Plaid Blazer

Miten teidän viikonloppu sujui? Omani meni rentoutumisen ja hyvin syömisen lisäksi myös työntäyteisesti – hommia riitti sekä opiskelujen että työn saralla. Tein viikonloppuna muun muassa yhden graduhaastattelun (olen onnekas, kun olen saanut lukijoiden joukosta haastateltavia!), kuvasin ja kirjoitin erään tulevan kivan kampanjan, viimeistelin pari muuta postausta ja tein yhden jäljellä olevan kurssin ryhmätyötä. Minä kun luulin selvinneeni viimeisistäkin opintojeni ryhmätöistä jo vuosi sitten keväällä, mutta juhlin liian aikaisin ja tässä sitä ollaan :D Jahka tästä pääsen vielä eroon ja saan kurssin kunnialla suoritettua, niin todellakin juhlin! Ja sitten kun koko yliopisto on paketissa graduineen päivineen, niin sitten vasta juhlinkin. Onko ihan ok suunnitella jo omia valmistujaisiaan, vaikka ne siintäisivät vasta jossain tulevaisuudessa? 

Ehkä niille valmistujaisille kannattaa kuitenkin suoda ajatuksia vasta sitten, kun maali häämöttää edessä, haha. Onpahan ainakin jokin motivaattori, ei siis auta kuin painaa eteenpäin! Tämä ruuturouva aloittaakin viikon samoissa tunnelmissa, töiden ja graduhaastatteluiden kanssa pakertaen. Tulevalle viikolle on lisäksi tiedossa muutamia Helsinki-päiviä, ja kaikennäköistä kivaa ohjelmaa tulee olemaan sekä siellä että Tampereella. Toivottavasti teilläkin alkaa viikko mukavissa merkeissä, huippua maanantaita tyypit!

Anine3 Anine5 Anine4 anine2 Anine2

Blazer / Anine Bing x Ginatricot (sponsored)
knit / Zalando
jeans / Levi’s
bag / Saint Laurent
boots / Billi Bi

Photos: Riikka Kuusisto / Edit by me

12 thoughts on “Plaid Blazer

      1. Kiitos! Pitääkin pitää mielessä, jos vaikka raaskisi tilata ja kokeilla miten istuu omaan kroppaan :)

        1. Testaa ihmeessä! Tuolta asuarkistosta löytyy muitakin asuja näiden farkkujen kanssa, jos haluat kurkata inspiraatioksi :)

    1. Kiitos paljon Pinja! Mäkin tykkään kovasti niiden yhdistelmästä, sopivasti rentoa ja skarppia sekaisin ?

  1. Gradusta tuli mieleen, mitä suosittelisit pääaineeksi Vaasan kauppakorkeassa? Suositteletko johtamista tai jotakin muuta? Kiitos jo etukäteen ja tsemppiä graduun!:)

    1. Moikka Ninni! Tosi vaikea kyllä sanoa, kun riippuu tietenkin ihan omista mielenkiinnonkohteista. Nyt näin jälkikäteen ajateltuna olisin saattanut yhtä hyvin valita vaikka markkinoinnin tai kansainvälisen liiketoiminnan, mutta loppupeleissä pääaine ei onneksi tule määrittämään, mitä sitä tulee tulevaisuudessa sitten tekemään :) En siis oikein osaa suositella, kun riippuu niin paljon siitä minkä itse kokee kiinnostavaksi. Kiitos tsempeistä, sitä tarvitaan ?

  2. Tuo asu sopii sulle täydellisesti ? ja ihana kuvauspaikka. Tuo takki on kuin tehty sulle eikä tuota laukkua voi olla ihastelematta, ihana!

    1. Kiitos ihana Emilia ? Rouhea kuvauspaikka sopi kyllä tähän asuun jotenkin ihan kuin nakutettu!

  3. Moikka!

    En ole jostain syystä aikoihin lukenut sun blogia, enkä kauheasti muutenkaan blogeja. Olin ihan yllättynyt, kun sun pukeutuminen on nykyään paljon “rohkeampaa” eikä enää ehkä niin “tuttua ja turvallista”! Täytyykin selailla paljon taaksepäin oikein ajan kanssa ja lukea sun postauksia. :)

    1. Moikka kaima! Hei onpa kiva kuulla, että eksyit tänne pitkästä aikaa :) Onhan tässä vuoden parin mittaan tyyli vähän muuttunut kokeilevampaan suuntaan, silti toki suht klassisissa raameissa mennään, mutta tykkään kokeilla uusiakin juttuja. Mahtavaa siis että löysit tänne, toivottavasti innostut jäämään uudelleenkin lukijaksi! ;)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *