Viikonloppuna…

…käytiin syömässä perjantaina poikaystävän kanssa Berthassa, jonne olin saanut kavereilta kesällä valmistujaislahjaksi lahjakortin. Ravintolalahjakortit on kyllä aina niin kiva lahjaidea! Edellinen kertamme Berthassa oli muuten viime toukokuussa samana iltana kun mentiin kihloihin, hih. Olikin hauska nyt perjantaina muistella sitä yltiörakastunutta fiilistä ja perhosia vatsanpohjassa <3

…olen selaillut Pinterestiä, josta olen pitkästä aikaa taas innostunut toden teolla. Etenkin nyt kun häiden suunnittelu on käynnissä ja samoin sisustusjutut pyörivät mielessä, niin Pinterest laulaa kyllä lähes joka päivä! Jos kiinnostaa kurkata, mitkä jutut juuri nyt inspiroivat, niin tilini löytyy täältä.

Tulppaanit2

…pidettiin eilen leffailta ja katsottiin Rocketman, joka osoittautui tosi hyväksi valinnaksi. Lähes aina ollaan siinä tilanteessa, ettei meinata tunnin selailun jälkeenkään löytää mitään leffaa, mutta onneksi tällä kertaa lopulta tärppäsi. Tosi kiinnostava tarina ja tietysti hyvät musiikit – leffan jälkeen olikin pakko laittaa Elton Johnia soimaan!

…kuuntelin loppuun yhden super koukuttavan äänikirjan – “Rakas, tiesitkö että olen psykopaatti”. Tämän kuunteluun ei mennytkään kuin pari päivää sen tempaistua nopeasti mukaansa, suosittelen ehdottomasti tätä tositarinaan pohjautuvaa koukuttavaa kirjaa!

…kävin treenaamassa, en tosin kahta kertaa kuten olin suunnitellut, mutta tänään sain kuitenkin raahauduttua salille. Nyt viime viikkoina olen käynyt vaan parina kertana viikossa salilla, mikä ei ole mikään kehuttava saldo, mutta sentään parempi kuin ei mitään! Ja tuli kyllä tosi hyvä fiilis tämän päivän treenin jälkeen.

Tulppaanit1

…ei tullut juuri kokkailtua, kun ollaan syöty ulkona ja poikaystävän vanhemmilla, mutta tänään ajattelin sunnuntain kunniaksi tehdä joko sitruunapastaa tai härkislasagnea. Ah, molemmat ovat yksiä lemppareitani!

…tekee mieli käyttää aikaa hemmottelulle, joten tänään meinasin ehkä pitkästä aikaa mennä kylpyyn. Kasvo – ja hiusnaamiot kehiin ja kuumaan kylpyyn rentoutumaan! Ihan parasta näin sunnuntaina.

Rentoa sunnuntain jatkoa sinne!

2 thoughts on “Viikonloppuna…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *