Maanantaifiiliksiä

Ihanaa alkanutta viikkoa! Starttailen tässä maanantaita koneen ääressä kahvikupin kera, vastailin juuri äsken loppuihinkin kommentteihin, joita oli tullut perjantaiseen vuosipäiväpostaukseeni. Tuntui hieman jännittävältä kirjoittaa ensimmäistä kertaa rakkaudesta, kun olen pitänyt parisuhteen ja siihen liittyvät asiat täällä kuitenkin varsin pintapuolisena. Onkohan tämä nyt liikaa, mietin ensin. Sain kuitenkin teiltä niin valtavan ihania viestejä ja kommentteja, joita olen lukenut niitä viikonlopun aikana hymy herkässä ja kyynel silmäkulmassa. Rakkaus on maailman ihanin asia, joten mitäpä sitä pitämään poissa <3 Nyt aikeissa olisikin ruveta teidän toiveesta kirjoittelemaan hieman aktiivisemmin tuonne hääkategoriankin puolelle, sillä häät tuntuvat kiinnostavan monia teistä!

Häistä kuitenkin hieman myöhemmin. Takana on ihana viikonloppu – käytiin lauantaina syömässä illalla, eilen taas juhlittiin poikaystävän kummitytön syntymäpäiviä, tehtiin härkislasagnea (just niin hyvää kuin kaikki ovat sanoneetkin!), katsottiin Love Islandia ja päätettiin viikko pitkään kävelylenkkiin lämpöisessä illassa. Nyt alan kohta laittautua päivään ja lähden lounaalle keskustaan. Olen innoissani, että tälle viikolle on luvattu niin hyvää keliä. Kiva päästä tekemään vielä kaikkia toiveissa olleita kesäjuttuja ja ottamaan ilo irti lämmöstä ja auringosta! Lauantaina taas lähdetään käymään ystäväporukalla Tallinnassa, siitä tulee varmasti kiva päivä.

Energistä maanantaita teille kaikille!

IMG_4098-1

4 thoughts on “Maanantaifiiliksiä

  1. Moikka! Täällä myös odotellaan kovasti hääpostauksia :) Yritämme kuumeisesti etsiä kesälle 2021 hääpaikkaa Helsigistä, mutta ei tämä mikään helppo homma ole. Saako kysyä, että mihin paikkaan te lopulta päädyitte?

    1. Moikka! Ihana kuulla, hääjuttuja on kyllä luvassa ☺️ Huh, tiedän kyllä tuskan – hääpaikan löytäminen tuntui kuin neulan etsimiseltä heinäsuovasta! En ihan vielä paljasta mihin paikkaan me päädyimme, mutta kerron sen sitten hieman lähempänä häitä. Toivottavasti teillekin löytyy vielä paikka, kaikki se googlailu ja paikkoihin soittelu kyllä varmasti lopulta palkitsee ja oikea paikka löytyy 😍

  2. Yksi tsekkauksen arvoinen paikka on Mäntsälässä Hotelli Hirvihaaran kartano….

    1. Hirvihaaraan itse asiassa olimmekin yhteydessä ja paikka on aivan mieletön, mutta vuokrahinta oli sen verran huima, että ei päädytty siihen. Nyt on kuitenkin onneksi ihana hääpaikka varattuna! 😍

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *