10 faktaa Telmasta

1. Alkuun faktat tiskiin niille joille tämä hauvavauva on vielä tuntematon – Telma on maltankoira ja jo puolivuotias sellainen. Aika on mennyt niin hurjan nopeasti, vastahan se tuli meille pikkuruisena 12-viikkoisena pallerona, joka muistutti kooltaan enemmän marsua kuin koiraa.

Telma2

Katsokaa kohta 4 ;)

2. Koosta puheen ollen – kaikki ovat aina yllättyneet, miten pieni Telma oikeasti on. “Millä ihmeen objektiivilla kuvaat, kun se näyttää kuvissa niin paljon isommalta!” Itsekin hämmästelin ensimmäistä kertaa maltalaisen nähdessäni, miten pieni rotu onkaan, kun olin kuvitellut ne paljon suuremmiksi. Tällä hetkellä Telmalla on painoa huimat kaksi kiloa.

3. Telma rakastaa sukkia yli kaiken. Se havahtuu pelkkään ääneenkin, jos sukka tipahtaa lattialle, eikä aikaakaan kun tämä sukkamonsteri on käynyt sen itselleen hakemassa. Telma tietää, että kun pyykkejä viedään kuivumaan niin kannattaa olla kärppänä, koska kuormasta voi usein tipahtaa sukka jos toinenkin.

4. Sohvalla makoilu on Telman lempipuuhaa (ja mieluiten Balmuirin pehmeään vilttiin kääriytyneenä – neiti arvostaa laatua, haha!). Se ei kuitenkaan osaa hypätä sohvalle vielä itse, joten se päästää pienen hennon vinkaisun pyytäessään meitä nostamaan. Alastulon neiti on sentään jo oppinut.

Telma2

Ulkoilua lumikeleillä Vaasassa – Tepalla oli vielä pitkä turkki!

5. Kasvikset ja hedelmät ovat Telman suosikkeja. Kaikkea ei toki sovi koiralle antaa, ja olen tarkkaillut monia listoja koirille vaarallisista ruoka-aineista (kuten avokado ja viinirypäleet), mutta muun muassa banaani, mandariini, kurkku ja porkkana ovat Telman herkkuja.  Kun Telma kuulee jotain leikattavan leikkuulaudalla säntää se oitis keittiöön.

6. Sadekelit eivät ole lainkaan Telman mieleen. Huomatessaan, että ulkona on märkää yrittää se parhaimmillaan kääntyä takaisin sisälle jo heti rapun ovella :D Mutta hei, kuka nyt sateessa tykkäisikään talsia!

7. Ja koska kaikki ei pienen koiranpennun kanssa todellakaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista niin kerrottakoon, että sisäsiisteys ei vieläkään ole ihan 100 prosenttista, mikä raastaa välillä hermoja. Pääosin Telma pärjää jo tosi hyvin ja esimerkiksi meidän poissaollessa ei tee mitään sisälle, mutta sillointällöin voi yhä käydä vahinko, onhan se nyt tietysti vielä vauva. Viimeksi viime viikolla neiti lirautti suoraan edessäni olohuoneen valkoiselle matolle katsoen minua samalla syvälle silmiin. Thanks.

Telmajoulu1

Onnellisena kaikkien uusien joululahjaksi tulleiden lelujen kanssa.

8. Maltankoirista sanotaan usein opuksissa, etteivät ne ole kovin lapsirakkaita, mutta onneksi meidän on ollut mahdollista tutustuttaa Telmaa perheen pieniin jo näin pentuna. Telma pärjääkin lasten kanssa tosi hyvin ja nauttii kun pienokaiset leikkivät sen kanssa, mitä nyt täytyy hieman vahtia ettei se ihan hukuta lapsia märkiin pusuihin.

9. Telma haluaa aina olla siellä missä tapahtuu ja kotonakin perästä kuuluu usein tassujen rapinaa sen seuratessa huoneesta toiseen. Myös esimerkiksi työskennellessäni läppärin kanssa sohvalla kapuaa Telma mielellään syliin ja lepuuttaa tyytyväisenä päätään kädelläni – ehkä hieman vaikeuttaa näpyttelyä, heh.

10. Kaiken kaikkiaan maltankoira on osoittautunut niin ihanaksi roduksi, ettemme voisi kuvitella meille paremmin sopivaa! Telma nauttii suunnattomasti läheisyydestä, on leikkisä ja oppii todella nopeasti. Lisäksi tietysti vielä isoin syy miksi rotuun päädyimme eli sen allergisoimattomuus – paitsi että poikaystävälle ei tule mitään oireita on myös pelkkää plussaa, ettei valkoisia karvoja löydy jokapuolelta.

Thought I’d share a few facts about Telma with you today. As many of you may know already – she’s a six months-old maltese puppy. Seems like it was only yesterday when she came to us as a little 12 weeks-old fur ball! Telma is still rather tiny though and everybody’s always amazed about how little she really is after seeing her only in pictures – Telma weighs only two kilos. A few things she loves; stealing socks, sleeping on the sofa, eating fruits and veggies (especially banana, cucumber and apple) and being the center of the attention. We simply love the breed – couldn’t be happier with our choice of having a maltese dog!

25 thoughts on “10 faktaa Telmasta

  1. Ihana Telma :) itselläni on 10-vuotias sekarotuinen pikkukoira, joka on puoliksi villakoira ja puoliksi mysteeri.. muistuttaa jonkun verran Telmaa, tosin kokoa on enemmän (painaa noin 6kg) ja väri on musta :) Tuo kaikkialla mukana oleminen on tuttua täälläkin, jopa vessaan olisi välillä tunkemassa mukaan :D Koirat on kyllä ihania ja tuovat niin paljon iloa elämään, tätäkin postausta luin typerä hymy huulillani (johon poikaystävä huomautti että luetko taas jotain koirajuttuja) :D

    1. Voih, kuulostaa ihanalta turrikalta sielläkin! Ja sano muuta, tuokin yrittää vilahtaa aina mukana vessaankin – mahdotonta ymmärtää ettei sitä haluta aina kaikkialle :D Hih, koirien aiheuttama typerä hymy huulilla on erittäin tuttu ilmiö! Rapsutuksia sinne hauvalle :)

  2. Ihana Telma! :) meillä kesti myös sisäsiisteyden opettaminen aina kauan. 7kk ikäisenä Luka (shetlsnninlammaskoira) taisi olla vasta sisäsiisti. Jo kauan ennen sitä kuitenkin pärjäsi työpäivät ilman vahinkoja :)

    Oliko siihen jokin syy miksi saitte Telman vasta 12viikkoisena? Meille Luka tuli 7viikon ikäisenä:)

    1. Lohduttavaa kuulla! Monissa kirjoissa kun on usein sanottu, että 6 kk:n iässä koira on jo oppinut sisäsiistiksi, niin turhautti monesti että mikä meillä mättää ja mitä teemme väärin :D Kuulin kuitenkin myös toiselta hänen koiransa oppineen vasta myöhemmin ja ilmeisesti pienillä roduilla kestääkin usein hieman pidempään, joten eihän tässä ole vielä hätää.

      Telmahan tuli meille vähän yllättäen, kun olimme ilmoittaneet halukkuutemme seuraavaan vapaaseen pentueeseen vasta keväälle. Kasvattaja ottikin sitten jo syksyllä yhteyttä, että olisi 12-viikkoinen pentu vailla kotia, kun Telman piti alunperin jäädä heille jalostukseen mutta sillä olikin ilmennyt pieni purentavika. Meidän onni siis :) Muistaakseni maltankoirien luovutusikä on yleensäkin hieman myöhäisempi, jossain 10:n viikon tienoilla jos en ihan muista väärin.

      Rapsutuksia Lukalle!

  3. Telma on kertakaikkisen hurmaava :) Ja Telma nimenä ei voisi olla täydellisempi tälle söpöläiselle!!

    1. Hihi, kiitos! Nimeä mietittiin kyllä niin pitkään jo ennen kuin koiranhankinta oli edes “virallista”, mutta saatuamme tietää pennusta törmäsin tähän Telma-nimeen, joka tuntui heti oikealta :)

    1. Se on kyllä, ei voi muuta sanoa! Voi, kovin läheisyydenkipeä kaveri siis sielläkin :D Koirat tuovat kyllä vaan niin paljon iloa arkeen.

  4. Aivan ihana Telma! <3 Täsä ihan koirakuume kasvaa!
    Hahahah en kestä tota sukkajuttua.. :D Ihana.

    Ja hihiih, pakko sanoa että ihana "lenkkiasu" :D Rakastan myös nähdä edes vilaukselta ihan perus arkiasuja, niinku kauppa-asua, lenkkiasua yms.. Hörhöläinen.. :D

    1. Koirakuume se on paha kuume :D Toi sukkajuttu on kyllä huvittava, niin ylpeänä kantaa aina saalistaan.

      Hehe kiitos! Sellaisia tulee harvemmin kuvattua, mutta itsekin tykkään kyllä muilla ihan niistä arjen perusasuista, joten täytyy ehkä joskus kuvata niitä tännekin :)

  5. Tälläset postaukset ei kyllä tee hyvää kun koirakuume sen kun vaan kasvaa ja kasvaa :’D On tuo teidän Telma vaan niin suloinen tapaus, että aina nousee hymy huulille kun sen kuvia näkee täällä blogissa tai instassa <3

    1. Hehe, koirakuume on mahdottoman paha! Telma on kyllä niin ihana tapaus, tuo hymyä ja iloa tohinoillaan joka päivä :)

  6. Hei Jonna!
    Luin eri sivustoilta maltankoirasta ja niissä turkin hoidosta on sanottu , että vie aikaa ja on erittäin vaativa. Toki varmaan tuo pätee siinä tapauksessa jos sen pitää pitkänä vai miten on tuon lyhyen turkin kanssa?

    1. Heippa Emilia! Pitkänä turkkina se on todellakin vaativa, itsellä ei tietysti ole kokemusta kuin siitä minkä pituiseksi se ehti kasvaa noin 5kk:n ikään kunnes trimmattiin, mutta jo silloin se vaati lähes päivittäistä harjausta. Nyt tämä lyhyt taas on niiin helppo! Harjausta on vaatinut lähinnä naama ja vuotavista silmänalusista täytyy huolehtia, mutta muuten nyt reilu kuukausi trimmauksesta harjaan turkin kevyesti läpi ehkä kerran viikkoon, kun se ei pahemmin lyhyenä takkuunnu. Trimmaajan mukaan pitäisi kestää noin kolme kuukautta helppohoitoisena, joten katsotaan miten nopeasti tuo kasvaa :) Mutta summa summarum, lyhyenä turkki on tosi helppo!

  7. Voi, Telma on kyllä niin suloinen! <3
    Myönnän, että itsekin poden koirakuumetta, vielä erittäin pahaa sellaista, että eivät tällaiset postaukset ainakaan asiaa auta. ;-D Ehkä nyt keväällä siihen saisi viimeinkin helpotusta!
    On ollut kyllä jännä huomata, että kun se päätös lopulta siitä tehtiin, että meille oikeasti tulee koira, niin tässähän sitä on jo sitten vuosi odoteltu, että sopiva pentu syntyisi. :-D Viime talvena alettiin ihan tosissaan etsiä sitä oikeaa kasvattajaa, ja itseasiassa pentuja heille alunperin piti viime syksynä tulla, mutta emä jäikin tyhjäksi, niin suunnitelmat siirtyivät nyt keväälle. Kyseessä on vielä sellainen rotu, että "kysyntä" on huomattavasti suurempaa kuin "tarjonta", joten kasvattajilla on lähes aina kymmeniä ihmisiä jo entuudestaan "jonossa" odottamassa tulevia pentuja, vaikka niiden syntymisestäkään ei olisi minkäänlaista varmuutta. Meillä on nyt se vaihe, että odotellaan ultraan menoa, eli vielä saa muutaman viikon odottaa ensinnäkin sitä, onko edes tiineenä. Sen jälkeen toivottavasti odotellaan pentujen syntymistä, ja tietenkin sitä, että sieltä syntyisi useampi narttu. Niin monta muuttujaa, että tässähän menee pasmat ihan sekaisin jännityksestä! :-D

    1. Voi ei, pahan sorttinen koirakuume siellä päässä siis! Ymmärrän kuumeilun kyllä paremmin kuin hyvin, kun olette “joutuneet” pentua odottamaan jo noin kauan, vaikka tottakai hyvää jaksaa ja kannattaa odottaa :) Muistan miten mekään emme meinanneet pysyä nahoissamme, kun viimein teimme päätöksen koiran hankinnasta kesällä ja piti alunperin odottaa kevään pentueeseen, kunnes meidän onnena Telma kaipasikin yllättäen uutta kotia purentavian takia.

      Toivotaan, että odotus palkittaisiin ja saisitte oman pikkuisen karvapalleron seuraavasta pentueesta <3 Saako kysyä mikä rotu kyseessä, kun heräsi kiinnostus? :)

      1. Joo näinpä, hyvää kannattaa kyllä odottaa! :-)
        Rotu on staffordshirenbullterrieri, eli näin tuttavallisemmin staffi. :-) Energinen ja ihmisrakas rotu! :-D

  8. Voi apua mikä ihana pallero! Kieriskelen täällä koirakuumeen kourissa ja Telma piristää kyllä kummasti näin etänä. :)

    1. Tiedän niin tunteen koirakuumeesta! Joka ikinen pentukuva tai koirakuva sai sydämen aina jättämään yhden lyönnin välistä :D Toivottavasti saat siihen jonain päivänä vielä helpotusta, hih :) Telmalta terveisiä täältä!

    1. Hän on kyllä sellanen hurmuri että <3 Voin laittaa vaikka sähköpostitse lisätietoja kennelistä, jos olet kiinnostunut :)

        1. Hi, Could you email me as well about the kennel that you got Telma at? She is so cute. We have a Maltipoo from LA and haven’t been able to find them here. Any info would be greatly appreciated:) Sarahluoma@hotmail.com

  9. Hei. Minuakin kiinnostaisi tietää mistä kennelistä tuo rakkauspakkaus on tullut.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *