Spring Cravings

Tässä vaiheessa otan jo oikeuden aloittaa keväästä haaveilun. Tiedän, olen se ärsyttävä tyyppi joka alkaa puhua joulusta lokakuussa ja keväästä jo heti vuoden vaihduttua, mutta onpahan jotain mitä odottaa! Ja kun kauppojen hyllytkin alkavat olla pullollaan mitä ihanimpia kevätjuttuja, niin eihän tässä malta enää pitää suutaan supussa vaan on aloitettava fiilistely.Spring1

1.Kauluspaita – Lindex, 2. korvakorut – &Other Stories, 3. laukku – Saint Laurent, 4. loaferit,
5. aurinkolasit, 6. farkut, 7. tennarit, 8. neule – H&M

Kuten jo mainitsin olen nyt erityisen heikkona vaaleansinisiin kauluspaitoihin, joita löytyy tänä keväänä klassisten mallien lisäksi monella eri twistillä varustettuna, kuten röyhelöillä, yksiolkaimisina tai tämän Lindexin paitulin tapaan solmuhihoilla. Röyhelöt ovat vallanneet muutenkin tilaa ja niitä näkyy paljon paitsi puseroissa myös neuleissa, jopa niinkin tyttömäisenä kombona kuin vaaleanpunaisena. Vuosiin en ole pukenut ylleni oikeastaan mitään vaaleanpunaista, mutta tänä keväänä väri on tullut kauppoihin oikein rytinällä, niin on omakin silmä tottunut. Onhan tuo neule oikeastaan aika söpö, ja näyttäisi kivalta esimerkiksi rosoisempiin boyfriendfarkkuihin yhdistettynä.

Röyhelöiden ja pastellisävyjen lisäksi silmää miellyttää sirot minimalistiset korvakorut, joiden osalta suosittelen suuntaamaan esimerkiksi &Other Storiesin tai Mangon koruhyllyille. Loaferit hankin itselleni jo aleista, enkä malttaisi odottaa saavani ne jalkaan. Kaipailin myös uusia Adidaksen Stan Smitheja arempien mokkanahkaisten rinnalle ja itse asiassa näiden kanssa tärppäsi hetki sitten, mutta missä värissä, sen näette pian! En myöskään panisi pahitteeksi olalla keikkuvaa Saint Laurentin Collège Bagia tai kevätauringolta suojaavia Ray-Banin Clubroundeja. Kuivat kadut ja lämpöiset kelit, tulkaa jo!

Linkit mainoslinkkejä / Adlinks

2 thoughts on “Spring Cravings

  1. Oijoi, kaikki myös mulle kiitos! :) Haluisin tosin nyt tarralliset stanit koska noi “tavalliset” on jo. Mutta röyhelöt, vaaleansinen ja ah, uusi laukku – yes please. Loafereista haaveilen Guccin tossuja mutta saa nähdä raaskiiko :D
    Clubroundeille annan ison peukun, omat yhdet lempparit viime kesältä!

    1. Ystävälläni on tarralliset Stanit ja ne on kyllä söpöt, vaikka ensin tulikin tarralenkkareista vähän ala-aste vibat :D Täytyisi käydä jossain sovittelemassa Clubroundeja kun en yhtään tiedä miten onesize ja pyöreä malli istuu kasvoilleni, mutta pitää kokeilla!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *