Ihan vaan sanoakseni kiitos

Ja niin käynnistyy viimeinen viikko Marseillessa! Ensi lauantaina on aika palata takaisin Suomeen, ja lähes viisi kuukautta vaihtoa täällä Ranskassa on takana. Ennen lähtöä jännitin ihan hurjasti, miten vaihto ja Ranskaan muutto tulisivat vaikuttamaan blogiin. Tiesin kyllä jatkavani bloggaamista kuten ennenkin (enhän osaisi olla ilman tätä ja ennen kaikkea ihanaa yhteisöä!), mutta väistämättä uudella ympäristöllä ja elämäntilanteella olisi varmasti vaikutusta. Mietin tuolloin, tuleeko minulla olemaan tarpeeksi aikaa blogin päivittämiseen, saanko tehtyä täältä käsin teitä kiinnostavaa materiaalia tai minkälaiset kuvausolosuhteet tulee olemaan ja niin edespäin. Onneksi pelkoni ajan suhteen oli täysin turha, sillä kuten olen monesti maininnut, on ollut mahtavaa miten paljon olen kaiken uuden ja hulinan ohella pystynyt käyttämään aikaa myös bloggaamiseen. Olen nauttinut tästä täysin rinnoin!

Ymmärrän myös, että osaa ei välttämättä vaihtojutut kiinnosta, vaikka onkin ollut hauskaa huomata, miten moni on juuri samassa tilanteessa tai kuinka postaukseni ovat herättäneet muistoja omista kokemuksista. Eräs kollegani kuitenkin totesi, kuinka lukijat yleensä kaipaavat sellaista samaistuttavuutta, johon paitsi elämäntilanne myös bloggaamisympäristökin vaikuttaa – “ihmiset haluavat nähdä tuttuja kulmia, kahviloita ja niin edelleen”. Tätä tukee myös se, kuinka huomasin juuri tilastoista lukijoita löytyvän tällä hetkellä Suomen jälkeen ylivoimaisesti eniten Ranskasta, josta ei ennen ollut mitenkään merkittävästi liikennettä. Pelkäsinkin tuolloin muuton lähestyessä, että suomalaisten lukijoiden osalta kiinnostus voisi lopahtaa ja moni saattaisi etsiä luettavaa jostain muualta, postauksia niistä tutuista kulmista.

Meikki1

Olen kuitenkin niin kiitollinen siitä, että olette pysyneet siellä ruudun takana maisemanvaihdoksesta huolimatta ja näen samoja tuttuja nimimerkkejä kommenttiboksissa päivittäin. Onpa sinne putkahtanut uusiakin lukijoita, joista on aina yhtä hienoa kuulla! Olette olleet kevään ajan myös mahtavan aktiivisia kommentoijia, mitä arvostan valtavasti, etenkin kun kommentointi on yleisesti ottaen vuosien mittaan blogeissa vähentynyt. Valtaosa lukee tänä päivänä blogeja mobiilissa, jossa kommentin näpytteleminen itselläkin harmillisen usein jää, kun sen kokee jotenkin työläämmäksi kuin koneelta käsin. Arvostankin kaikkia saamiani kommentteja ihan hurjasti! Vuorovaikutus on kuitenkin tämän touhun parasta antia, ja olisi kovin tylsää höpötellä täällä monologia päivästä toiseen.

Halusin siis näin viimeisen viikon alun kunniaksi kirjoittaa ajatuksiani ihan vaan sanoakseni kiitos ja lähettääkseni pari virtuaalista lentosuukkoa teille kaikille sinne ruudun toiselle puolen! Kiitos kun teette tästä niin mieluisan ja positiivisen paikan :) Ja hei, mukava palata bloggaamaan pian taas Suomesta käsin!!

When I moved to France at the beginning of this year I was a little afraid how it might affect on the blog. Of course I knew I was going to continue on blogging (how could I live without this!), but I thought that moving into a new country could affect on some level. I didn’t have any idea whether I was going to have enough time for this, what the shooting environment would be like or if I could be able to make interesting material for you guys from here. Thus I’ve been so happy to notice that you haven’t disappeared anywhere! I’m also really thankful for all your comments you leave daily – they really make my day every time. Just wanted to say thank you for being there :)

32 thoughts on “Ihan vaan sanoakseni kiitos

  1. Sulla on kyllä asenne tähän hommaan (ja ilmeisesti muuhunkin elämään) niiiin kohdallaan! Kiitos ihanasta blogistasi :)

    1. Ihana ihana sinä, niin kivasti sanottu! Kaunis kiitos Ida itsellesi kun luet! :)

  2. Musta on ollut ainakin erittäin mielenkiintoista just nimenomaan lukea sun vaihdosta! Oon itekkin lähössä ranskaan vaihtoon ensi syksynä, joten kaikki vinkit ovat olleet kyllä tarpeen. Olisin lukenut mieluusti jopa enemmän käytännön haasteistakin, mikäli niitä on ilmennyt. Mun mielestä oot kuitenkin saanut tosi hyvin yhdistettyä blogiin myös muuta kun vaihtojuttuja! =)

    1. Voi, superkiva kuulla! Minne päin Ranskaa olet lähdössä? Alunperin olikin tarkoitus kirjoitella enemmän myös käytönnön asioista – jos niitä tulee tarpeeksi vielä mieleen niin ehkä voisin kehitellä jotain listaa vielä näin “jälkikäteenkin” :) Kiitos ihanasta kommentistasi!

  3. Kiitos kivoista postauksistasi ! Vaikken hirveän aktiivisesti ole kommentoinut niihin, olen jokaisen lukenut ja odottanut uusia postauksia tulevaksi. :) On ollut kivaa seurata vaihtoaikaasi, ja muistella omaa vuoden takaista siinä lomassa. :D Pidä superihana vika viikko siellä !!

    1. Ihana kun nyt innostuit kommentoimaan, kiitos hurjasti itsellesi Hemppe :) Viikkoa siivittää iloksemme vielä tentit, heh, mutta eiköhän tässä kivat vikat päivät kuitenkin saada! Mukavaa viikkoa sinne myös :)

  4. Eipä pieni maisemanvaihdos sitä samaistuttavuutta mielestäni syö, sama tyyppi siellä kirjoittelee vaikkakin eri maisemista :) Lähinnä kivaa vaihtelua niille muuten tuhatpäin viliseville kuville ainaisista samoista Helsingin kahviloista, mitä usein näkee :)

    1. No mutta, ihana kuulla että näinkin päin! Toivottavasti olen onnistunut tuomaan hieman vaihtelua eri maisemista :) Kiitos Erica ja erityiskiitos, kun olet jaksanut kommentoida aina niin aktiivisesti!

  5. Itse oon nimenomaan tykännyt ihan hurjasti lukea sun Ranska-kuulumisia ja kuulla elämästä siellä :) Kiitos siis itsellesi, kun olet jaksanut päivittää blogia näin ahkerasti, vaikka siellä on varmasti ollut paljon muutakin tekemistä! xx

    1. Tosi kiva kuulla, kiitos ihana Pinja! Kiitos myös kun olet aina niin ahkerasti kommentoimassa, huippua nähdä samoja tuttuja nimiä täällä :)

  6. Sun blogipostausten takaa säteilee sellainen elämänilo ja tietynlainen huolettomuus, tänne on siis todellakin aina kiva klikkailla <3 ihanaa viimeistä Ranska-viikkoa, nauti! xxx

    1. Voi miten ihanasti sanottu, kiitos paljon Katja! Kuin myös muistakin jättämistäsi kommenteista, huippua että olet siellä ruudun takana :) Mukavaa viikkoa sinnekin suunnille!

  7. Minusta sun blogi vaihdon ajaksi on herännyt oikein “eloon” jos niin voisi sanoa! Monesti on tullut nähtyä, että luvataan postailla myös vaihdon aikana mutta postaustahti hiipuu entisestään :( Sun kohdalla ei voi sanoa samaa. Blogista on välittynyt semmoinen kiva fiilis ja tänne on ollut mukava tulla päivittäin lukemaan juttuja :) Kommenttien lisääntymisen blogissasi kevään mittaan olen huomannut minäkin, huippu juttu! Toivottavasti postaustahti ja sama fiilis jatkuu Suomestakin käsin, vaikka erilainen arki ja työt varmasti vähän verottaa.. Nautiskelehan vikasta viikosta!

    1. Aivan ihana kommentti, kiitos paljon Jenni! Riippuu varmasti ihan yliopistosta, miten postaustahtia pystyy vaihdossa ylläpitämään – meillä ei onneksi ole ollut montaa päivää viikossa koulua, joten olen voinut keskittyä myös blogiin :) Kesätöiden ohella bloggaaminen on ollut joka vuosi haastavinta, kun päivärytmi on niin erilainen kuin opiskellessa, mutta teen parhaani myös tulevana kesänä ;)

      Kiitos vielä ja kuin myös kaikista muista jättämistäsi kommenteista – mahtavaa että olet mukana menossa <3 Ihanaa kevättä!

  8. Musta taas on ollut mahtavaa ja mielenkiintoista lukea niin Marseillesta kuin muistakin kaupungeista, joissa reissasit(te). Tosin mä en tiedäkään mitään parempaa kuin matkailu, joten ihmekös tuo. :D

    1. Jes, superkiva kuulla – kiitos Jaana! Matkailu on kyllä parasta, senkin puolesta ollut niin antoisa vaihto :)

  9. Onpa aika tosiaan kulunut todella nopeasti – vastahan kirjoitit että olet lähdössä vaihtoon. :) Talvi täällä on tuntunut jotenkin aiempaa nopeammalta kun on voinut seurata matkaasi näin virtuaalisesti ja ihastella kauniita auringon ja valon täyteisiä kuviasi!
    Tervetuloa siis takaisin Suomeen! Kirsikkapuut kukkivat ja lämpö on viimein tavoittanut tämän jääkarhujen maan, hehe. ;)

    1. No niinpä, aika on mennyt ihan silmänräpäyksessä! Niinhän ne kaikki vanhat vaihtaritkin ovat sanoneet, mutta nyt vasta ymmärtää kun on kokenut itse :) Kiitos paljon Jenna kun olet ollut matkassa mukana ja kaikista jättämistäsi ihanista kommenteista <3

  10. Ah! I’m very happy that you’ve been continuing blogging.. I really would have missed it if you wrote a post just once a week or once every two weeks or so. It’s always a pleasure to read your blog (sometimes I wish I spoke Finnish haha) and I’m always waiting for a new one to come!

    Can’t believe that you’re time in France is almost over, so fast! Wish you the greatest last week in sunny France!

    xx Carian

    1. You’re always so sweet Carian, thank you for your kind words once again! And sorry for that I don’t always write the translations, I should definitely make more effort on that :)

      Glad to hear from you, hope you have a lovely week! <3

  11. Blogistasi on aina välittynyt niin ihanan positiivinen ja aurinkoinen fiilis, että palaan tänne lähes päivittäin ihan jo senkin vuoksi :) Vaikka toki sitä inspiroituu niistä tutuista kulmista, niin bloggaajan persoona ja kirjoitustyyli kuitenkin tekevät niin paljon, ettei maisemanvaihdos ole haitannut mielestäni lainkaan. Ja olet kirjoitellut tosi monipuolisesti eri aiheista vaihdossakin, joten en ole kokenut asiaa mitenkään negatiivisesti – päin vastoin on ollut ihana seurata kuinka olet nauttinut elämästä siellä! Lukisin varmasti blogiasi vaikka postailisit pohjoisnavalta ;)

    1. Ihana sinä, kiitos hurjasti sanoistasi! Positiivisuudesta on kyllä kiittäminen myös teitä lukijoita, täällä vallitsee aina niin kiva fiilis, että ilolla höpöttelen teille :) Hehe, toivottavasti ei sentään pohjoisnavalle asti jouduta ;) Kaunis kiitos vielä kun luet ja ihanaa kevättä!

  12. Heh, pakko kait se on itsekin jättää kommenttia, kun säkin näin huomaavaisen kiitospostauksen meille lukijoille kirjoitit! Luen aina bloglovinin listalta ensimmäisten joukossa sun uudet postaukset, ja en ole vielä koskaan joutunut pettymään. :) Blogisi taso on aina todella hyvä, ja postauksista näkee että niiden eteen on nähty vaivaa. Myös postaustahti on sopiva, sillä usein liian nopea julkaisutahti syö myös postausten sisältöä.

    Kuten postauksessa sanoit, että monet lukevat blogeja mobiilissa. Näin teen minäkin, ja siksi tuleekin niin harvoin kommentoitua mitään… Se on harmi, sillä kuten sanottua postauksistasi huomaa, että niiden eteen on nähty vaivaa, jolloin jonkinlainen kiitos siitä olisi varmasti myös sinulle mieleinen. Ehkäpä nyt tämän myötä ryhdistäydyn! :D

    Kiitos itsellesi huikeasta blogista, ihanaa kevättä ja tervetuloa takaisin Suomeen! :)

    1. Voi, ihana että innostuit sinäkin kommentoimaan ja jaksoit vielä kirjoittaa näin pitkän pätkän :) Näitä on ollut aivan ihana lukea, kiitos siis hurjasti! Mahtava kuulla tällaista palautetta, antaa niin paljon lisäpotkua ja motivaatiota tähän hommaan :)

      Iso kiitos ja rutistus kun olet siellä ruudun takana ja ihanaa kevättä!!

  13. Täällä todellakin ollaan edelleen innokkaana odottelemassa postauksiasi!! :) Blogisi on edelleen ihan lempparini vaikka myöskin minulta on tuo kommentoiminen ihan täysin jäänyt.. :/ Haluan vain kiittää sinua mahtavasta blogista ja inspiraatiosta! :) Olet upea! Hauskaa viimeistä viikkoa sinne Ranskaan ja tervetuloa Suomeen! :)

    1. Ihana Maippi, muistan nimimerkkisi pitkän ajan takaa! Superkiva kuulla, että olet yhä siellä ruudun takana :) Kiitos siis itsellesi kun luet ja olet pysynyt matkassa mukana jo vuosien ajan! <3 Ihanaa kevättä sinne Suomeen :)

  14. Minusta on ollut kivaa lukea postauksia vaihtoajaltasi ja elämästä ulkomailla! On ollut mukavaa nähdä myös sitä puolta. Postaustahtisi on ollut reissusta huolimatta aktiivinen, ja se on kiva.

    Nauti vikasta vaihtariviikosta! :)

    1. Ihana kuulla, että olet tykännyt – kiitos Tanja! :) Kuin myös aktiivisuudestasi täällä kommenttiboksissa, niin kiva oppia tuntemaan teitäkin aina enemmän. Toivottavasti pysyt mukana jatkossakin!

  15. Kiitos sulle ihanasta ja inspiroivasta blogistasi! Nauti viimeisistä päivistäsi Ranskassa! :) Pieni on kyllä maailma, poikaystäväni ( joka on parhaillaan myös vaihdossa, ihanaa saada hänet viimeistään kuukauden päästä kotiin!) tuntee intistä poikaystäväsi ja mäkin olen hänet joskus pari kertaa tavannut :D

    1. Voi kiitos Juulia itsellesi kun luet! Ja onpa hauska sattuma, kerroin poikkikselleni ja hän tunnisti kenestä on kyse :) Maailma on kyllä niin pieni! Tsemppiä viimeisiin viikkoihin ennen poikaystävän paluuta, samassa veneessä ollaan ;) Onneksi aika menee nopeasti, ihan kohta päästään niiden viekkuun taas!

  16. Mulla ainakin kommentointi tahtoo jäädä harmittavan usein! Vaikka varsinkin sun blogia tulee selailtua päivittäin ja ammennan niin täältä kuin instastakin inspiraatiota itselle! :-) Se on niin jännää kun maut lähes kaiken kanssa on niin samanlaisia! heh!

    1. Voi, kiva kuulla että saat täältä inspistä ja että meillä menee maku yks yhteen! Ihana kun nyt kommentoit ja kaunis kiitos kun olet ollut niin pitkään mukana, muistan nimesi kommenteista :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *