Ihana laituripiknik mökillä

Kaupallinen yhteistyö: IKEA & Asennemedia

Meidän perheen kesämökki on minulle rakas paikka, siellä on vietetty paljon aikaa lapsesta saakka. Hauskaa miten tällaista pakopaikkaa kaukana (mutta kuitenkin lähellä) kaupungin hulinasta arvostaa yhä enemmän mitä vanhemmaksi tulee. Muistan nimittäin hyvin miten lapsena alkoi se vaihe, kun oli tylsää lähteä äidin ja isän mukana mökille tai viettää siellä kesäisin aikaa. Nyt taas olen aivan haltioissani, että tällainen kesäpaikka on lähellä ja että sinne pääsee aina halutessaan saunomaan, uimaan järvessä, grillaamaan ja ihan vaan nauttimaan rauhasta.

IKEA_kesä4 IKEA_kesä8 IKEA_kesä7

Juuri näin tehtiinkin hyvän ystäväni kanssa viime viikonloppuna, kun lähdettiin hieman extempore mökille. Mökki sattui olemaan sopivasti vapaana ja meidän aikataulut menivät yhteen, joten päätettiin lähteä yhdeksi yöksi tyttöjen mökkireissulle (Telma meidän kanssa tietenkin!). Emme ole nähneet viime kuukausina kuin kerran ulkona, joten olipa ihanaa päästä pitkästä aikaa viettämään enemmän aikaa yhdessä. Juotiin munkkipossukahvit ulkona, grillattiin, lämmitettiin sauna ja pulahdettiinkin jopa kolme kertaa! Nauroin miten fiilistelin heittäneeni “aikaisin” talviturkin, mutta johan oltiin tuolloin jo melkein kesäkuun puolella. Tämän vilukissan mittapuulla se kuitenkin on aikaisin, sillä vesi oli vielä sen verran viileää.

Näiden perinteisten mökkiaktiviteettien lisäksi tehtiin laiturille illan hämärtyessä aivan ihana piknik, en kestä miten kaunis tästä tuli! Tämä oli ihan täydellinen piknik-spotti. Toki laiturilla olisi nuo kiinteät penkitkin, mutta on jotenkin paljon cozympaa tehdä tällainen tyynypesä ja katsella auringonlaskua vilttien keskellä. Tunnelmallisen kesäkeitaan luomiseen ei tarvittu kuin pikkuisen tekstiilejä, valaistusta sekä tuoreita kukkia, joita lukuun ottamatta kaikki tuotteet löytyvät IKEA:sta.

IKEA_kesä6 IKEA_kesä2

Yksi omista suosikeistani oli tuo kierrätyspuuvillasta valmistettu TIPHEDE -matto, joka on varsinaisesti sisäkäyttöön, mutta se on niin kevyt, että sitä voi helposti käyttää vaikka laiturilla piknik-viltin tapaan. Eikä tarvinnut maton päällä pelätä, että taskuista tipahtaisi jotain laiturin raosta järveen! Väriä toivat kukkien lisäksi VIGDIS -tyynynpäälliset, tällainen tumma kullanruskean sävy toimii mielestäni tosi hyvin ihan ympärivuotisessa sisustuksessa. Pellava taas on aina ajankohtainen materiaali näin kesällä, joten valitsin mökille myös beiget AINA -tyynynpäälliset. Yksi oma lempparini oli myös tuo iso kirkas BEGÄRLIG -maljakko, joka oli leikkokukkineen tosi näyttävän näköinen suuren kokonsa puolesta.

Kuten on aiemmin ehkä jo tullut ilmi, niin tykkään hurjasti kaikenlaisista koreista ja ne sopivat myös mökin sisustukseen tosi hyvin. Isosta SNIDAD -korista löytyy valkoiset ja ihanan pehmeät FLODALEN -pyyhkeet – juuri tällaisille muhkeille, vähän isommille kylpypyyhkeille meillä onkin ollut tarvetta. Mökin sisätiloihin rottinkikorin siirtäessäni laitoin siihen ylimääräisiä vilttejä ja tyynyjä, kevyt FLÅDIS -kori taas on hyvä monenlaiseen käyttötarkoitukseen. Ruskea ÄPPLARÖ -jakkara toimi laiturilla pienenä apupöytänä, mutta se on näppärä myös lisätuolina vaikka terassilla tarvittaessa.

IKEA_kesä3 IKEA_kesä5

Toiveissani oli myös tuoda mökille hieman tunnelmavaloa tulevia kesäiltoja ajatellen. Illan hämärtyessä valoa toivatkin aurinkokennolla toimiva SOLVINDEN -valaisin sekä ladattava ja himmennettävä STORHAGA -valaisin. Palasimme hetkeksi istumaan laiturille vielä myöhään illalla auringon jo laskettua ja nämä valaisivat tosi kauniisti. Näitä mustia STORHAGA -valaisimia täytyy ehkä hankkia mökille vielä toinenkin, kätevää kun se toimii myös ladattuna ilman johtoa. Ihastelin muuten juuri Vienan postauksessa, miten hän oli somistanut puutarhansa värikkäillä valaisimilla! En olisi ehkä itse tullut ajatelleeksi pastellinsävyisiä valaisimia, mutta Vienan puutarhalla ne näyttävät aivan ihanilta.

IKEA_kesä1

Aika kiva fiilis, eikö? Laituria pitäisikin hyödyntää tähän tyyliin paljon enemmän, sillä se on ainoa kohta, minne paistaa ilta-aurinko puiden tullessa auringonsäteiden tielle. Ehkä ensi kerralla kannetaan laiturille jokin pieni pöytä ja tuolit, niin tässä voisi syödä joskus illallistakin <3

PS. Mikäli näiden tuotteiden joukosta löytyi jotain mieleistä tai teillä on muuten IKEA-tarpeita, niin verkkokaupasta on helppo tilata (testattu on jo aikoinaan Vaasassa asussani, kun ei ollut IKEA:a lähellä). Toimitusvaihtoehdoksi voi valita esimerkiksi Click & Driven tai uuden IKEA Lähinoudon!

8 thoughts on “Ihana laituripiknik mökillä

  1. Heippa Jonna!

    Sinulla on kyllä aina harkittuja, kiinnostavia ja visuaalisesti upeita yhteistyötoteutuksia käytetystä alustasta riippumatta. Erityisesti Arabian ja Valion kanssa tehdyt toteutukset ovat jääneet mieleeni – harvinaista sikäli, että blogien ja somemaailman tulvasta yleensäkään jää tällaisia edes mieleen muutakin kuin alitajuntaan.

    Muutenkin sisältösi on inspiroivaa ja saa aina hyvälle tuulelle 😊 Instagramin satunnaisia hauskoja huumoripläjäyksiä myöten!

    Oikein ihanaa kesää ☀️

    1. Moikka Emppu! Voi että, kiiitos aivan valtavasti tästä viestistä 💗 Tällainen palaute merkitsee ihan valtavasti – yhteistyötoteutuksiin käyttää kuitenkin niin paljon aikaa ja vaivaa, joten aivan parasta palautetta että lopputulos on teidän seuraajien mieleen! Välitän terveiset eteenpäin myös Valiolle ja Arabialle, mahtavaa että juuri nämä pitkäaikaiset kumppanuudet ovat jääneet näin positiivisesti mieleen ☺️

      Iso iso kiitos kun käytit aikaasi tämän kommentin rustaamiseen, tämä oli oikea päivän piristys! Ihanaa kesää sinullekin 😍

  2. Todella kaunista ja taidolla suunniteltu, sinulla on kauneuden tajua, sisustus taitoa

    1. Voi kiitos paljon! Tunnelmaa on välillä vaikea saada ikuistettua linssin läpi, joten ihana jos fiilis välittyi 😍

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *