Ihana juhannus takana

Takana on jälleen kerran aivan ihana juhannus! Saavuttiin mökille perjantaina puolen päivän aikaan ja eilen palattiin takaisin kaupunkiin. Perjantaina meitä hellittiin kerrankin upealla juhannussäällä – nautittiin päiväkahveista laiturilla, grillattiin ja syötiin ulkona, pelailtiin olympialaispelejä (hulavanteen pyörityksestä saa aina parhaat naurut), katseltiin mieletöntä auringonlaskua, saunottiin ja uitiin. Järvivesi oli ihanan lämmintä ja saunomista ei olisi kyllä malttanut millään lopettaa. Lauantai olikin sitten hieman perinteisempi, viileämpi juhannuspäivä ja mukaan pakatulle kevyttoppikselle oli taas tarvetta, hahah. Ei juhannusta ilman toppavaatteita. Säästä huolimatta nautittiin kuitenkin täysin rinnoin siitä, että sai vaan olla ja viettää aikaa kavereiden kanssa. Tehtiin lauantaina tyttöjen kanssa seppeleet tien varrelta kerätyistä luonnonkukista, saunottiin ja pelailtiin vähän lisää sekä laulettiin yöllä porukan trubaduurin kitaransoiton tahtiin suomalaisia klassikoita.

Mökin rauha teki hyvää, joskin valvominen pistää kuitenkin aina väsyttämään ja tänään on ollut hieman käynnistymisvaikeuksia. Kahvipurkkikin ammotti tänä aamuna lähes tyhjyyttään, mutta onneksi sain purujämistä juuri kupillisen keitettyä. Äsken kipaisin lähikiskan kautta ostamassa uuden kahvipaketin, niin saan vielä päivän loput hommat tehtyä. Toivottavasti teilläkin oli mukava juhannus – tsemppiä uuteen viikkoon ja ihanaa maanantaita!

Juhannus5 Juhannus7 Juhannus6 Juhannus4 Juhannus1

6 thoughts on “Ihana juhannus takana

  1. Onpa kauniita kuvia!<3 Erilaiset kisat ja pelit kuuluu aina meidänkin mökkeilyihin. Ja tuo laituriinokassa ruokailu ja istuskelu vaikkapa kirjan kanssa on aina vaan niin parasta!:)
    Olipa ihana katsella kuvia ja lukea juhannuksestasi, kiitos postauksesta ja ihania kesäpäiviä tähänkin viikkoon!<3
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    1. En kyllä malta odottaa, että pääsee taas pian mökkimaisemiin ☺️ Edellisinä kesinä mökkeily on jäänyt aina tosi vähälle, joten tänä vuonna täytyy ottaa kaikki ilo irti!

      Kiitos Ida itsellesi, kommenttisi ovat aina yhtä piristäviä! <3

  2. Moi!
    Oon ajatellut ostaa myös ton Gucci dionysus laukun ja mietin että mistä sait ostettua käytettyä sen laukun kun ei millään googlettelulla meina löytyä. Ja suositteletko ostamaan sen mielummin käytettynä vai uutena? Ja ootko tykännyt laukusta ja onko laukku käytännöllinen ja hintansa arvoinen yms.😊

    1. Moikka Ella! Mä bongasin tuolloin tutun myyvän omaansa Instagram storyjen kautta, joten osuin oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Se on tuossa second hand -ostamisessa aina vähän että pitää olla tuuria ja malttia matkassa, eikä heti välttämättä löydy sitä mitä etsii. Suosittelen kyllä ostamaan käytettynä jos vaan löytyy, sillä tässä ei näy kyllä käytön jäljet yhtään! Olen ollut omaani super tyytyväinen ja käytän laukkua tosi paljon :) Ainoa miinus että ei saa crossbodyksi ja ketju voi alkaa painaa jos on kovin täynnä, mutta omassa käytössäni laukku on toiminut loistavasti!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *