Sunday Snaps

Viime viikolla ehdin aika huonosti blogin pariin, mutta nyt ollaan taas linjoilla! Jotenkin tarvitsin muutaman päivän ihan vain vapaata ja rauhassa oloa, joten teki hyvää olla hetki ilman konetta ja kameraa. Karu totuus bloggaamisesta täyspäiväisen työn ohella on kyllä iskenyt taas vasten kasvoja, ja tuntuu etteivät tunnit päivässä meinaa millään riittää kaikkeen. Jälleen kerran hatunnostot niille, jotka tekevät tätä ympäri vuoden! Kesä saatetaan siis mennä taas hieman hitaammalla postaustahdilla, mutta toivottavasti te ihanat jaksatte silti pysyä ruudun takana :)

Koneeton viikonloppu oli kyllä aivan ihana, ja saatiinpa vihdoin kesäinen sääkin! Sunnuntaina päätimme vihdoin käydä korkkaamassa Hernesaaren ja siellä sijaitsevan Café Birgitan, jonka mainitsin kesän must do -listallanikin. Miten ihmeessä täällä ei ole tullut käytyä aikaisemmin? On sitä ajettu Porvooseenkin asti hyvien hampurilaisten perään (tuon kesäillan muisteleminen saa edelleen hymyn korviin asti!), joten jo oli aika päästä testaamaan nämä stadin parhaiksi burgereiksi povatut Birgitan versiot!

Hernesaari1 Hernesaari5 Hernesaari2

Ja olivathan ne pirun hyviä! Jouduimme hetken odottelemaan vapaata pöytää terassilla, mutta odottelu oli kuitenkin sen arvoista. Aurinko, merimaisema ja kunnon sunnuntaiburgerit – ah! Voisin lähteä Birgittaan kyllä toistekin, naapuripöydän salaatitkin näyttivät superhyviltä – tai miksei vaikka ihan vain kahville istuskelemaan. Jotenkin tulee aina mentyä vain Café Ursulan tai Caruselin päähän, mutta jatkossa täytyy laajentaa reviiriä Hernesaareenkin. Jos olet kunnon mehevien purilaisten ystävä, niin käykää ihmeessä testaamassa nämä!

Hernesaari4 Hernesaari3

Burgereiden jälkeen lähdimme vielä kävelemään Eiraan päin tutkien pikkukatuja ja ihastellen kaunista kaupunkia. Okei, samalla huokailimme toinen toistaan upeampien talojen perään ja jatkoimme haaveilua Etelä-Helsingissä asumisesta. Ehkä vielä jonakin päivänä, ainakin haave on vain vahvistunut meidän molempien mielessä! Täytyyhän niitä unelmia olla, muuten olisi elämä aika tylsää, vai mitä :)

Nyt uuteen viikkoon – kyllä taas jaksaa näin mukavan viikonlopun jälkeen! Kivaa maanantaita nuppuset!

I didn’t have much time for the blog last week, but it feels good to be back here again. Actually I enjoyed having a few days off and spending my weekend without a laptop and a camera. It takes quite a lot of time to blog and work full time at the same time, it’s hard to remember what it’s like since it’s so different when you’re studying! Anyhow, I might not be able to post that often during the summer, but I hope you’ll still be there reading my blog :)

I had such a lovely weekend and even the sun was shining, so it was great to be able to enjoy it without taking any stress! Here are some snaps from yesterday when we headed out for lunch and ate these delicious burgers at Café Birgitta. I’ve heard so much about the place, and finally I got to try it myself. Can highly recommend!

11 thoughts on “Sunday Snaps

    1. It is definitely! Sometimes it’s hard to remember that though :) Thank you Jenny – always lovely to read your comments!

  1. Kiitos postauksesta. Muista pitää sun blogia mukavana inspiraation lähteenä kuitenkin:) Meille lukijoille riittää pienetkin postaukset, talvella voidaan sitten kaikki datailla kun kukaan ei halua ulos… Kesä on saapunut kuvien perusteella Helsinkiin ja niin on tänne Tampereellekin! Mie oon ihan inspiroitunut noista “ranuista”:D

    1. Kaunis kiitos itsellesi kun jätät kivoja kommentteja! :) Ja juuri näin, sellaisena paikkana tämä on tarkoituskin pitää. Jos on huono päivä, eikä ole inspiraatiota kirjoittaa tai kuvata, niin silloin koen usein parhaaksi pitää suosiolla vapaapäivän – pakkopulla välittyy varmasti ruudun toisellekin puolen. Olemmekin tulossa viikonloppuna Tampereelle, joten toivotaan että sää suosii sielläkin! :)

      1. Pikaiset Tampere-vinkkit: Voin lämpimästi suositella Aleksiskivenkadulla sijaitsevaa Kaffilaa, tosi kiva paikka ihanassa miljöössä (itse kutsun sitä rakennusta tuhkimolinnaksi–se on Tampereen kauneimpia rakennuksia) ja sitten jos menette Aleksiskivenkatua alas vähän matkaa niin Huberin vieressä on maailman ihanin “ruokakauppa” Keittiömaailma, jossa myydään espanjalaisia, ranskalaisia ja italialiaisia herkkuja ihan sopuhintaankin ja kun tykkäät siitä sisustamisesta niin samalta kadulta löytyy sitten Laukuntorin päässä pieni sisusutusliike. OK nyt mie lopetan, mahtavaa viikonloppua teille!:)

  2. heippa! minkä hintainen toi burgeriannos oli? :) en löytänyt netistä heiltä mitään hinnastoa esim. lounaasta =(

  3. hei, pakko kysyä missä päin porvoossa sijaitsee nuo parhaat burgerit ? :) muistatko ravintolaa ?

    1. Moikka Sanna! Porvoossa kävimme viime kesänä burgereilla ravintola Sinnessä, ne oli kyllä hurjan hyvät :) Sinnehän löytyy nykyään myös Helsingistä, joten burgerit saa hieman lähempääkin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *