Keittiön pintaremontti – ennen ja jälkeen

Keittiökalusteista saatu alennusta Nixi-Keittiöiltä bloginäkyvyyttä vastaan.

Keittiömme koki reilu kuukausi takaperin muodonmuutoksen, jonka lopputuloksen pääsen viimein esittelemään tännekin. Aloimme tosiaan heti asunnon hankittuamme miettiä keittiön freesausta. Runko oli ihan siedettävässä kunnossa ja kodinkoneet yhä oikein toimivia, mutta materiaalit eivät niinkään olleet meidän makuun. Täysremontille ei siis ollut tarvetta (saati budjettia), mutta aloimme pohtia kaapinovien, tason sekä välitilan vaihtamista mieleisempiin ja yleisilmeen päivitystä vaaleammaksi. Avokeittiö kun on ihan asunnon keskiössä ja näkyy kaikkialle, joten sillä on aika iso merkitys tässä pohjassa.

Alkuperäisen keittiön valmistajaa ei ollut selvillä, joten otimme yhteyttä Nekalan Nixi-Keittiöihin tiedustellen materiaalien vaihdon mahdollisuutta ja pyysimme tarjousta toivomastamme remontista. Nixin suunnittelija tuli piipahtamaan meillä ja katsastamaan tilanteen, minkä jälkeen jäimme odottamaan havainnekuvia ja tarjousta. Kävimme myös paikan päällä Nekalan myymälässä tekemässä vielä viimeiset materiaalivalinnat, sitten eikun keittiö tyhjäksi ja remonttia päälle!

Keittiön pintaremontti Keittiö_ennen2

Tässä siis keittiön lähtötilanne (vähän elokuisten tupareiden jälkimainingeissa kun on vielä skumppalaseja pitkin pöytiä, haha). Ylä- ja alakaapeissa eriväriset ovet, kestävä mutta kuvioinniltaan ei niin meidän makuun oleva kivitaso ja hieman kulahtaneet mosaiikit välitilassa. Mikron viereiset yläkaapit olivat ylös nostettavaa vaakamallia ja mekanismit reistailivat jo, joten yhdessä Nixin suunnittelijan kanssa päätimme vaihtaa ovet perinteiseen pystymalliseen. Lisäksi kulman avohyllyn tilalle tehtiin kokonaan uusi kaappi. Suunnittelija myös ehdotti oikean reunan vitriinin hävittämistä ja se kieltämättä oli osunut omaankin silmääni, vitriini kun oli eri tasossa muiden keittiökalusteiden kanssa ja teki nurkasta jotenkin raskaan. Säilytystilaakin keittiössä oli muuten runsaasti, joten vitriinille ei varsinaisesti ollut mitään tarvetta.

Nixikeittiöt_kokemuksia6 Nixikeittiöt_kokemuksia4 Nixikeittiöt_kokemuksia8

Ja tadaa – tässä keittiö jälkeen pintaremontin! Aika erinäköinen, eikö? Päätylevyt jäivät meidän maalattaviksi ja se on vielä tekemättä, mutta ihmeen hyvin tumma runko muuten pysyy piilossa. Tietystä kulmasta katsottuna runkoa näkyy hieman tason alta, mutta Nixiltä ehdotettiin  helpoksi ja edulliseksi ratkaisuksi valkoista kontaktimuovia, jota varmasti vielä testataan. Olen kuitenkin niin tyytyväinen muuttuneeseen yleisilmeeseen, ettei sitä nyt edes niin kiinnitä pieniin yksityiskohtiin huomiota.

Materiaalien valinta oli yllättävän vaikeaa – vaihtoehtoja oli niin paljon ja halusimme pitää budjetin pienenä, joten upeat marmoritasot sun muut jäivät haaveiksi. Nyt valmista keittiötä katsoessani en voi kuin todeta, että tehtiin nappivalinnat! Ovimalliksi valittiin Noora Mattamaalattu Maito (materiaalina maalattu Mdf-levy), tasoksi taas harmaa hieman betonia näöllisesti muistuttava laminaattilevy. Tasoa valitessa pyörittelimme useampaa eri vaihtoehtoa, mutta tämä poikaystävän viime hetkellä bongaama Vaalea betoni on täydellinen! Välitilakin tuotti päänvaivaa – Nixiltä ehdotettiin välitilalevyksi Aluco Satiinia, jonka pelkäsin tekevän keittiöstä liian valkoisen, mutta tämä onkin juuri sopivan neutraali. Kannatti siis luottaa ammattilaisen ehdotukseen, hyväksyimme myös suoraan suunnittelijan valitsemat eleettömät vetimet. Tason vaihdon myötä myös allas meni uusiksi, ja meille tuli Stala teräsallas, johon yhdistettiin kuitenkin vanha hana.

Nixikeittiöt_kokemuksia3 Nixikeittiöt_kokemuksia7 Nixikeittiöt_kokemuksia2 Nixikeittiöt_kokemuksia1

Tumman avonurkkauksen tilalle tuli tosiaan täysin uusi kaappi, ja kokonaisuus on näin heti eheämpi ja käytännöllisempi. Reunaan jäi kapea avohylly, joka on näppärä pientavaroiden kuten esimerkiksi kahvipurkin säilytykseen. Keittiön yläovet ovat muuten erikoismittaiset, jolloin ovi on pidempi kuin runko ja näin on saatu toteutettua vetimettömyys. Nixillä saa siis teetettyä erikoismittaisia tuotteita, mikä ei ole kaikilla keittiövalmistajilla mahdollista. Olimme kyllä iloisia päästessämme eroon epäkäytännöllisistä vaakamallisista ovista!

Nixikeittiöt1 Nixikeittiöt2

Kaiken kaikkiaan olemme ihan mielettömän tyytyväisiä, että päätimme toteuttaa rempan. Mitäs te sanotte lopputuloksesta? :) Postauksen alun ennen-kuvia katsellessa tuntuu ihan hassulta ja kaukaiselta, kun tämä “uusi” keittiö istuu tänne kuin nenä päähän. Vielä kun saisimme nuo sivut maalattua! Itse remontissa meni purkuineen asennuksineen päivineen muutama päivä, meidän keittiössä oli vielä omat haasteensa asentajalle, kun alkuperäisessä kaikkea ei oltu tehty ihan millilleen vaan vähän sinne päin. Nixin kanssa kaikki sujui todella mutkattomasti ja saimme kaipaamaamme apua suunnitteluun, joten voin ehdottomasti suositella omasta puolestani. Annoin myös heti remontin jälkeen erityiskehut asentajalle Otolle, joka teki laadukasta ja super siistiä jälkeä. Voi sitä fiilistä, kun pääsi laittamaan astiat ja tavarat paikoilleen uuteen keittiöön!

26 thoughts on “Keittiön pintaremontti – ennen ja jälkeen

  1. Moikka Jonna!

    En halua tunkeilla ja jätä vastaamatta, jos koet kysymyksen liian henk. koht. Haluaisin tiedustella remontin hintaa suurinpiirtein? Meillä on -95 rakennettu kerrostaloasunto ja keittiö on alkuperäinen. Muuttaessamme vaihdoimme itse tason ja vetimet sekä maalasimme kaapin ovia. Kuitenkin pieni keittiöremontti houkuttelisi, eikä budjetti riitä koko keittiön uusimiseen. Meillä tulisi kysymykseen myös nimenomaan ovien vaihto ja pari muuta pientä muutosta. Tarkemman arvion saa tietysti firmalta, mutta joku suuntaa antava summa ennen sitä, olisi huippu!

    1. Moikka Santsa! Hinnasta on ehkä vähän hankala antaa suuntaa-antavaa, riippuu tietenkin niin valituista materiaaleista, keittiön koosta jne. Voin kuitenkin laittaa sinulle vaikka meilitse tarkemmin, palaan viimeistään iltapäivällä sitä kautta :)

  2. Moi! Sellaista palautetta, että lukijana arvostaisin, jos yhteistyöstä olisi ilmoitettu selkeästi postauksen alussa, eikä vasta lopussa. Nyt jäi vähän “huijattu” olo postauksen luettua, sillä tässä oli kuitenkin tarkoitus myös mainostaa tuotteita ja haluaisin itse päättää luenko mainoksen vai en.

    1. Moikka! Kiitos palautteesta, hyvä huomio. Kaupalliset yhteistyöt ilmoitankin aina heti postauksen alussa, jos taas on ollut esimerkiksi saatu tuote tai alennus tms ja muutoin täysin niin sanotusti vapaasta tahdostani tehty postaus, niin tällöin olen tähän asti merkinnyt loppuun. Voin kuitenkin ehdottomasti laittaa tuon heti alkuun, jos se on niin parempi :) Kiitos tästä!

    1. Kiitos paljon Piia! Mahtava kuulla että näyttää hyvältä muidenkin silmään :)

    1. Kiitos ihana! Ja sinäkin kun toivoit postausta, niin pahoittelut että tässä kesti näin kauan! ? Tasoon olemme kyllä tosi tyytyväisiä, tykkään tuollaisesta vähän elävämmästä pinnasta.

  3. Tuo vaalea betonitaso on aivan ihana! Meillä itseasiassa sama taso kylpyhuoneessa, ja sitten pähkäiltiin pieneen kodinhoitohuoneeseen mentäisiinkö samalla, mutta päädyttiinkin tummaan betonitasoon. Niin paljon raikkaampi ilme keittiössä teillä nyt! :)

    1. Se on minustakin tosi kaunis! Ja muistuttaa erehdyttävästi näöltään betonia, vaikka laminaattia onkin. Tummaakin taidettiin liikkeessä katsoa, mutta päädyttiin kuitenkin tähän vaaleampaan harmaaseen :) Kiitos paljon, ilme muuttui kyllä kertaheitolla! Vielä kun vaan saisimme aikaiseksi maalata nuo päädyt ?

  4. Suosittelen lämpimästi dc-fix-kontaktimuovia. Itse päällystin yksitelle vuokra-asuntomme keittiön välitilan rumat laatat valkoisksi ja sama muovi kävisi hyvin myös noihin, mitä meinaatte maalata. Kandee kurkata facebookista dc-fix-tuunaajat (tms.)-ryhmä, mistä saa tosi hyviä vinkkejä sen kanssa työskentelyyn.

    1. Hei kiva kuulla, kiitos vinkistä! Meinaat siis, että kontaktimuovi voisi toimia ihan noihin päätylevyihinkin? Se kuulostaisi kyllä huomattavasti helpommalta ratkaisulta kuin maalaaminen, joten täytyypä harkita tätäkin vaihtoehtoa :) Kiitos vielä!

  5. Tosi kaunis ja fresh keittiö teillä! :) En henkilökohtaisesti ymmärrä yhteisöistä valittajia, koska olisittehan toteuttaneet remontin joka tapauksessa ja minusta on ainakin kiva kuulla mihin firmaan olet ollut tyytyväinen, jos itsellä tulee vastaavalle tarvetta!

    Haluaisin vielä erikseen kiittää siitä, kuinka ahkerasti olet jaksanut postata ja vielä kiinnostavaa sisältöä. Sun blogi on noussut kuluvan syksyn aikana mun lemppariksi!

    1. Kiitos Petra! Kiva kuulla, näin itsekin ajattelen :) Tässäkin tapauksessa firma on täysin meidän valitsema ja itse kontaktoima, joten yhteistyö on lähtenyt puhtaasti minun aloitteestani. Keittiön muutoksestakin olisin postannut joka tapauksessa. Merkintä täytyy toki aina postauksessa olla ja varsinaisissa kaupallisissa kampanjoissa se onkin aina heti postauksen alussa, laitoin nyt selvyyden vuoksi tämän alennusmaininnankin heti alkuun.

      Iso kiitos vielä piristävistä sanoistasi – tämä lämmitti erityisen paljon mieltä! <3 On ollut kyllä ihana kun on nyt ollut kunnolla aikaa bloggaamiseen, mahtavaa jos se välittyy myös sinne ruudun toiselle puolen :)

    1. Kiitos Laura – lopputulos on kyllä todella hyvä meidänkin silmään! :) Tykkään kanssa saarekkeesta, jakaa kivasti tilaa ja tuo tietysti myös säilytystilaa lisää.

  6. Kyllä pienellä vaivalla saa kauniin lopputuloksen! Teidän keittiö on mielettömän upee, ihastelen tuota ruokapöytää joka kerta kun se jossain kuvissa näkyy <3 Olisin kovin kiinnostunut tietämään mitä kautta sen hankitte, mainitsit joskus että Ylöjärveltä, mutta minä en googlen avullakaan löytänyt mitään paikkaa… asutaan myös Tampereen rajalla ja haluan kovasti meille vanhan lankkupöydän, voitko esimerkiksi laittaa mulle sähköpostiin mikä paikka oli kyseessä? :)

      1. Kiitos paljon Jonna, täytyykin olla häneen yhteydessä jos saisi toteutettua myös meille oman ihanan pöydän <3

  7. Todella kiva ja freesi muutos, mutta en ole olisi kyllä koskaan vaihtanut kivitasoa laminaattiiin. Sama kun vaihtaisi mersusta ruosteiseen kaksitahtimopoon. Varsinkin kun kuvien perusteella tuon kivitason ja laminaatin välillä ei ole mitään järisyttävää muutosta (ymmärtäisin, jos kivitaso olisi ollut joku ruskean kukertava).

    Meillä onj kodinhoitohuoneessa laminaatti ja keittiössä kivitaso ja vaikka laminaatti on korkeatasoinen, on tasoero järkyttävän huima.

    1. Kiitos Kata! Meitä ei ole kyllä harmittanut kivitason vaihto sitten lainkaan, olemme niin tyytyväisiä tähän uuteen laminaattiin :) Joku muu olisi sen varmasti saattanut säilyttää, mutta makuja onkin monia!

  8. Hieno ja näkyvä muutos! Kyllä meillä Nixillä osataan. ;) Ja kiva kun löysin uutta lukemista blogilistalleni.
    Terveisin Vaasan Nixin suunnittelija :)

    p.s. Suosittelen myös ensin kokeilemaan noihin sivulevyihin DC-fixiä. Itse kokeilin pari viikkoa sitten fixailla pojan koulupöydän kannen ja tv-tason kannen. Hyvät tuli.

    1. Kiitos paljon Jemina – kiva että löysit tänne! :) Nixillä tosiaankin osataan, oli hienoa saada osaava ammattilainen avuksi suunnitteluun.

      Ja hei kiitos myös sinullekin tuosta DC-fix -vinkistä, en olisi osannut ajatellakaan sen kokeilemista sivulevyihin. Eikun kontaktimuoviostoksille siis!

  9. Moi! Miltä keittiö näyttää istumakorkeudela alaviistosta? Mietin itsekin tällaista ratkaisua ja kun katselen keittiötä sohvalta, mietin, miltä lopputulos näyttäisi tuolla runkoa korkeammalla ovella. :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *