Laiska ja saamaton vätys?

Otin ylös teidän Instagramissa lähettämiä kysymyksiä työstä ja opiskelusta myöhemmin tulevaa Q&A -postausta varten, ja monessa kysymyksessä tiedusteltiin graduprosessistani. Miltä gradun kirjoittaminen on tuntunut, entä miten löytää motivaatiota tehdä gradu loppuun? Voin kertoa, että kyllä sitä motivaatiota on saanut itsekin välillä kaivella jostain aivan helkkarin syvältä. Gradua kirjoittaessani olen monesti tuntenut oloni äärimmäisen turhautuneeksi. En varsinaisesti itse työhön (tai no jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin välillä toki siihenkin, heheh), mutta eniten olen turhautunut itseeni ja omaan saamattomuuteeni. Tiesin jo etukäteen, että mulle voi aiheutua hankaluuksia siitä, ettei gradun kanssa ole mitään tiettyä deadlinea, vaan vastuu sen loppuun saattamisesta on tyystin mulla itselläni. Saan itsestäni parhaiten irti, kun on jokin tiukka deadline, kun taas muuten saatan helposti lykätä tällaisia epämieluisia juttuja hamaan tulevaisuuteen.

Gradu1

Aloitin gradun tekemisen toissa syksynä, jolloin palaveerasin ensimmäistä kertaa ohjaajani kanssa ja tein tutkimussuunnitelman. Ekat haastattelut sen sijaan tein vasta vuosi sitten keväällä, minkä jälkeen hyvin hitaalla tahdilla lähdin litteroimaan niitä. Meni viikkoja kun en koskenutkaan graduun, kesällä varmasti kuukausia. Pidin itseni kiireisenä töiden kanssa, ahdistuin edes ajatellessani gradua. Koko ajan takaraivossa jyskytti kuitenkin muistutus siitä, että pitäisi nyt tehdä se alta pois. Vasta loppuvuodesta aloin saada sivuja edes jotakuinkin kasaan, joskin edelleen varsin hitaasti. Hommaa ei olisi ollut enää paljoa ja jäljellä olevat osiot olisi saanut nopeasti kasaan, mutta en vaan kerta kaikkiaan saanut itseäni tekemään. Mitä pidempään olin asiaa lykännyt ja mitä useampi viikko oli kulunut, sitä vaikeampaa oli taas saada Word avattua.

Olin kehittänyt gradusta itselleni sen kuuluisan mörön. Aloin ymmärtää sitä monesti kuulemaani tarinaa siitä, miten gradu on jäänyt roikkumaan pidemmäksi aikaa ja valmistuminen on siitä kiinni. Aikaisemmin kun olin ihmetellyt, miten gradusta voi tehdä itselleen niin suuren henkisen ongelman, ettei siihen saa tartuttua. Enpä ihmettele enää oltuani itse yksi näistä! Tunsin itseni luuseriksi ja piston omatunnossani aina kun joku ystävistä tai tutuista valmistui. Miten minä voin olla näin helkkarin laiska ja saamaton vätys, etten saa tätä tehtyä loppuun? Pienen itsensä ruoskimisen jälkeen ymmärsin lopulta lopettaa muihin vertaamisen – huono tapa johon syyllistyn aina toisinaan, mutta josta olen pyrkinyt pääsemään eroon. Jokaisella meistä on oma polkumme eikä ole yhtä oikeaa tai väärää, miksi siis verrata omaa tekemistä muihin. En myöskään usko, että kukaan tulevaisuuden työnantaja tulee ihmettelemään sitä, miksi valmistuin kuudessa enkä oletetussa viidessä vuodessa. Varsinkin, kun olen samalla pyörittänyt omaa yritystä! Mulle itselleni on pääasia, että valmistun ja tulen olemaan itsestäni kyllä ihan pirun ylpeä, kun paperit ovat viimein kourassani.

Gradu2

Palatakseni alun kysymykseen – mistä sitä motivaatiota sitten saisi? Lopulta mua alkoi ärsyttämään oma venkoiluni ja saamattomuuteni niin paljon, että keräsin itsekurini ja rutistin vaan viimeiset sivut kasaan. Kukaan muukaan ei sitä puolestani tee, joten ei auttanut kuin ryhtyä hommiin. Lopulta kun se suurin kynnys oli ylitetty, alkoi tekstiä syntyä helpommin ja tajusin, miten turhaan olen kammonnut tätä kuukausia. Yritin pitää mielessäni sen, että olen jo niin lähellä maaliviivaa. Nyt tekele on lähetetty ohjaajalle ja odottelen kuumeisesti kommentteja siitä, mitä voisi tarvittaessa parantaa tai lisätä ennen lopullista palautusta. Että kuinka iso työsarka tässä on vielä jäljellä, vai voiko kohta huokaista helpotuksesta. Minua on kyllä auttanut hurjasti myös vertaistuki opiskelukavereilta, joiden kanssa ollaan samassa veneessä. Viimeksi viime viikonloppuna kävin tsemppaavan keskustelun opiskelukaverini kanssa, jolla oli niinikään gradu enää viimeistelyä vaille valmis. Toisen kanssa taas ollaan sovittu, että mennään oikein kunnon monen ruokalajin juhlaillalliselle, jahka molemmat saadaan gradut viimein palautettua. Opiskelukaverit ja heiltä saatu vertaistuki ovat kyllä olleet koko tämän opiskeluajan suola – en tiedä miten olisin rämpinyt tieni yliopiston läpi ilman heitä!

Loppukaneettina täytyy vielä toivottaa hurjan paljon tsemppejä muille gradun kanssa painiskeleville. Ja jos joku on paraikaa samanlaisessa pattitilanteessa, niin työntäkää se mörkö syrjään ja näyttäkää sille närhen munat!

18 thoughts on “Laiska ja saamaton vätys?

  1. Mä niin muistan ton tunteen! Kirjoitin omaa opinnäytetyötäni jopa vuoden ajan.. Olin päässyt alan töihin opintojen ollessa vielä kesken ja oli hirveän rankkaa yrittää aina töiden jälkeen ja viikonloppuisin kirjoitella opinnäytetyötä. Gradu on vielä isompi urakka, joten voin uskoa ettei sulla oo helppoa ollut, etkä todellakaan saa ajatella olevasi laiska tai saamaton :) Oma tilanteeni ratkesi lopulta sillä, että pidin kesälomani jo alkukeväästä ja tein kolmessa viikossa opinnäytetyöni loppuun. Ilman tuota lomaa se olisi mulla varmaan edelleen kesken (tästä on siis jo useampi vuosi aikaa) :D Kovasti tsemppiä sinne loppurutistukseen, se tunne on aivan mahtava kun työn saa valmiiksi ja se ei enää kummittele mielessä :)

    1. Tuo on kyllä se klassinen mikä monelle käy, kun saa oman alan työpaikan niin gradu tai oppari venähtää. Eikä mikään ihme, niin kuin sanoit niin onhan se todella rankaka yrittää vielä työpäivän jälkeen keskittyä ja käyttää kaikki töistä jäänyt vapaa-aika siihen. Ihan huippua, että sait lopulta rutistettua opparin kasaan loman aikana! Olisi ehkä tehnyt hyvää itsellekin ottaa joku parin viikon graduloma, mutta se on yrittäjälle tässä työssä helpommin sanottu kuin tehty :D

      Kiitos paljon ihana tsempeistä! Toivon todella, että olisin jo loppusuoralla ja ohjaajalta ei tulisi täystyrmäystä. Sitä tunnetta todella odotellessa! ;)

  2. Tsemppiä gradun kirjoittamiseen! Itsekin kirjoitan gradua tällä hetkellä, tarkoitus on palauttaa sen huhtikuun loppuun mennessä. :) Välillä motivaatiota on saanut kaivella, mutta sitten mietin itseäni maisterin paperit kädessäni ja kirjoitusprosessi etenee taas. Itse olen tehnyt gradua osissa ja ohjaajani ovat kommentoineet työtäni koko ajan, joten on ollut varma olo jatkaa. Yritän myös suhteuttaa gradua oikeisiin mittasuhteisiin ja ajatella, että se on tehty parhaalla mahdollisella olosuhteisiin sopivalla panostuksella.

    1. Ihanasti sanottu tuo viimeinen lause! Just näin, oikea asenne :) Tuolla olen yrittänyt itseänikin motivoida, ajatellen sitä fiilistä kun on vihdoin ne maisterin paperit kourassa. Ja ehkä vähän myös valmistujaisjuhlia suunnittelemalla, silläkin sai vähän vauhtia kirjoittamiseen :D

      Kiitos kannustavasta kommentista ja tsemppiä sullekin loppurutistukseen!

  3. Samaistun niin!! Vertaistuki on kyllä auttanut eniten. Mikään ei lohduta niin paljon kuin kaverilta kuultu “emmäkään oo tehny/ei mullakaan tuu tästä mitään/mun teoria on ihan sekasin” -tyyliset fraasit, vaikka toisiin vertailu on kyllä kans se pahin. Ei se tee musta yhtään huonompaa ihmistä, jos valmistuminen menee yli viiteen vuoteen. Korjailen just väliraportista saatuja kommentteja, että puolivälissä ollaan. Syyskuussa pitäis olla valmis ja tää oma lepsu aikataulu ei auta yhtään. Mut piru vie, joulukuun publiikissa haen Vaasasta paperit itelleni, kun kesäkuun juhlaan en millään enää kerkeä. Oli kyllä vähän tuskanen päätös sykkiä tätä kasaan samalla, kun aloitin täyspäiväisenä traineenä. Kerran se kirpasee ja paras gradu on valmis gradu, tota hoen itselleni, kun vietän viikonloput Kaisa-talossa. Mutta toi palkitsemisillallinen on huikea idea, pakko ehdottaa heti sparrauskaverille!

    1. Siis tuo on niiin paras lause kuulla toiselta siinä omassa epätoivon myllerryksessä, hahah :’D Ihana että täältäkin löytyy vertaistukea ja on muita samassa tilanteessa, siksi halusinkin kirjoittaa aiheesta. Ei ole kyllä varmasti mikään helppo nakki tehdä gradua täysipäiväisen työn traineetyön ohella, mutta hienoa että olet jo puolivälissä. Paras gradu on valmis gradu – couldn’t agree more!

      Ja todellakin sovitte palkitsemisillallisen, ollaan monesti tämän ystävän kanssa tsempattu että kohta skoolataan yhdessä! Hurjasti tsemppiä sinne gradun ja töiden yhdistelmään, tule ihmeessä huikkailemaan sitten tänne miten homma etenee! :)

  4. Kiitos tästä postauksesta! Ihanaa saada vertaistukea myös vähän eri kautta kuin yleensä :)
    Itse kirjoitan vasta kandia, heh, eli ei tietenkään yhtään niin “paha” kuin gradu. Meillä on kuitenkin ihan älyttömän tiukka aikataulu, ja oma (pakollinen) vaihtoni jatkui niin pitkään että olin jo valmiiksi aikataulusta jäljessä Suomeen tullessa. Lisäksi jouduin odottelemaan viikkoja vastausta eräältä säätiöltä, jota ennen en päässyt eteenpäin oikeastaan ollenkaan. Nyt on tullut kauhea kynnys päästä taas jotenkin nopealla tahdilla eteenpäin…
    Tsemppiä sinne, uskon vahvasti että ei tule ohjaajalta mitään täystyrmäystä! :D :)

    1. Kiitos paljon itsellesi Ronja kun kommentoit, olen niin iloinen että olen voinut tämän avulla tarjota vertaistukea muille samanlaisten opiskelujuttujen kanssa painiskeleville :) Ymmärrän kyllä hyvin tuon ahdistuksen, mutta koita vaan pitää pää kylmänä ja tehdä parhaasi! Maailma tuskin kaatuu siihen, jos et ehdikään olosuhteiden pakosta samaan tiukkaan aikatauluun kuin muut – minullakin on ystäviä jotka palauttivat aikoinaan kandin paljon muita jäljessä.

      Kiitos vielä ja kuin myös super paljon tsemppiä kandin kanssa! :)

  5. Kiitos Jonna tästä! Mulla on ollut aivan samoja tuntemuksia gradua kirjoittaessa. Gradun piti alkuperäisen suunnitelman mukaan valmistua jo joulukuussa, mutta jotenkin se vaan on jäänyt täysin töiden jalkoihin. Mulla motivaatiopulaan auttoi, kun sovittiin poikaystävän kanssa (joka myös kirjoittaa omaa graduaan) deadline, johon mennessä molemmat palauttavat gradun ja sen jälkeen lähdetään palkintona yhdessä reissuun. Nyt on onneksi enää loppurutistus jäljellä, ja uskallan jo alkaa suunnittelemaan valmistujaisjuhlia! :)

    1. Kiitos paljon itsellesi kun kommentoit! Ollut huojentavaa lukea teidän kommentteja ja huomata, että muutkin ovat käyneet läpi ihan samoja fiiliksiä. Ihana tuo palkitsemisreissu! Mäkin lopulta asetin itselleni takarajaksi meidän pääsiäislomalla koittavan New Yorkin matkan – siellä olisi kurja miettiä, kuinka pitäisi lomalta paluun jälkeen taas jatkaa gradun kanssa. Mahtavaa että sait motivaation kerättyä ja olet jo loppusuoralla, tsemppiä viimeiseen rutistukseen!! :)

  6. Kiitos paljon tästä kirjoituksesta! :) itse olen taistellut saman asian kanssa, ja vihdoin ensi viikolla aika saada graduni kansiin. Voin myöntää, että lopetin jopa hetkeksi blogisi lukemisen, kun en halunnut muistutuksia omasta saamattomuudestani lukiessani blogistasi gradusta :D ihan tyhmää eikö! Tsemppiä sinne loppurutistukseen :)

    1. Kiitos itsellesi Kata – ihan mahtavaa että olet jo noin pitkällä! Ja VOI EI, onneksi et sentään lopettanut kokonaan vaan palasit vielä :’D Olisi kyllä pitänyt avautua näistä fiiliksistä jo aikaisemmin, ollut huojentavaa lukea miten moni on käynyt läpi samanlaisia tuntemuksia gradua kirjoittaessa. Olen sanonut tämän monta kertaa aikaisemminkin, mutta niin parasta miten täältä voi aina saada vertaistukea!

      Kiitos vielä tsempeistä ja onnea jo näin etukäteen gradun palautuksesta!! :)

  7. Kiitos Jonna hyvästä postauksesta taas kerran! Oma diplomityöni valmistui parisen vuotta sitten, mutta muistan tuskailleeni täsmälleen saman asian kanssa. Minulla oli jäänyt dippatyö sellaiseen “ihan vähän kesken” -tilanteeseen, kun aloitin uudessa työssä. Noin kahdeksan kuukauden ajan tunsin huonoa omaatuntoa, kun en saanut sitä viikonloppuisin tai työpäivien jälkeen tehtyä. Jossain kohtaa onneksi sisuunnuin (ärsytti mm. esitellä itsensä tekniikan kandina..) ja uhrasin lopulta pari viikonloppua ja sain palautettua sen! Fiilis oli kyllä sen jälkeen hyvä!

    Mahtava homma siis, että olet ensimmäisen version jo palauttanut! Isoin työ on ehdottomasti takana. Tsemppiä sulle tutkinnon viimeistelyyn, ja voin kertoa, että tuntuu hyvältä valmistua – vaikka se graduprojekti ei olisikaan noudattanut sitä 6 kk:n aikataulua.

    1. Kiitos itsellesi Anna, olen tullut niin iloiseksi teidän kommenteista! On aina lohdullista kuulla, ettei ole omien fiilisten kanssa yksin, vaan miten moni muu on käynyt läpi samanlaisia juttuja. Upeasti rutistit lopulta dippatyösi, ei ole kyllä mikään helppo homma tehdä gradua tai opparia tms. töiden ohella, mutta miten yleinen skenaario tämä onkaan että vakituisen työpaikan jälkeen se jää roikkumaan. Huippua siis että sait sen alta pois :)

      Kiitos paljon vielä tsempeistä, en kyllä malta odottaa sitä fiilistä kun paperit ovat viimein kourassani!!

  8. Musta on niin tärkeää, että tästä puhutaan. Ei ehkä siihen möröttelevään sävyyn, caan että just miten pääsee eteenpäin ja miten MONET näitä tunteita käy läpi. Mullekin iski ahdistus, vaikka tykkään tutkimuksen teosta ja tavoitteet on korkealla tutkimusmaailmassa. Ehkä juuri siksi ahdistuin, koska koin että enhän MINÄ voi ahdistua, haluaako mun ohjaajat mua projektiinsa kun en etene ja kun kaikki tietää, että minä ns. make shit happen. Mutta mikämut auttoi eteenpäin oli kyynelten seasta ihan pikkuisen kriisiä liioitellut viesti ohjaajille. Heti, kun sen olin kirjoittanut ja ns. myöntänyt etten vaan tiedä mitä tehdä, olo helpottui ja oikeasti myös keksin heti mitä tehdä. Super-empaattiset ohjaajani vadtasivat heti palaveriaikaehdotuksilla ja jo ennen paltsua lähetin heille vielä viestin, että eteenpäin on jo menty ja henkinen tilani on jo vakaampi :D Eli avunpyyntö ja sen myöntäminen, ettei tiedä/osaa/jaksa niin helpottaa jo ja vie eteenpäin. Ja erityisesti avunpyytäminen just ohjaajilta/osaston henkilökunnalta/opintopalveluista, meillä ainakin opiskelukavereiden kanssa vaikka tärkeetä tukea on myös niin helposti ajatukset ja valitukset kiertää kehää, eikä eteenpäin vieviä ratkaisuita oikein synny. Eli pyytäkää apua!! :)
    Kiitos Jonna tärkeästä avauksesta ja tsemppiä loppurutistukseen!

    1. Hyviä ajatuksia ja neuvoja, kiitos itsellesi! Mulla on kyllä itselläni ollut aika korkea kynnys pyytää ohjaajalta apua, ehkä kun on ollut niin vähäisissä tekemisissä hänen kanssaan muutenkin, niin ei ole ollut ensimmäisenä mielessä. Tuntuu myös, että ohjaajissa on niin valtavasti eroja, mitä on esimerkiksi kavereilta kuullut ja ollaan paljon puhuttu näistä eroista. Jonkun ohjaaja on ollut juuri kuvailemasi super empaattinen ja tasaisin väliajoin kysellyt missä mennään ja tarjonnut apua, antanut välikommentteja ym, kun taas toiselle ohjaaja on muistutellut yhdenkin avunpyynnön jälkeen miten “yksi arviointikriteereistä on itsenäisesti tekeminen” ja osa ohjaajista suostuu lukemaan ja antamaan kommentteja vaan kerran. Sinänsä siis kurjaa, että näissä ohjaamiskäytännöissä on niin suuret erot.

      Kiitos vielä kannustavasta kommentistasi, on ollut ihana lukea näitä ja saada vertaistukea! 💗

  9. Samassa suossa täälläkin tarvotaan :D Oma deadline gradulle on huhtikuun loppu, jonka jälkeen vihdoin maisteroidun! Gradun aloitin sinun tavoin toissasyksynä, haastattelin ja litteroin haastattelut reilu vuosi sitten hyvässä rytnissä ja sitten totesinkin etten valmistu kesäksi. Elämässä oli ollut todella tiukkaa jo pitkän aikaa, joten mielenterveys särkyi tässä välissä ja ahdistuksen sekä uupumisen kirvoittamien kyynelien läpi totesin, että lepääminen ja työssä käyminen on nyt parasta lääkettä. Työssä näen muita ihmisiä, pysyn arjen rytmissä kiinni ja olen muutenkin vähemmän stressaantunut. Työpäivän jälkeen saan tehdä mitä haluan ja työasiat jätän työpaikalle. Ensin vietinkin gradusta 3kk tuon kesällä, syksyllä yritin runnoa sitä kuukauden verran kasaan, mutta tulinkin lähinnä todella uupuneeksi ja saamattomuuden vuoksi pettyneeksi itseeni. Sitten päätin viettää rohkeasti 5kk tauon gradusta jälkeen kerran töissä olemalla. Nyt olen kuukauden verran tehnyt 50% työaikaa ja gradua ja homma toimii selkeästi paremmin, pääsen palautustavoitteeseeni.

    Olen varsin tyytyväinen siihen, että uskalsin tehdä rohkeita ratkaisuja viivyttämällä gradua (ulkopuolelta tulevista paineista huolimatta) ja ottamalla aikaa itseni korjaamiseen. Nyt ymmärrän, että syksyllä en pystynyt gradua edistämään, koska olin edelleen niin uupunut ja rikki, ettei kerta kaikkiaan ollut voimia isoon ja intensiivisesti ajattelutyötä vaativaa projektiin. Sinällään tuntuu hassulta, koska olen tätä ennen tehnyt jo 3 opinnäytetyötä hyvällä menestyksellä, että tämä gradu on ollut näinkin tuskainen matka. Mutta tosiaan, viimein loppu häämöttää! Onnekkaasti sain myös aivan ihanan ohjaajan, jolle myönsin syksyllä millainen oma tilanteeni on, ja joka on halunnut tulla avuksi ja tapaamaan usein, että saan projektin maaliin. Ehkä oma vinkkini onkin, että kommunikoikaa omasta tilanteesta ulospäin ja tehkää itsellenne tarpeellisia, rohkeitakin ratkaisuja. Jos muussa elämässä on haasteita ja voimat lopussa, saattaa gradu olla juuri siihen tilanteeseen ylivoimainen koitos. Tsemppiä kaikille opinnäytetöiden väkertäjille!

    1. Kiitos niin paljon kun jaoit oman tarinasi! On todellakin rohkeutta osata myös ottaa itselleen ja omalle henkiselle hyvinvoinnilleen aikaa silloin kun siltä tuntuu, vaikka ulkoapäin tulisikin painetta. Teit siis varmasti oikean päätöksen pitäessäsi paussia ja ottaessasi hieman etäisyyttä graduun, mahtavaa että olet nyt jo päässyt kuitenkin noin pitkälle :) Täällä onkin monta juuri huhtikuun deadlineen tähtäävää, voidaan sitten (ainakin toivottavasti) juhlistaa täällä virtuaalisesti kaikkien meidän saavutusta! ;) Tsemppiä viimeisiin rutistuksiin!

Comments are closed.