Kesän tyylikysely

Tein viime syksynä tällaisen tyylikyselyn, jota ilokseni moni muukin innostui täyttämään. Nyt näin kesän kynnyksellä tein samasta kyselystä päivitetyn version. Kesään on tietysti vielä pikkuisen matkaa, mutta ei enää kauaa, kun ilmat alkavat lämmetä ja kesägarderobin saa (toivottavasti) ottaa käyttöön. Ajattelin siis virittäytyä jo hieman fiilikseen vanhojen asujen sekä tämän tyylikyselyn avulla – joukossa on samojen kysymysten lisäksi myös muutama uusi kesäiseen tyyliin liittyvä kysymys. Tähän saa taas vapaasti vastata omassa blogissaan, mikäli innostutte!

Kukkamekko2

1. Mikä on kesän lempitrendisi?
– En ole koskaan ollut mikään orjallinen trendien noudattaja (tai välttämättä tiedä edes vallitsevia trendejä, haha), mutta ainakin puhvihihat ovat pistäneet monissa nettikaupoissa silmään. Niitä näkyy paljon niin puseroissa kuin mekoissakin ja pidän niistä kovasti. Niiden suhteen on tosin erittäin fine line, milloin hihat ovat liian muhkeat minun päälläni. Lisäksi kesää kohti ihastun kaikkiin printteihin ja keveään pellavaan. Myös hempeät pastellisävyt kiinnostavat, etenkin vaaleansininen houkuttelee jotenkin tosi paljon!

2. Entä mitä trendiä et koe omaksesi?
– Yksi ehdoton no no ja etenkin ruotsalaisilla vaikuttajilla paljon nähty kombo on lenkkarit + pitkät tennissukat, se saa selkäpiin karmimaan.

Ruutu1

3. Minkä viime kesän trendin jatkumisesta olet innoissasi?
– Ei tullut mieleen mitään yhtä tiettyä, mutta esimerkiksi jo useana kesänä vilissyttä polka dot -kuosia näkyy edelleen paljon ja siitä tykkään itsekin yhä hurjasti. Etenkin mekoissa pallokuosi on ihana, en malta odottaa että saan kaikki viimekesäiset mekot käyttöön.

4. Onko jotain hankintalistallasi tälle kaudelle?
– Toistaiseksi hankintalistallani ei ole vielä mitään erityistä, paitsi että hameita olen hieman katsellut sillä silmällä nettikaupoista, sillä en omista montaakaan hametta. Myös mekot kiinnostavat aina, minusta on kuoriutunut vuosien aikana ihan vannoutunut mekkotyttö!

Polkadot1

5. Mikä on lempiasusteesi kesään?
– Aurinkolasit ovat lähes aina kesäisin nenällä ja ne tekevät kivan viimeisen silauksen asuun. Rakastan myös mökki- ja rantamaisemissa ollessa olkihattuja, suosikkini on kotimaisen KN Collectionin.

6. Entä millaisen takin vedät niskaan viilenevinä iltoina?
– Tykkään käyttää kesällä joko kevyttä armyvihreää cargotakkia tai sinistä farkkutakkia. Ne sopivat tosi kivasti juuri iltaisin keveiden mekkojen kaveriksi, tai viileinä päivinä farkkujen kanssa. Myös suosikkinahkatakkini on kesäisin käytössä!

Valkoinen1

7. Minkälainen on aurinkolasityylisi?
– En tykkää liian suurista aurinkolaseista, ne eivät vaan istu omille kasvoilleni. Suosin muutamia Ray-Banin klassikkomalleja, lemppareitani ovat mm. Clubmasterit sekä Wayfarerit.

8. Matalat vai korolliset kengät?
– Pidän kyllä molemmista, mutta varmasti eniten tulee käytettyä kuitenkin matalia, sillä olen sen verran mukavuudenhaluinen ihminen. Tässäkin postauksessa näkyvät Flatteredin matalat Alexandra -loaferit ovat yhdet ikilempparini kesästä toiseen, nyt kesää odottaa myös saman merkin korolliset mokkaiset kengät. Tennarisuosikkini taas ovat klassiset Supergan valkoiset kangastennarit, tälle kesälle mietinkin nahkaisia sellaisia.

Mekko3

9. Mitkä ovat kolme lempivaatettasi kesään?
– Valkoinen pellavapusero, jokin ihana printillinen midimittainen mekko, sekä hmm… vaikka sitten farkkuhame!

10. Luottoasusi?
– Rento cargotakki mekon kanssa, tai vähän viileämmille päiville valkoisen puseron ja sinisten farkkujen yhdistelmä.

Asu3

12 thoughts on “Kesän tyylikysely

  1. Hei tämä oli kiva postaus, kuten se syksyn vastaavakin :) Kauniita asuja nämä kaikki, rakastan kesäpukeutumista! Taidan kopsata tämän myös omaan blogiin, kiitos <3

    1. Hei ihana kuulla, kiva päästä lukemaan myös sun vastauksia blogistasi 😍 Kiitos Anne, kivaa päivää sinne! 💗

  2. Kiitos hurjasti tästä postauksesta, pääsin jotenkin ihan kesätunnelmiin tätä lukiessa :) En ole tänä keväänä oikein innostunut kesävaatteista, kun olen ajatellut että suurimmaksi osaksi kesä menee kuitenkin tällä viime aikojen leggarit + toppi + huppari -kombolla :D Sain vähän aikaa sitten tietää, että meidän firmassa työt tehdään tämän kesän osalta kokonaan etänä, joten toimistoakaan varten ei tarvitse mekkoja yms. Tää postaus inspiroi nyt ajattelemaan vähän positiivisemmin kesän kannalta, ehkä sitä kuitenkin pääsee nauttimaan kesäisestä Helsingistä ainakin terassikahvien tai puistopiknikkien merkeissä ja sitten tulee vähän muillekin vaatteille kun leggareille käyttöä :)
    Kivaa loppuviikkoa! <3 ps. Sulla on kyllä kauneimmat mekot, etenkin tuo ekan kuvan mekko on aivan ihana!<3

    1. Voi onpa kiva kuulla! Täytyy myöntää, että kyllä sitä itseäkin välillä mietityttää, että meneeköhän koko kesä justiin tällä samalla pukeutumislinjalla huppareineen ja trikoineen. Mutta kuten sanoit, niin onhan tässä vähän valoa tunnelin päässä ja eiköhän niitä mekkoja pääsee käyttämään ainakin juuri niillä terassikahveilla tai puistopiknikeillä ☺️ Alan kyllä olla kohta siinä pisteessä, että pukeudun johonkin mekkoon jo kauppareissullekin, kun on ikävä vaatekaappia 😂

      Ihana kiitos! Vaikea nyt uskoa, että muutamia vuosia sitten yritin oikein etsimällä etsiä mekkoja kun en omistanut oikein mitään, kun taas nyt mekkovalikoima on varsin hyvällä mallilla 😍 Kivaa loppuviikkoa sinnekin! 💗

    1. Se on &Other Storiesilta viime kesän lopulta! En tosin valitettavasti enää nähnyt sitä nettikaupassa, välillä kun mallistot ovat jatkuneet seuraavanakin kesänä 😕

      1. Voi hitsi! No täytyy kyylätä heidän nettikauppaa josko tuo mekko kuitenkin tulisi uudestaan myyntiin😁

  3. Inchstoressa ripauksen kultaa sisältävät Supergat nahkaisina näyttävätkin keikkuvan houkuttelevasti alessa… ;)

    1. Viimeksi eilen olin sormi tilaa -näppäimellä juurikin INCH”:n nettikaupassa, kun siellä on alessa myös ne perusvalkoiset nahkaiset vähän paksummalla pohjalla 😍 Ehkä joku päivä tilaan ne!

  4. Aivan ihana tuo ekan kuvan mekko! 😍 Tilasin itse vasta booztilta valkoset Supergat nahkaisina ja oli vielä alessakin. Niin kivat ja ihanan helppo pitää puhtaina verrattuna kankaisiin 😅

    1. Se on kyllä yksi omakin suosikkini, käytin mekkoa tosi paljon viime kesän lopulla sen ostettuani 😍 Toivottavasti sen saa pian taas käyttöön! Vitsi täytyy nyt tosissaan harkita niiden nahkaisten tilaamista, olisivat INCH:lläkin vielä alessa 😎 Ihastelin niitä jo viime kesänä!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *