Busy Bee

Viime päivät ovat menneet hulinan keskellä, kun olen yrittänyt hoitaa asioita ja saada kaiken tehdyksi ennen Kroatiaan lähtöä ensi viikolla. Reissu tuli yhtäkkiä ihan puun takaa, aika on mennyt niin nopeasti! Lennot ostimme jo alkuvuodesta, mutta itse asiassa ihan vasta pari päivää sitten saimme varattua viimeisenkin majoituksen. Kroatiassa tuntuu olevan niin mielettömästi kivoja paikkoja, että oli yllättävän hankalaa päättää monista vaihtoehdoista. Päädyimme varaamaan kymmenen yön reissullemme lopulta kolme eri majoituspaikkaa, minkä lisäksi on tietysti tarkoitus tehdä päiväreissuja useampiin kohteisiin. Niistä kuitenkin lisää sitten ensi viikolla – odotan aurinkoa ja lämpöä jo niiin paljon!

Sitä ennen on tosiaankin vielä paljon tehtävää, kuten useamman eri kamppispostauksen kuvaaminen ja kokoaminen sekä kahden listallani iäisyyden roikkuneen kouluhomman viimeistely. Voi luoja että olenkin ollut jälkimmäisten suhteen saamaton. Toisen sain vihdoin aloitettua alkuviikosta, kumma miten juuri sillä hetkellä olisi kiinnostanut huomattavasti enemmän toinen ikuisuusprojektini eli blogikirppiksen järjestäminen :D Sain kuitenkin otettua itseäni niskasta kiinni ja kurssityön hyvin alkuun! Toisella taas ei olisi niin kiire, mutta haluaisin saada senkin alta pois ennen reissua, jotta voisin ensi viikolla hyvillä mielin oikeasti aloittaa kesäloman ja unohtaa opiskelujutut. Eikun kahvia naamariin ja pylly penkkiin, eivät ne hommat itsestään valmistu.

Frills1 Röyhelöt1 Frills2 Frills4 Frills6 Frills7 Frills5

Shirt / Zara
jeans / Zara
sunglasses / Ray-Ban
bag / Saint Laurent
boots / Vagabond
watch / Daniel Wellington (sponsored)

PS. Asu on muutamien viikkojen takaa, mutta yhä ajankohtainen – toivottavasti nilkkurit saisi jo lopullisesti jättää kaapin perälle ja vaihtaa kevyempiin kenkiin. Poikaystäväni muuten nauraa joka kerta pukiessani tämän röyhelöpuseron päälle. Onhan se aika frilly, mutta minusta samalla myös supersöpö!

PPS. Kuinka tyhmältä postauksen otsikko olisi kuulostanut suomeksi – yksi kiireinen mehiläinen täällä hei. 

Photos: Marianna Mäkelä / Edit by me

9 thoughts on “Busy Bee

  1. Haha kiireinen mehiläinen. Oon alkanut seuraamaan sua instassa vasta nyt mutta pakko sanoa että sulla on ehkä söpöin ääni ikinä. Ehkä en vaan oottanut että se ois semmonen ja siitä tulee jotenkin hyvälle mielelle hahah. On hassua kun aina olettaa vaikka bloggareista että millanen ääni niillä on ja sitten kun kuulee todellisuudella voi jotenkin muuttua se toisen olemus ihan kokonaan!

    1. Hahah ihana kiitos vaan! Kaverit aina kiusaavat jos pelleilen niillä snäpin äänenmuuntaja-filttereillä, että kuulostan ihan samalta ilmankin ? Mutta kiva kuulla että saa hyvälle mielelle ? Se on kyllä jännä miten välillä saattaa kuvitella jonkun äänen tyystin erilaiseksi!

    1. Voi kiitos Anniina! Vielä kun tosiaan voisi vaihtaa nilkkurit avokkaisiin, mutta eiköhän loppuviikosta viimein :)

  2. Mielettömän kaunis asu ja tuo paita on just niin super söpö <3 Ihanaa kun pääsette reissuun, siellä varmasti vähän lämpösemmät ilmat kun täällä tällä hetkellä :D Nauroille tolle "jos otsikko olisi suomeksi", voi apua XD

    1. Kiitos ihana Emilia! Ja voi kyllä, lukemat näyttävät tällä hetkellä 25 astetta, joten eiköhän siellä tarkene ;) Niin kivaa päästä käyttämään taas kaikkia keveämpiä kesävaatteita. Hahah, ei tosiaan ihan toimi suora käännös suomeksi!

    1. Kiitos paljon Lilli! Malli on Original Classic Wayfarer, tarkka mallinumero RB2140 :)

  3. Odotan kovasti lomakuvia Kroatiasta. Olen lähdössä sinne lomalle ystävättäreni kanssa syyskuun lopulla. Muutenkin kiinnostaa mitä pidit paikasta ja mitä upeita paikkoja kävit siellä katsomassa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *