiaan? Olemme pyöritelleet ajatusta sinne lähdöstä loppukesällä ja mietimme juuri, vuokraisiko sieltä majoituksen vai päätyykö hotelliin, riippuen tietysti hinnastakin. Ehdottomasti jos sinulla vain on vinkata, niin kuulisin mielelläni, kun löytyy noin paljon kokemustakin! :)

  2. Vau mikä kämppä, tuolla kyllä tosiaan kelpasi lomailla! :) Me ollaan vuokrattu asunto Cannesista jo kolmatta vuotta peräkkäin, ja se on kyllä loistava keino viettää lomaa, varsinkin jos ei kaipaa hotellin aamupalaa, siivoojaa yms. Meillä ei kyllä noin hulppea majoitus ole, vain pikkuruinen yksiö :D Mutta me ei kyllä siellä kämpällä kuin nukuta :) Tykkään muutenkin enemmän juuri asunnosta kuin hotellissa majoittumisesta, näkee paikallisia, eikä alueella ole tunkua esim. rannalla ja sielläkin saa olla rauhassa paikallisten mummojen kanssa :D

    1. Tuo oli kyllä aivan huikea! Alkuun ajattelin kaipaavani siivoojaa, joka päivä pedattua sänkyä ja vaihdettuja pyyhkeitä, mutta oikein mainiostihan sitä pärjäsi ilmankin näitä pieniä luksusjuttuja ;) Eipähän tarvitse miettiä, pelmahtaako joku sisälle vaikka kun vetelet vielä unia. Ja toki emme olisi kaksin tällaista villaa tarvinneet, mutta isommalle porukalle oli juuri loistava.

      Tämän yhden kokemuksen myötä olen kyllä samoilla linjoilla, ihana kun sai olla altaallakin omassa rauhassa ilman kauheaa kirkumista ja veden läiskymistä :D

    1. No sanopa muuta! Koko viikko tuli kyllä vain ihasteltua tuota :) Me kun olimme vähän sesonkiajan ulkopuolella, oli villa hieman halvempi eli 1000€/viikko, mikä oli varsin kohtuullinen isolle porukalle. Nyt hintoja katsoessani viikko maksoi 1500€, joten hieman riippuu ajankohdasta.

  3. Aivan ihanan näköinen paikka! <3 Me ollaan myös muutamaan kertaan vuokrattu talo kun ollaan oltu reissussa ja täytyy kyllä myöntää että tykkään siitä järjestelystä ehkä jopa enemmän kuin hotellissa asumisesta :) Tosin riippuu kyllä ihan hotellista ;)

    1. Tämä oli kyllä mieletön! Molemmissa on tosiaan puolensa, toisaalta on ihana päästä valmiiseen aamupalapöytään hotellissa, toisaalta taas vuokratussa talossa voi nauttia ihan omasta rauhasta :) Ehdottomasti olisi kyllä kiva vuokrata toistekin!

  4. Voi että tuo näyttää ihanalta! Espanja on kyllä semmoinen paikka, että vaikka siellä haluaakin käydä Barcelonassa ym isoissa turistirysissä, niin silti haluaa myös kauemmas jonnekin pikkukyliin! Pitääkin ehdottomasti pistää Begur korvan taakse, ja myös Homeaway!
    Me ollaan usein vuokrattu asunto, lähinnä Pärnüsta, mutta myös vuosi sitten asuessamme Espanjassa. Kyllä susosittelen minäkin! :)

    1. Samaa mieltä, pikkukylissä on ihan oma tunnelmansa :) Täytyy kyllä sanoa, että Barcelona ei ihan vienyt sydäntäni, tosin emme siellä ehtineetkään viettää kuin sen puolikkaan päivän, jolloin aika ei oikein riittänyt. Mukava kuulla muiltakin positiivisia kokemuksia asunnon vuokraamisesta lomalla! :)

  5. Voi ei mä en kestä näitä kuvia, miten kaunista ♥ kyllä iski sellanen reissukuume, että eihän tää tästä laannu ennen kun on varannut matkan ;) nää sun kuvat on kyllä ihan huippu hyviä joka kerta, osaat kyllä kuvata ihan mielettömän hyvin :’)

    1. Hehe, reissukuume on vaarallinen tauti ;) Kiitos Emilia kivoista sanoistasi, sinä se olet aina niin herttainen!

  6. Aivan upean näköinen paikka. Oli varmasti mahtava reissu! Tuollainen vuokratalo on varmasti vielä rentouttavampi paikka kuin hotelli. Hei saanko udella mistä nuo uusimmassa instagram-kuvassasi näkyvät nahkaiset housut ja farkkupaita ovat? :)

    1. Tämä oli kyllä upea, palaisin mieluusti uudemmankin kerran :) Ja toki saat, tekonahkaiset housut ovat Zarasta ja farkkupaita Lexingtonin – asukuvia luvassa huomenna!

  7. Ihan mielettömän näköinen paikka! Vau! Me ollaan vuokrattu isolle porukalle syyskuulle talo Toscanasta, en malta odottaa! Ihana majoitus- ja matkailumuoto, joskus ennenkin ollaan oltu. Espanjalle en oikein ole koskaan syttynyt mutta en ymmärrä miksi. Näyttää aivan ihanalta!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *