Uuteen viikkoon

Kuvan pariisilaisparvekkeen sijaan kirjoittelen tätä postausta kahvilasta käsin. Tulin eilen Helsinkiin, tarkoituksenihan oli lähteä jo lauantaina ystävän synttäreiden viettoon, mutta suunnitelmat muuttuivatkin, kun vietiin Telma varmuudeksi eläinlääkäriin useamman päivän ajan jatkuneiden vatsaoireiden takia. Onneksi verikokeistakaan ei kuitenkaan löytynyt mitään, joku vatsapöpö vaan! Nyt Telmuri alkaakin olla taas jo oma itsensä, joten kaikki hyvin.

Tänään starttasin viikon aamiaistapaamisella asiakkaan kanssa, minkä jälkeen jäin kahvila Kuumaan hetkeksi tekemään töitä. Teen niin paljon Tampereella töitä yksin kotosalla omassa ylhäisyydessäni, että pitäisi useammin hyödyntää Helsingissä ollessani kivoja kahviloita työympäristönä. En ole jotenkin ikinä ollut sellainen kahvilatyöskentelijä (toisaalta ihan hyvä, tai rahani hupenisivat päivittäisiin cappuccinoihin ja lounaisiin), mutta näin välillä tämä on kivaa vaihtelua. Kohta mulla on lounas- & kuvaustreffit, minkä jälkeen iltapäivästä menen siskoni luokse kuvaamaan puolestani hänelle kukkajuttuja. Ehkä saadaan samalla suunniteltua hääkukka-aiheista postausta, joka meillä on suunnitteilla.

Nyt suljen hiljalleen läppäriä ja jatkan matkaani. Ihana kun tänään on luvattu aurinkoista päivää, viikko alkaa niin paljon paremmalla energialla jos on heti maanantaina vähän valoisampaa! Reipasta viikon alkua teille :)

Ruutubleiseri1 Pariisiparveke1 Pariisiparveke2

2 thoughts on “Uuteen viikkoon

  1. Moikka! Tuli mieleen postaustoive tuosta sun huulimeikistä. Itsellä on se tilanne, että vanhat (mm.) aurinkopuuteri/varjostusväri ja poskipuna ovat pohjaan saakka kulutettu ja olen käyttänyt niitä pitkään, ehkä vähän liiankin, ja nyt olen lykännyt uusien hankkimista kun valikoimaan hukkuu. Voisitkohan siis tehdä postauksen meikeistä, mitä sinulla on päivittäin käytössä? Olen myös aika kuiva- ja herkkäihoinen niin siinäkin mielessä kiinnostaa, mitkä on ihan päivittäisenä tuotteena toimivia! :)

    1. Moikka Jenni! Hei joo, voin mielellään tehdä ☺️ Etenkin tuon aurinkopuuterin ja varjostusvärin etsintään mulla on oma pitkäaikainen ykkössuosikki! Koitan kuvata ja julkaista tämän jo loppuviikosta, kiitos toiveesta! 😍

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *