Vintagelöytö valmistujaislahjaksi

Tarkkasilmäiset ovat jo ehkä Insta Storyjen kautta bonganneet, että olallani on keikkunut viime aikoina uusi laukku. Eikä mikä tahansa laukku, vaan tämä upea vintagekaunotar, jonka ostin itselleni valmistujaislahjaksi muutama viikko takaperin. Vielä pari vuotta sitten ajattelin, etten ikinä ostaisi itselleni Chanelin laukkua, sillä niiden hinnat ovat niin järjettömiä ylittäen omat kipurajani moneen otteeseen. Ja uutena en omaani lopulta ostanutkaan, vaikka kerran kävinkin sovittelemassa liikkeessä ja mallailemassa, mikä koko sopisi olalleni parhaiten. Tulin kuitenkin nopeasti järkiini – uusien hinnat ovat niin tähtitieteellisiä (ja nousevatkin vielä yhä entisestään), että  aloin metsästää laukkua sen sijaan vintagena.

Vintagelaukuissa paitsi säästää sievoisen summan uusiin verrattuna, niin voi saada myös parempaa laatua kuin mitä uudessa tuotannossa on. Jos laukku on kestänyt vuosikymmeniä ihan priimana, tulee se mitä todennäköisimmin säilymään hyvänä myös omassa käytössäni. Selailin laukkuja eri sivustoilta (ulkomaisista mm. Designer Vintage & Vestiaire), osassa paikoissa voi myös rajata haun vaan nimenomaan vintagelaukkuihin. Alunperin olisin halunnut laukun hieman kestävämmässä  Caviar -nahassa, uusissa tämä pehmeämpi Lambskin ei niin miellyttänyt silmääni. Vintageissa taas lampaannahka on tosi kaunis, joten en antanut sen lopulta haitata. Kuten todettua, jos laukku on säilynyt tässä pehmeässäkin nahassa vuosia hyvässä kunnossa, niin eiköhän se tule kestämään minullakin!

Laukku2 Laukku1

Pitkän selailun jälkeen eteeni osui Suomessa ja Ruotsissa toimivassa nettihuutokaupassa tämä yli 30 vuotta vanha Medium -kokoinen Double Flapbag. Pohdinnan ja jahkailun jälkeen uskaltauduin tekemään tarjouksen ja jäin seuraamaan tilannetta, miten jännää! Sain kamppailla loppumetreillä toisen huutajan kanssa, mutta viimein minun tarjoukseni oli korkein ja olin voittanut huutokaupan. Laukku sijaitsi sopivasti Helsingissä ja sen paikan päältä noudettuani sain todeta, että se oli vieläkin kauniimpi luonnossa kuin mitä osasin odottaa. Miten laukku onkaan voinut säilyä vuosikymmeniä näin upeassa kunnossa, siinä ei näy naarmun naarmua. Kävi kyllä tuuri tämän kanssa!

Alunperin olin miettinyt Small -kokoa, mutta se olisi ollut hieman liian samankokoinen Guccin mustan laukkuni kanssa, joten epäröin kokoa. Nyt olenkin tosi tyytyväinen, että tämä Medium -koko tuli eteeni, sillä se on osoittautunut ihan loistavaksi käytössä. Tykkään myös siitä, että laukkua voi käyttää monella eri tavalla ja näin lyhyelle ihmiselle se menee myös crossbodyna.

Laukku3 Laukku5

Mielettömän kaunis, eikö? Onhan tällaisessa vintage huntingissa ihan oma hohtonsa, on niin kiva fiilis kun viimein löytää jotain pitkään etsimäänsä! Parasta myös kun voi tarjota jollekin esineelle uuden kodin, eikä tarvitse ostaa uutena. Olisi mielenkiintoista tietää, kenen olalla tämä laukku on viimeiset 30 vuotta roikkunut – ainakin sitä on kunnosta päätellen pidetty kuin kukkaa kämmennellä. Nyt laukku on kuitenkin päässyt uuden omistajansa hoteisiin ja tulee palvelemaan minua toivottavasti yhtä hyvin!

12 thoughts on “Vintagelöytö valmistujaislahjaksi

  1. Voi että se on upea!😍Ja livenöä varmasti vieläkin upeampi. Joka naisen unelma.

    1. On kyllä livenä vieläkin upeampi! 😍 Oli ihana ostaa tämä nyt valmistujaislahjaksi, kun on vähän spesiaalimpi virstanpylväs!

  2. Hei, poikkeaa nyt aiheesta, mutta minkä kokoinen teidän hattara matto on olohuoneessa? :) ihana on toki laukkukin!!

  3. Hei! Tuo on aivan upea laukku!!! Onnittelut sinulle valmistumisesta sekä tietysti Chanelista😍. Saanko kysyä tuleeko tuohon huutohintaan muita kuluja vai saitko 1900€.lla laukun sekä mahdolliset kulut? Nykyhinnat ovat niin poskettomat, että hirvitää…vaikka unelma elää minullakin joku päivä omistaa tuollainen. Ihanaa syksyn odotusta!

    1. Moikka Siru! Kiitos kaunis 😍 Bukowskilta ostaessa tulee tosiaan huutohinnan päälle Bukowskin oma komissio, lopullinen summa oli 2300€. Uusien hinnat ovat kyllä ihan karmeita, ei voi käsittää! Parempi siis ostaa vintagena, jos vaan tulee sopiva yksilö eteen ☺️

      Kiitos samoin ihanaa syksyn odotusta!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *