Tämän viikon ohjelmaa

Maanantai:

Vietin eilistä lukuunottamatta varsin läppärivapaata viikonloppua, joten tämänkin viikon aloitan hoitamalla rästiin jääneitä sähköposteja ja muita hommia. Olen viime aikoina tehnyt jokaiselle viikolle oman to do -listansa aina työasioista kaikkiin muihin hoidettaviin asioihin, joten maanantaina on aika kirjata taas lista. Huomaan, että tällaisten listojen tekeminen auttaa itseäni pysymään tehokkaampana ja saan aina mielihyvää ruksiessani tehtyjä juttuja pois listalta. Sovittiin myös Marin kanssa, että tehdään tänään hommia yhdessä ja luultavasti kuvataan jotain siinä samalla. Poikaystävän tultua töistä mennään illalla salille – nyt on taas saatu treenailumoodi päälle sairastelujen jälkeen ja vikko on hyvä aloittaa peppu- & jalkatreenillä (joka on inhokkini ja tekisi mieli loppuviikosta aina skipata :D).

Tiistai:

Tiistaille ei ole vielä sen kummempia suunnitelmia, kuin että illalla lähden muutamaksi päiväksi Helsinkiin. Päivällä olisi tarkoitus töiden teon lisäksi käydä salilla, koska seuraavan kerran pääsen treenaamaan sitten vasta loppuviikosta Tampereelle palatessani. Olen vaan usein vähän huono lähtemään salille yksin ilman poikaystävän patistamista, mutta josko tällä kertaa saisin itseni kammettua liikkeelle ja tekemään salille olkapäät ja ojentajat. Minun pitäisi saada myös muutamia juttuja myyntiin blogikirppikselle, joten jos tiistaina jää aikaa, voisin pyhittää osan päivästä sille.

Schedule2

Keskiviikko:

Keskiviikkona on tiedossa paljon kivaa ohjelmaa Helsingissä! Aloitan aamuni Lindan hostaamalla Flatteredin aamupalalla, jossa lanseerataan hänen ruotsalaismerkille suunnittelemansa kenkäpari. Olen suuri Flattered-fani jo entuudestaan ja kengät ovat paitsi kauniita myös supermukavia jalassa, joten odotan innolla, että pääsen näkemään Lindan luomuksen! Aamupalan jälkeen tekemään töitä, kunnes illemmalla lähden Lumenen illalliselle. Aina kivaa, jos samalle päivälle tai lähipäiville osuu useampi tapahtuma, niin saan Helsinkiin tullessani monta kärpästä yhdellä iskulla.

Torstai:

Torstai on toivoa täynnä, heheh. Aamulla käyn Stockan tilaisuudessa, joka järjestetään naistenpäivän kunniaksi, muuta en tapahtumasta vielä tiedäkään. Keskustassa ollessani piipahdan ehkä parissa kaupassa, pitäisi ainakin palauttaa yhdet netistä tilaamani nilkkurit Zaraan päädyttyäni toisiin. Ei muuten enää kauaa, kun saadaan Zara viimein tänne Tampereellekin, jes! Myöhemmin treffaan erästä ystävääni hänen töiden jälkeen.

Perjantai:

Perjantaipäivälle ei ole vielä merkittynä kalenteriin mitään ohjelmaa, ehkä käyn päivällä kahvittelemassa vanhemmillani, jos en ole aiemmin vielä ehtinyt heitä nähdä. Iltaa odotan jo innolla, sillä tehdään tyttöjen kanssa jotain porukalla juhlistaaksemme yhden ystävämme synttäreitä, oli ainakin puhetta drinkeille menosta. Mikä parasta kaksi ystävää tulee tuolloin hieman kauempaakin, toinen Oulusta ja toinen Amsterdamista, joten ihana nähdä näitä kauempanakin asuvia <3

Schedule1

Lauantai:

Launataina palaan takaisin Tampereelle, niin ehdin nauttia viikonlopusta sielläkin päässä ja viettää vapaapäivää poikaystävän kanssa. Aamulla haluaisin kuitenkin ehkä käydä Helsingissä jossain aamiaisella ennen lähtöä – olen himoinnut Levainin vohveleita ja Rootsinkin aamupala on näyttänyt todella hyvältä. Katsotaan toteutuvatko brekuhaaveeni! Lauantaille Tampereen päässä ei ole vielä suunniteltuna mitään erityisempää.

Sunnuntai:

Sunnuntai on vielä ihan avoinna, mutta kiva niin! Kiirettömät sunnuntaipäivät ilman etukäteen mietittyä aikataulua ovat parhaita. Pitkät unet, ehkä ulkoilua ja viikon kolmas treenikerta, jos ei lauantaina ole vielä ehtinyt salille.

Miltä teidän viikko näyttää? Energistä maanantaita kaikille! :)

4 thoughts on “Tämän viikon ohjelmaa

  1. Listat <3 Tälle viikolle on suunnitteilla gradun palautus (iiik), omat synttärit ja ystävän synttärit. Siinäpä sitä juhlan aihetta.. :D

    1. Listat on best ;) Voi vitsit, mikä viikko sulla edessä! Hurjasti onnea jo etukäteen niin gradun palautuksesta kuin synttäreistäkin ?

  2. Olen miettinyt, että missä yövyt aina Helsingissä ollessasi? Oletko hotellissa vai sukulaisten tai tuttujen luona?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *