Kevään trendiväri – laventeli

Kukaan vähänkään viime aikoina kauppoja kierrellyt tai nettiputiikkeja selannut ei ole voinut välttyä violetin tulvalta. Ei siis epäilystäkään, mikä olisi yksi tämän kevään trendiväreistä! Tällainen hempeä laventeli on varmasti yksi harvoista väreistä, joita ei ole ikinä aikaisemmin omassa kaapissani nähty – en vaan ole kokenut sitä ikinä omakseni. Päätin nyt kuitenkin ennakkoluulottomasti testata väriä neuleen muodossa, ja täytyy myöntää, että se kyllä freesasi väsynyttäkin nassua! Ja oli kieltämättä piristävää pukea jotain näinkin värikästä ylle pitkästä aikaa. Asun näette kokonaisuudessaan myöhemmin, tässä pieni sneak peek ja muita laventelinsävyisiä juttuja.

Mites siellä ruudun takana – iskeekö violetti teihin? Kaikki kevään trendijutut eivät suinkaan miellytä allekirjoittaneen silmää, mutta niistä lisää omassa postauksessaan. Ajattelin nimittäin pitkästä aikaa toteuttaa jo perinteeksi muodostuneen ja aina suositun trendit, jotka eivät iske -postauksen. Viimeksi tein tällaisen vuosi sitten huhtikuussa, joten eiköhän ole uusinnan aika!Lilac1

1. Takki, 2. neulemekko, 3. collegepaita, 4. neule, 5. collegepaita,
6. huivi, 7. kynsilakka, 8. korvakorut, 9. laukku

There’s no doubt about the hottest color of the season! All stores are full of all things lilac. I must admit not being that excited about it at first sight as I’ve never actually worn anything lilac – even though I’m quite bold when it comes to wearing colors. This is just something that I haven’t tried before, until now. I wanted to give lilac a chance with this cute and comfy knit and you know what – it did look quite fresh! You’ll see the whole outfit later on. What do you think about lilac – yay or nay?

Linkit mainoslinkkejä / Adlinks

5 thoughts on “Kevään trendiväri – laventeli

  1. Violetti ei värinä ole ikinä iskenyt minuun! Laventeli taas iskee ja ei, katselin tuota samaa neuletta lauantaina, mutta totestin että näyttäisin ihan vahtokarkitla siinä :D Mutta voisin kuvitella väriä jossain kevyemmässä, kuten topissa, kynsissä…

    Jes! Pitikin tulla tovomaan sellaista trendit, jotka ei iske-postausta!

    1. No hei aika söpö vaahtokarkki olisi! :D Mulle taas tuo toimii jotenkin parhaiten juuri muhkean neuleen muodossa, ehkä kesää kohden jokin toppikin voisi olla.

      Ja jes, super! Oikeastaan kaikki trendit ovat jo mielessä, joten täytyypä koota postaus pikimmiten ;)

  2. Tällä hetkellä en kyllä näkisi violettia päälläni, vaikka monelle muulle se sopii. Mutta never say never?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *