Itsevarmuudesta ja meikkivoidetärppi

Kaupallinen yhteistyö: Lancôme & Asennemedia

Jokaisella on varmasti joskus päiviä, kun oma peilikuva on kaikkea muuta kuin miellyttävä ja on vain jotenkin sellainen lähmäinen, epämukava olo. Huomaan sen itse erityisesti myös kuvatessa, sillä kameran edessä ollessa omalla itsevarmalla fiiliksellä on todella iso merkitys. Heti jos on jostain syystä epämukava olo, oli sitten kyse pesua vaativasta lättätukasta, epäonnistuneesta meikistä tai huonosta vaatevalinnasta, sen tuntee omassa fiiliksessä välittömästi. Hartiat ovat vähän korvissa, ei tee mieli katsoa kameraan ja hymyä ei juurikaan irtoa. Epävarmuuden näkee tietysti myös kameran ruudulta – tällöin tekisi mieli heittää koko kamera jorpakkoon tai ainakin luovuttaa kuvaamisen suhteen siltä erää.

Lancome Teint Idole Ultra Wear Nude meikkivoide

Muistan miten kerran yhtenä työpäivänä Helsingissä oloni oli heti aamusta lähtien sellainen nuhjuinen ja laskin vain tunteja siihen, että pääsisin istumaan junaan takaisin kohti Tamperetta. Harvoinhan kukaan muu kiinnittää huomiota siihen miltä näytät, mutta silloin jos itsellä ei ole hyvä fiilis, niin se vaikuttaa koko olemukseen. Juuri tuona samaisena kertana eräässä kauneustilaisuudessa käydessäni meikkaaja laittoi huuliini kirkkaanpunaista huulipunaa, joka teki heti olostani pikkuisen paremman. Jännä miten pienillä jutuilla voi joskus olla iso vaikutus omaan fiilikseen! Kirkas huulipuna on siis aina hyvä keino viedä huomio muualle, mutta itselläni kaikki lähtee kuitenkin hyvästä pohjameikistä.

Vaikka ihoni onkin yleisesti ottaen hyvässä kunnossa, on oloni heti itsevarmempi, kun olen saanut punoittavan couperosa-ihon tasoitettua, luonnostaan tummat silmänaluset peitettyä ja kalpealle iholle hieman eloa. Jos pitäisi valita yksi ainoa meikkituote, jota käyttäisi lopun elämää, valitsisinkin mitä luultavimmin juuri meikkivoiteen. Sen oikean meikkivoiteen löytäminen on kuitenkin osoittautunut itselleni haastavaksi, sillä tarpeeksi tasoittava, mutta kuitenkin kevyt pohja ei ole mikään helpoin yhdistelmä. Lisäksi ongelmana on ihon kuivuus – näin talvisaikaan moni liian paksu ja peittävä meikkivoide tekeekin aina sen, että etenkin otsa ja nenä alkavat päivän mittaan hilseillä kuivuudesta. Rutikuiva hilseilevä meikkipohja ei ole mikään kaikista kaunein näky. 

Lancome6 Lancome1

Nyt olen kuitenkin päässyt tutustumaan Lancômen uuteen Teint Idole Ultra Wear Nudeen, joka on puolipeittävä ja luonnollisen mattapinnan jättävä meikkivoide. Epäilin etukäteen hieman tuota peittävyyttä, sillä kuten mainittua, ei omalle kirjavalle iholleni valitettavasti riitä ne kaikista kevyimmät meikkivoiteet. Epäilin kuitenkin turhaan, sillä Teint Idole Ultra Wear Nude tasoittaa hyvin ihon sävyä ja kerrostamalla esimerkiksi juuri punoittaviin kohtiin saa sitä peittävyyttäkin aikaiseksi. Siitä huolimatta lopputulos on kauniin kuulas ja se tässä onkin parasta, sillä sellaisen tunkkaisen, täysin mattaisen pinnan jättävät meikkivoiteet eivät ole oma juttuni. Pohjan heleys näkyy mielestäni hyvin näistä kuvistakin! Lisäksi olen vakuuttunut meikkivoiteen pysyvyydestä – tätä tekstiä kirjoittaessani kävin juuri kurkistamassa peilistä, miltä pohja näyttää kahdeksan tunnin jälkeen ilman korjailuja ja se on edelleen tasainen sekä kuulas.

Tykkään myös aiemmin käyttämästäni Lancômen Teint Idole Ultra Wearista, mutta se vaatii omalle iholleni sopiakseen lisäksi pari pisaraa jotain kevyempää meikkivoidetta. Täten olin tosi kiinnostunut tästä Nude -versiosta, jonka koostumus on huomattavasti kevyempi. Näin paljon reissaavana täytyy muuten myös todeta, että tällainen tuubi on raskasta lasipulloa helpompi kuljettaa mukana. Teint Idole Ultra Wear Nuden sävyvalikoima on laaja ja 40:n vaihtoehdon joukosta jokaiselle löytyy varmasti sopiva – meikkivoidetta on saatavilla Stockmannilta, Sokokselta & Emotionista ja Kickistä, joten omaa sävyä voi käydä testailemassa paikan päällä. Usein kysytään mitä sävyä itse käytän meikkivoiteissa, ja itselläni on tästä sävy 011.

Lancome8 Lancome2

Hitsi, tässä tuli nyt paljon kehuja, mutta olen innoissani löydettyäni omalle ihotyypilleni ja tarpeilleni näin hyvin sopivan meikkivoiteen! Kaunis ja tasainen meikkipohja on hyvä lähtökohta sille itsevarmalle ololle, mutta valitettavasti mikään tuskin estää sitä, etteikö joskus iskisi sellainen alussa kuvailemani ärsyttävä ja epämukava fiilis. Liekö sitten syynä väärällä jalalla nouseminen tai hormonit, mutta olen todennut, että sellaisia vaan tulee aika ajoin vaikka mitä tekisi. Mutta hei, seuraavana päivänä fiilis on aina parempi!

Toivottavasti tästä meikkivoidetärpistä on iloa – viime aikoina on ainakin kovasti toivottu meikkiaiheisia postauksia, joten muitakin vinkkauksia on luvassa :) Ihanaa sunnuntaita!

Photos of me: Mari / Edit by me

Related posts

15 thoughts on “Itsevarmuudesta ja meikkivoidetärppi

  1. Hei nyt mä vähä innostuin!🙈Mulla on ollu nyt vuoden käytössö Estee Lauderin Double wear, joka on lopuillaan ja uus pitäis ostaa. Aattelin pysyä samassa sillä se on ollu tosi hyvä, mutta nyt oon just huomannu ton rullaantumisen keskellä päivää. Tai mulla on talvisin (ja muutenki kyllä) tosi pintakuiva iho, nii ainaki otsan alueella oikee näkee kuinka iho lähtee. Ja ehkä tämä nykyinen on ollu vähän liian matta ja jotenki tönkkö🤔täytyykin miettiä jos vaihtaisi ja kokeilisi jotain muuta.
    Ootko levittäny toto myös ihan beauty blenderillä vai tolla omalla siveltimellä vaa? Pitääkö se hommata myös?

    1. Hei kiva jos tästä vinkkauksesta oli iloa! Tässä meikkivoiteessa on mun mielestä parasta juuri se, että lopputulos ei tosiaan ole sellainen täysin matta, vaan kuitenkin myös se kuulaus näkyy. Tuo otsan kuivuminen on kyllä niin ärsyttävää! Käytin tämän kanssa vielä alle Lancômen Prep & Hydrate Primeria maksimoidakseni ihon kosteutuksen (alla tietysti myös kosteusvoide), mutta sitä en ole ehtinyt käyttää kuin vasta ihan muutaman kerran, niin en osaa vielä kunnolla arvioida. Ainakin ensikokeilujen perusteella vaikutti hyvältä lisältä sekin, täytyy palata primeriin myöhemmin pidemmän testailun jälkeen :)

      Levitän tätä vähän vaihdellen beauty blenderillä tai siveltimellä, ehkä sientä olen tottunut enemmän käyttämään. Aivan hyvin voi siis mielestäni levittää millä itsestä tuntuu parhaalta ☺️

  2. Kiitos tosi paljon vinkistä! Oon käyttänyt tuota tavallista Ultra Wearia jo useamman vuoden, mutta mullakin on ollut ongelmana tuo ihon kuivuminen ja meikkivoiteen pinnan meneminen huonoksi. Tämä täytyy ottaa seuraavalla kerralla testiin, kun meikkivoiteen ostaminen on edessä. 😊

    1. Hei ihan mahtavaa! 😍 Uskon että tästä Nude -versiosta on monelle iloa, kun tuo tavallinen Ultra Wear olisi muuten hyvä, mutta ainakin näin talvella kaipaan siihen lisää kosteutusta ja heleyttä, niin se ei toimi omalle iholleni yksinään. Toivottavasti tämä Nude olisi vastaus sunkin tarpeisiin, tuu ihmeessä myöhemmin huikaamaan kun kokeilet että mitä tykkäsit! ☺️

  3. On jotenkin mielenkiintoista, kun usein blogeissa toistuu tämä “meikillä parempi fiilis itsestäsi” -teema enkä jotenkin yhtään osaa samaistua näihin postauksiin. Mulla on kans varsin punoittava iho ja suurehkot ihohuokoset, mutta nykyään en jaksa välittää vaan voin ihan hyvin mennä ilman meikkivoidetta töihinkin. Se on mun iho, eikä mua toivon mukaan töissä arvioida ihon perusteella. Ehkä tää on sitten eri asia bloggaajilla, mutta mua kiinnostaisi kuulla muilta lukijoilta fiiliksiä? Jos sun oma työ ei pohjaudu henkilöbrändiin vaan on enemmän asiantuntijuuteen pohjautuvaa, niin koetteko että esim. meikki tekee susta jotenki itsevarmemman? On sinänsä harmillista, jos oma itsevarmuus perustuu ulkoiseen habitukseen, mutta kiinnostavaa pohtia, johtuuko se enemmän ympäristöstä ja esimerkiksi työkuvasta vai oonko itse vaan luonteeltani jotenkin homssuinen :D

    1. Kiinnostavaa pohdintaa ja ehdottomasti olisi mielenkiintoista kuulla muidenkin ajatuksia aiheesta! En itse usko, että kyse on työstä tai alasta vaan ennemmin ihan siitä, että ollaan kaikki yksilöitä. Yhdelle ulkoinen habitus voi tuoda lisää varmuutta, toiselle ei, eikä kummassakaan ole mielestäni mitään väärää. En kuitenkaan tekstilläni tarkoittanut, että itse uskoisin kenenkään arvioivan pätevyyttä työssäni ihoni tai ylipäätään ulkonäköni perusteella – kyse on vaan siitä omasta fiiliksestä. Olen aina tykännyt laittautua ja menen esimerkiksi palaveriin tai johonkin tapahtumaan mielummin huolitellun näköisenä, näin oli myös ollessani ennen ihan toisen alan töissä. Bloggaaminen on toki varsin ulkonäkökeskeinen ala, mutta itsekin esiinnyn esimerkiksi Instagram Storyissani tuhansille ihmisille milloin minkäkin näköisenä tai videoillani meikittä – henkilöbrändi on niin paljon muuta kuin ulkonäkö :)

      1. Jep totta, enkä itsekään tarkoittanut, että bloggaajalle pelkkä ulkonäkö merkkaa, mutta on varmasti paljon suuremmassa osassa kuin monella muulla jo ihan sen työn takia. Mutta se ajatus, että on ns. huoliteltu vain jos on meikannut, on edelleen aika dominoiva. Onkin tosi hienoa, että monet vaikuttajat yhä enenevissä määrin näyttää myös sitä luonnollista puolta somessa, vaikka se onkin yleensä silleen kotona verkkareissa. Olen siis itse miettinyt lähiaikoina onko oikein, että naisilta tavallaan odotetaan ehostautumista muualla kuin kodin ulkopuolella.. Tästä ois kiinnostavaa kuulla muidenkin mietteitä.

  4. Olin niin innoissani tästä meikkivoiteesta, mutta valitettavasti ei löydy sopivaa sävyä itselleni. Testattu on! Harmittaa, että Lancomen meikkivoiteet ovat aika punasävyisiä ja omalla ihollani ne hapettuvat vielä pahasti niin, että tulee oranssi sävy. Koostumuksesta ja muista ominaisuuksista olen aina tykännyt!

  5. Juuri tässä yksi päivä pohdin, että miten voikaan jonain päivänä peilistä katsoa ihan nätti naama ja toisena taas sellainen, että oikein inhottaa. :D Mietin myös, että mistä se fiilis johtuu, kun sama naama siellä kuitenkin aina on.

    Minna kyseli muiden lukijoiden ajatuksia. Myöskään minulle meikkivoide ei ole ratkaiseva asia itsevarmuuden kanssa enkä sitä käytäkään, vaikka naama onkin jokseenkin punakirjava. Aikanaan piti käyttö lopettaa atopian takia kiukuttelevan ihon vuoksi ja kun tottui olemaan ilman, alkoi sen jälkeen meikkivoiteinen iho tuntua inhottavalta. Ripsiväri sitten taas vaikuttaa, ilman sitä olo vähän nuhjuinen, kanssa paljon skarpimpi. Hiukset vaikuttaa myös, onhan se ihan eri fiilis hyvänä kuin huonona hiuspäivänä.

    1. No sanos muuta! Mä uskon vahvasti, että hormoneilla on näppinsä pelissä 🙈 Monesti ainakin itselläni tällaiset rumapäivät ajoittuvat kuukautisten alkuun, joten toisaalta lohduttavaa!

      Kiva kun jaoit omia ajatuksiasi tähän! Mä yritän haastaa itseni tykkäämään peilikuvastani enemmän myös ilman sitä meikkivoidetta kaikkine omine pienine virheineni, mutta niitähän meillä on kaikilla omamme :)

  6. Ihana kiitos vinkistä, mistä noita lancomen siveltimiä saa ja tuo puna onkin varmaan se, josta aiemmin kyselin 🤔😁

    1. Ihana jos tästä oli iloa! Luulisin että Lancômen siveltimiä myydään merkin pisteillä esimerkiksi Stockmannilla ja Sokoksella :)

      Ja hei huulipuna onkin nyt eri, hehe 🙈 Kyseessä on kuvissakin vilahtava Lancômen Mademoiselle Shine -puna, sävy 232 Mademoiselle Plays. Oon käyttänyt tota sellaisena joka paikan punana nyt viime aikoina, ihana sävy ja koostumus😍

      1. Kiitis Jonna tuhannesti, puna ja tuo meikkivoide tuli tilattua ja ovat ihanat, kiitos ❤️kiireisen kotiäidin pelastus on tämä blogi ja nettikauppa, josta nuo meikit kotiutin, odotan kovasti uusia meikki ja asuvinkkejä 👍👍

        1. Voi miten ihana kuulla! Kiitos paljon itsellesi piristävästä kommentista – huippua jos voit saada täältä vinkkejä ja inspiraatiota arjen keskelle 💗

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *