Asuhaaste: Leohame kolmella tapaa

Pitkästä aikaa olisi uuden asuhaasteen vuoro! Olette aikaisemmin kovasti tykänneet näistä postaussarjoista, joissa puen jonkin vaatekappaleen kolmella eri tavalla, ja tällä kertaa pääroolin saa leokuosinen hame. Kuten aiemmin kirjoitin, on leokuosi yksi suosikkitrendeistäni tänä syksynä ja olen metsästänyt kuosia omaankin kaappiini. Tilasin ensin kokeiluun leoprintillisen mekon, mutta se tuntui jotenkin todella aggressiiviselta ylläni, haha. Mekko lähti siis aika nopeasti palautukseen, mutta satuinkin löytämään tilalle midimittaisen leohameen. Ei ollut kyllä ihan helppo homma, sillä halusin kuosin juuri tällaisena lämpimän sävyisenä ja mallin aika yksinkertaisena – tämä vekkihame kuitenkin iski ja lujaa!

Uskon hameen olevan myös paljon mekkoa monikäyttöisempi, minkä johdosta innostuinkin toteuttamaan tämän asuhaasteen. Ensimmäisessä asussa yhdistin hameeseen rennosti valkoisen perus t-paidan, tennarit ja nahkatakin. Tälle viikolle on luvattu vielä niin korkeita lämpötiloja, että paljain säärin ja kevein varustein tarkenee mainiosti! Mitäs tykkäätte tästä lookista? Kaksi muuta leoasua vielä tulossa :)

Leo3 Leo1 Leo4 Leo2

Leather jacket / All Saints
t-shirt / 77th Flea, Bubbleroom (sponsored)
skirt / Gina Tricot
bag / Gucci
sneakers / Superga

Photos: Riikka Kuusisto / Edit by me

Related posts

9 thoughts on “Asuhaaste: Leohame kolmella tapaa

  1. Mä oon tällä hetkellä myös aivan rakastunut leohameisiin ja -kuosiin ylipäätään, pakko saada leo-hame omaankin kaappiin syksyksi! Super hyvännäköinen look, juuri jotenkin näin yhdistäisin hameen itsekin ?

    1. Kiitos paljon Pinja! Oli muuten kaikista mahdollisista leohameista koot hyvin vähissä, muutama muukin on siis metsästänyt niitä ? Toivottavasti sulla tärppää!

  2. Ooh, nyt on kyllä niin munkin näköinen asu kuin olla ja voi, ihana! :) Arvaa oonko etsinyt hulluna tuon tyyppistä hametta pitkään, mutta mistään ei tunnu löytyvän?! Zaran sivuilla olen kytännyt vastaavaa monta viikkoa, mutta aina loppu ja lukee vaan että tulossa takaisin myöhemmin, ärsyttävää :D Mekon ostin vähän aikaa sitten, mutta siinä on ihan eri tyyppinen printti, eli ihan eri juttu kuin hame, haha. Pakko löytää Losin matkalle joku hameesi tyylinen, olisi niin helppo reissuvaate! Kiva nähdä miten olet hametta yhdistellyt :)

    Mukavaa viikkoa! :)

    1. Voi kiitos Anne, ihana kun kommentoit! :) Hameet oli tosiaankin ihan kiven alla, jos jostain löytyi niin sitten koko tai malli oli aivan väärä. Tämänkin löysin sattumalta – Ginan sivuilta oli loppuunmyyty ja näytti ettei lähiliikkeissäkään ole, mutta paikan päällä käydessä hametta olikin jäljellä. Toivottavasti sulla onnistaa vielä, hame on kyllä niin helppo yhdistellä erilaisiin asuihin :) Ja Losin matka kuulostaa ihanalta, oih!

  3. Kivalta näyttää tämä asu. Leoprintti sopii hyvin näiden klassisten elementtien rinnalle. Ehkä mekko olisi voinut olla vähän liikaa tätä kuosia. :)
    Ja postaussarja yhden vaatteen ympärille kuulostaa kivalta :)

    1. Kiitos Anna, kiva kuulla että tykkäsit! Mekko oli tosiaankin vähän too much, etenkin pitkillä hihoilla ja pitkällä helmalla – ystävälleni tuli siitä kuulemma Cruella De Vil -vibat ? Hame tuntuu huomattavasti enemmän omalta ja tätä voi sitten myös yhdistellä vähän monipuolisemmin!

  4. Tulee tästä hameesta niin mieleen ne Zaran housut, joissa värejä myöden lähes identtinen leokuosi! Sullakin taisi olla ne, jos en väärin muista? ? ne oli ihan yhdet lemppareista joten leo sytyttää myös tänä syksynä! Yhtä Samsoen mekkoa olen vähän silmäilyt, täytyy sovittaa ? se vaan voi olla niin isona pintana just vähän “aggressiivinen”!

    1. Nyt ei kyllä soita kelloja, en ainakaan muista omistaneeni ikinä leohousuja ?

      Ja eikun sovittamaan! Riippuu niin paljon mallista ja muusta, mekossakin voi hyvin toimia ??

Comments are closed.