Joulua kotiin ja glögikauden korkkaus

Kaupallinen yhteistyö: Blossa & Asennemedia

Joulumieli on tullut tänä vuonna hieman viiveellä. Olen kyllä aina ollut jouluihminen henkeen ja vereen, eikä se ole mihinkään muuttunut, mutta tänä vuonna olen aloittanut fiilistelyn jälkijunassa edellisiin verrattuna. Yleensä tässä vaiheessa vuotta on leivottu ensimmäiset tortut jo aikapäiviä sitten ja koristeltu hiljalleen kotia, nyt olen vasta ihan lähtökuopissa joulutunnelmoinnissa. Palasin kuitenkin Kööpenhaminasta heränneen joulufiiliksen kanssa, siellä kun oli jo auennut niin torit kuin kauppojen joulupuoditkin, niin joulumieli tarttui väkisinkin.

Kotiin päästyäni kaivoin vintiltä esiin muutamat ensimmäiset koristeet, iskin valokranssin seinään kiinni ja keitin vuoden ensimmäiset glögit. Tästä se vuoden tunnelmallisin aika taas lähtee! Kuusta sen sijaan en ole saanut vielä rahdata kotiin, parempi puoliskoni kun on sitä mieltä, että joulukuusen aika on vasta jouluviikolla. Ihan niin pitkään en ajatellut malttaa odottaa, joten täytynee yrittää suostutella häntä jonkunlaiseen kompromissiin, jahka joulukuun puolelle päästään :D Ilmeisesti muuten tätä samaa kaksintaistelua käydään muidenkin kotona – sain nimittäin eilen Instagramissa viestejä muutamilta, miten he haluaisivat jo ottaa koristeet esiin, mutta toinen osapuoli on eri mieltä. Taistelkaa siskot.

Blossa2 Blossa1

Aina välillä kuulee joidenkin hämmästelevän, miksi joulusta pitää alkaa hössöttää jo marraskuun puolella. En itsekään ymmärrä joulun ympärillä vellovaa stressiä lahjoista ja hössötystä järjestelyistä, mutta kaikenlainen tunnelmointi sen sijaan on mielestäni enemmän kuin sallittua tällaisena pimeänä vuodenaikana. Ainakin minulle kynttilät, lyhdyt ja tietysti kaikenlaiset jouluvalot niin omassa kodissa kuin kaupungillakin liikkuessa tuovat niin paljon piristystä  pimeyteen. Kaiken lisäksi joulu on vaan kerran vuodessa ja loppupeleissä varsin lyhyt aika, joten miksi ei ottaisi kaikkea iloa irti ja virittäytyisi tunnelmaan jo hyvissä ajoin!

Blossa4 Blossa3

Kukin tietysti tyylillään, yksi aloittaa koristelun marraskuussa ja toinen vasta aatonaattona, jos silloinkaan. Tämä jouluttaja, kuten ystäväni Mari on minut nimennyt, ei kuitenkaan pyytele anteeksi sitä, että tästä edespäin joululaulut soivat kaiuttimissa aina sinne aattoon saakka ja että koristeet alkavat pikkuhiljaa pilkahdella kuvissa. Enää en aio myöskään himmailla kauppareissulla, kun tekisi mieli ostaa pipareita glögin kaveriksi (poikaystäväni mielestä piparitkin kuuluvat niinikään vasta joulukuuhun, ihme tyyppi!). Tuo piparin, persimonin ja sinihomejuuston yhdistelmä on muuten taivaallinen, ennustan tästä tulevien viikkojen vakkariherkkuani.

Lasissa sen sijaan höyryää Blossa Alkoholfri Glögg – monien aitona ja alkuperäisenä tuntema perinteikäs glögi. Tykkään itse enemmän juuri alkoholittomasta glögistä, kun taas Blossa Vinglögg menee esimerkiksi juhlavampina joulun hetkinä. Olen huomannut, että alkoholittomissa glögeissä on suuria eroja, ja nimenomaan Blossan Alkoholfri Glögg’ssä pidän sen hienostuneesta punaviinin mausta, vaikkei prosentteja juomassa olekaan. Mausteseos tehdään muuten käsin, jotta maku pysyy samana vuodesta toiseen, ja glögin annetaan kypsyä tynnyreissä useamman kuukauden.

Viimeisenä vielä polttava kysymys – mihin kastiin kuulutte; glögi manteleilla, rusinoilla vai molemmilla? Meikäläinen on ehdottomasti team manteli, rusinat veks!

Blossa6

Meidän on ollut jo muutaman viikon ajan tarkoitus pitää erään ystäväni kanssa glögi-ilta, joten ehkä se saadaan vihdoin nyt toteutumaan, kun ne piparitkin löytyvät kaapista! Joko te olette aloittaneet joulutunnelmoinnin? :)

Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholia koskevia kommentteja ei julkaista.

10 thoughts on “Joulua kotiin ja glögikauden korkkaus

  1. Voi miten tunnelmallisia kuvia! Meillä on tuossa olkkarin pöydällä taas tuikut odotelleet sytyttäjäänsä monta päivää. :D Olikohan lokakuun puoliväliä kun poikaystävälle hihkuin että voisi avata kynttiläkauden, mutta eipä noita ole kovin monena iltana tullut poltettua sitten kuitenkaan. Jouluvaloja meillä ei ole muuta kuin joulukuun alussa olkkarin ja makkarin ikkunoille tulevat kyntteliköt, ja ne onkin aina napsautettava päälle kotiin tullessa! :) Silloin tulee jotenkin niitä kynttilöitäkin enemmän poltettua, ne kyntteliköt varmaan herättää minussa sellaisen “hämyisen valon fiilistelijän”, haha.

    Glögini juon sellaisenaan, en huoli rusinoita enkä manteleita. ;) Ja kylmänäkin maistuu! Itseasiassa lämmintä glögiä en voi mukitolkulla edes juoda, tulee jotenkin huono olo.

    1. Mä taas olen ehdottomasti se “hämyisen valon fiilistelijä”! Harvoin pidetään kattolamppua päällä iltaisin, vaan ennemmin laitan pöytälampun päälle ja lyhdyt ja kynttilät palamaan 😍 Sellaiset pallovalot meillä on itse asiassa vielä laittamatta, niitä yritinkin tarjota jo muutama viikko sitten, mutta sain kieltävän vastauksen poikaystävältä 🙈 Ehkä nyt uusi yritys, tai viimeistään sitten joulukuun alussa!

      Multa pääsi tyystin unohtumaan mantelit, joten meneehän se glögi tosiaan sellaisenaankin. Mutta mulle ehdottomasti lämpimänä! 😉

  2. Omaan glögiin voin laittaa sekä rusinoita että manteleita, mutta manteleissa tärkeää on, että ne ovat kokonaisia ja kuorettomia. En pidä mantelilastujen koostumuksesta glögin seassa :D
    Huomenna saankin pari kaveria meille ensimmäisiin pikkujouluihin. Tarkoitus on tehdä riisipuuroa ja juoda glögiä pipareiden kanssa. Glögin ajattelin tarjota samoista laseista, joten täytyy käydä ostamassa pari lisää :D Ihanaa joulutunnelmointia kuvissa!

    1. Mä taas tykkään nimenomaan lastuista! Niitä voi napostella siinä glögin lomassa menemään 🙈

      Oi kuulostaa ihanalta! Tuli kamala riisipuurohimo tämän luettuani. Meillä on ystävien kanssa pikkujoulut vasta myöhään joulukuussa juuri ennen aattoa, kun ei muita vapaita viikonloppuja ollut, joten hetken saa vielä odotella.

      Kivoja pikkujouluja huomiselle! 😍

  3. Hei

    Ei nyt liity ollenkaan glögiin eikä edes jouluun tämä, mutta onpas ihana hapsutyyny teillä tuossa sohvalla. Nyt sitten heräsikin kysymys, että minkämerkkinen se mahtaa olla koska tuollainen on ehkä ihan pakko saada ;-)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *