Perusasu ja kuulumisia

Täällä ollaan oltu pienen kevätflunssan kourissa, juuri kun hetki sitten menin taas sanomaan jollekin ääneen, miten olen pysynyt terveenä. Enkö ikinä opi olemaan jinxaamatta? Aina kun totean jotain ääneen, niin käy näin, vaikka kuinka koputtaisin puuta perään! Loppuviikko menikin siis varsin rauhallisesti vaan kotona lepäillen – lauantaina tosin alkoi jo turhauttaa monen päivän neljän seinän sisällä oleilu ja käytiin keskustassa lounaalla sekä asioita hoitamassa. Eilen taas oli niin kaunis auringonpaiste ja pikkupakkanen, että käytiin kevyesti ulkoilemassa Telman kanssa Pyynikinharjulla. Toivotaan, että tämä pöpö olisi tällä pian selätetty! Mites siellä ruudun toisella puolen – oletteko te pysyneet terveenä?

Alkuviikon otan vielä ihan iisisti kotona parannellen ja töitä tehden, keskiviikkona taas lähden Euroopan komission yhteistyöhön liittyvälle työreissulle. Jännää päästä ensimmäiseen muun jäsenmaan kohteeseen tämän yhteistyön tiimoilta, neljäs ja viimeinen hanke on sitten kesällä. Jos ette vielä lukeneet naistenpäivänä julkaisemaani toisen hankkeen postausta naisyrittäjyydestä, niin se löytyy täältä. On kyllä niin hyvä fiilis tästä yhteistyöstä ja mahtavaa, että tekin olette tykänneet tällaisesta vähän erilaisesta sisällöstä!

Tälle viikolle olenkin sitten valmistellut muutamia toivepostauksia – tulossa on muun muassa inspiraatiota juhlapukeutumiseen sekä postaus vaatehuollosta. Palataan siis niiden kanssa, ihanaa alkanutta viikkoa!

Harmaa1 Harmaa4 Harmaa2 Harmaa3

Coat / Zara
knit / Massimo Dutti
jeans / Won Hundred
boots / Billi Bi
bag / Givenchy

Related posts

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *