Herkullisin omenapiirakka

Olen himoinnut omenapiirakkaa siitä asti, kun lähikortteleiden omakotitalojen pihojen omenapuut alkoivat hiljalleen punertaa. On tehnyt mieli ujuttaa käsi aidan yli ja napata pari maistiaista, mutta en ole uskaltanut ottaa riskiä leimaantua Pyynikin omenavarkaaksi. Kävin muuten pienenä kaverini kanssa omenavarkaissa naapurin pihalla. Naapurin vanha mies ei onneksi tästä pahastunut, mutta lempinimi omenavaras seurasi minua vielä vuosia eteenpäin.

Tällä kertaa hain kuitenkin omenat kaupasta – onneksi kaupoistakin saa kotimaisia omenoita, vaikkei se nyt toki sama ole kuin omasta pihasta poimitut. Rupesin googlailemaan reseptejä parhaasta omenapiirakasta ja päädyin Nelliinan blogiin. Rakastan tuorejuustoa leivonnaisissa, joten sellaisella höystetty omenapiirakka ei voinut olla huono. Tästä tulikin ihan hillittömän hyvää! Maistui jopa vielä paremmalta seuraavana päivänä piirakan tekeydyttyä, kaveriksi tietysti lämpimän piirakan kanssa vaniljajäätelöä.

Paras omenapiirakka

Pohja
100 g voita
1 dl sokeria
1, 5 dl kaurahiutaleita
1, 5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
lohkottuja omenoita
vaniljasokeria
kanelia

200 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g voita
1 dl sokeria
1,5 dl kaurahiutaleita

Sulata voi ja sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Lisää sulatettu voi, sekoita tasaiseksi massaksi ja levitä pyöreään piirakkavuokaan. Notkista tuorejuusto sekoittamalla sitä kulhossa, lisää 2 rkl sokeria. Levitä tuorejuusto piirakkapohjan päälle, asettele omenalohkot ja ripottele päälle reilusti kanelia ja sokeria.

Sekoita 1 dl sokeria, 50g sulatettua voita ja 1,5 dl kaurahiutaleita yhteen, ripottele piirakan päälle. Meillä oli varmaan hieman alkuperäistä ohjetta pienempi vuoka, kun tätä massaa jäi ylitse, mutta ripottele oman maun mukaan. Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia.

(Alkuperäinen resepti täältä)

Piirakka2

8 thoughts on “Herkullisin omenapiirakka

  1. Oi, munki on tehny jo monta päivää mieli omenapiirakkaa?viikonloppuna viimeistään on ryhdyttävä tuumasta toimeen.

  2. Kiitos reseptistä, vieraatkin pyysivät sen, kun piirakka oli niin hyvää! Teen ehdottomasti uudelleenkin. Tuota kauramurua tein vain puolikkaan annoksen siihen päälle ja riitti hyvin sekin :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *