Dyson Airwrap – Plussat ja miinukset

Ostin joulun alla itselleni Dysonin Airwrapin, joka oli kummitellut mielessäni jo kuukausia. Olin googlaillut ihmisten kokemuksia ja tuijotellut lukuisia videoita YouTubesta. Kävin myös testaamassa laitetta Helsingin Stockan pisteellä nähdäkseni, pysyisivätkö Airwrapilla tehdyt kiharat omassa hennossa hiuksessani. Korkea hinta oli kuitenkin jarrutellut hankintaa, kunnes eräs ihana seuraajani laittoi viestiä, että hän olisi myymässä omansa. Tehtiin kaupat ja sittemmin Airwrap on kuulunut hiustenlaittorutiineihini! Olen saanut valtavasti kyselyitä kokemuksistani, joten tässä vihdoin kattava plussat ja miinukset -listaus laitteesta. Onko se hintansa arvoinen, miten käytän laitetta ja mitkä ovat sen hyvät ja huonot puolet?

Dyson Airwrap kokemuksia

PLUSSAT

Airwrapin ostettuani en ole tehnyt kiharoita suoristusraudalla kuin kerran tai kaksi, joten kiharran lähes poikkeuksetta nykyään aina tällä. Plussana tässä on se, että ilmavirralla kihartava Airwrap on hiuksille hellempi kuin suoristurauta. Kiharasta tulee hieman joustavampi ja ei niin karhea, kuin suoristusraudalla tehtynä – ylipäätään tykkään enemmän Airwrapin jäljestä! Kihartamisen jälkeen joko haron kiharoita hieman auki sormilla tai harvapiikkisellä kammalla, jolloin lopputuloksesta tulee vielä vähän huolettomampi. Laitteen teknologia on kyllä ällistyttävä, miten hius tosiaan vaan itsestään kiertyy puikon ympäri ja kihartuu ilmavirran avulla!

Laitteen mukana tulee monta eri päätä, mutta itse käytän enimmäkseen näitä ohuempia kiharruspuikkoja. Jos haluaa isompaa lainetta, voi käyttää paksumpia puikkoja, itselleni toimii parhaiten nämä ohuet. Välillä käytän pikaiseen muotoiluun silottavaa harjapäätä, tai pyöröharjaa tuomaan tuuheutta etenkin tyveen. Myös mukana tuleva föönipää on yllättävän hyvä, ei toki vedä vertoja Dysonin varsinaiselle föönille, mutta yllätyin kuitenkin tämän tehokkuudesta. Esimerkiksi reissuun olisi kätevä ottaa mukaan tuo föönauspää lisäksi, jolloin ei tarvitse kuin yhden laitteen.

Itse kihartaminen vie hieman enemmän aikaa kuin suoristusraudalla, mutta toisaalta aikaa säästyy siinä, että tukkaa ei tarvitse ensin föönata. Kihara pysyy hiuksissani hyvin, yleensä seuraavanakin päivänä on vähintään hyvät laineet jäljellä. Yleensä tukassani ei pysy kuin suoristusrautakiharat ja esimerkiksi kiharruspuikolla tehdyt loiventuvat heti, joten yllätyin tosi positiivisesti, että Airwrapilla tehdyt ovat näin kestävät. Näissä alkuillasta otetuissa kuvissa  kiharat on tehty aamulla ja harottu auki, mutta edelleen tukassa on laineita ja volyymiä.

Dyson1 Dyson4

MIINUKSET

Sitten niihin miinuksiin! Isoin miinus on tietysti tuo ihan järjettömän korkea hinta. En tiedä olisinko raaskinut itse ostaa normaalihinnalla, mutta jos vaan saat hankittua jollain alennuksella, niin sitten. Minulla vei tovin, että pääsin laitteen kanssa kunnolla yhteisymmärrykseen ja opin käyttämään sitä parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka itse kiharrusmekanismi on helppo, niin silti vaatii alkuun hetken oppia oikea tekniikka. En myöskään heti tiennyt, mikä olisi optimaalisin kosteus tukassa, ettei ole liian märät tai liian kuivat hiukset, tai että minkä kokoisilla osioilla tulee paras jälki. Lisäksi itse kihartaminen vie tosiaan hieman enemmän aikaa, kuin jos tekisin kiharat raudalla, mutta jälki on kyllä sitten sen arvoista.

Minulle miinuksena on myös se, etten voi laittaa tällä kuivaa tukkaa, koska silloin kihara ei pysy omassa hiuksessani mitenkään puolta tuntia pidempään. Hiukset on siis aina laitettava suihkun jälkeen. Esimerkiksi jos pesen hiukset aamulla, mutta en ehdi heti perään kihartaa hiuksia vaan haluaisin muotoilla ne vaikka vasta illalla, niin tällöin on tartuttava rautaan Airwrapin sijaan. Olen kokeillut myös vaan suihkuttaa tukkaa kosteaksi suihkepullolla, mutta jostain syystä en vaan saa kiharasta tällöin yhtä kestävää.

Dyson Airwrap kokemuksia

All in all, olen tosi tyytyväinen hankintaani ja pieni opettelu sekä yhteisen sävelen etsiminen on ollut vaivan väärti! Saan tällä tehtyä niin kivat kiharat ja kätevää, kun laitteen mukana tulee muitakin muotoilupäitä. Toivottavasti tämä “laitearvostelu” vastasi kysymyksiinne, mutta jos tulee vielä jotain mieleen, niin vastaan mielelläni! :)

5 thoughts on “Dyson Airwrap – Plussat ja miinukset

  1. Viime viikolla Gigantissa oli kaikki Dyson tuotteet tarjouksessa -20%. Ostin itselleni tuon Airwrapin ja jouduin toteamaan, että se ei ollut läheskään hintansa väärti edes alennuksen kanssa. Se ei vain tehnyt omalle hiukselleni yhtään sen kummoisempaa jälkeä kuin normi puikkokiharrinkaan. Jos laite olisi maksanut vaikka vaan 100€, niin olisin saattanut pitää sen, mutta koska hinta alennuksen kanssakin oli melko hurja, niin en kokenut laitetta sen arvoiseksi. Pitkään kyllä mietin laitteen ostoa ja nyt onneksi tuli se testattua, eikä tarvitse enään jäädä sitä miettimään.

    1. Eikä, voi harmi! Saiko sen siis palauttaa testaamisen jälkeen? Hyvä jos sai, niin ei ollut hutiostos! Ja nyt ei sitten tosiaan ainakaan tarvitse jäädä miettimään, että toimisiko se omaan tukkaan vai ei, kun on kertaalleen kokeiltu ☺️

  2. Itse kävin syksyllä testaamassa tätä stockalla myös eli minulla oli kuivat hiukset ja myyjä teki pari kiharaa pitkiin hiuksiini. No kiharat olivat suorat heti, kun astuin ulos kadulle😃 se vähän sai itseni vakuuttuneeksi, että en maksaisi tästä niin paljoa. En tiennyt kuitenkaan, että tällä voi ja kannattaa muotoilla hiukset märkinä, myyjäkin puhui vain että hiuksissa kannattaisi olla muotoilutuotteita. Edelleen ihastelen kyllä muilla tällä tehtyjä kiharoita ja vähän haaveilen tästä😃

    1. Oho, voiei! Minulle myyjä kasteli tukkaa suihkepullolla ja korosti juuri sitä, että täytyy olla kostea tukka. Silloin ne pysyi hyvin, en ymmärrä miten en itse saa suihkepullonkaan avulla kuivaan tukkaan laitettua, silloin ne nimenomaan suoristuu heti 😅 Mutta joo, kannattaa katsoa vaikka jotain YouTube -videoita, niin näkee miten se kostean tukan muotoilu tällä toimii, nimimerkillä tovin siellä viettänyt ennen oman hankintaa 🙊

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *