Mitä kuuluu?

Mitä oikeasti kuuluu?

Tosi hyvää, joskin huomaan pimenevän vuodenajan alkavan vähän painaa. Ei auta kuin nauttia täysin rinnoin näistä harvinaisista aurinkoisista päivistä ja imeä valoa niin paljon kuin mahdollista! Elämässä on myös vähän huolta tällä hetkellä ja lisäksi joskus vaivaa pieni korona-ahdistus, mutta muuten kaikki on todella hyvin <3

Mitä tapahtuu työrintamalla?

On käynyt klassiset, kun vielä hetki sitten mietin että loppuvuosi on aika hiljainen ja nyt taas muutamaa viikkoa myöhemmin pienet hikikarpalot nousee otsalle kampanjakalenteria katsoessa. Yhtäkkiä töitä tulikin rysäyksellä ja loppuvuoden kalenteri on täyttynyt tosi kivoista työjutuista. Tässä maailman tilanteessa en todellakaan ota töiden riittämistä itsestäänselvyytenä, joten olen äärettömän iloinen ja kiitollinen tästä. Juuri äsken sain myös valtavan ihanaa palautetta asiakkaalta materiaaleista, vitsi miten hyvältä tuntuu saada palautetta ja kiitosta tekemästään työstä. Läheskään joka kerta kun sitä ei saa kampanjoista, joten lämmitti aivan erityisen paljon mieltä ja antoi lisää buustia.

Syksy1

Parisuhde / perhe / ystävät?

Olen joka ilta nukkumaanmennessä ja poikaystävän viereen käpertyessä niiin onnellinen, että mulla on hänet <3 Ja on ollut ihanaa kun tehdään molemmat töitä kotona, vaikka kumpikin on pääasiassa omissa oloissaan töihinsä keskittyen, niin on kiva pitää esimerkiksi lounastauot yhdessä ja välillä suukottaa ohimennen. Perheen kanssa olen viettänyt ihan mukavasti aikaa, en tosin ihan kaikkia ole päässyt näkemään lasten sairastelujen vuoksi, mutta toivottavasti se korjaantuu pian. Ystävien kanssa on monia treffejä sovittuna ja koiralenkeillä käydään useasti yhdessä, ihanaa kun on piristävää tekemistä arkeen!

Matkat?

Matkoja ei luonnollisesti ole tiedossa, paitsi pientä kotimaan matkailua. Meidän alunperin lokakuulle suunniteltu Tampere-viikonloppu yhdessä Visit Tampereen kanssa siirtyi joulukuulle sairastelujen takia, joten sitä odotan innolla!

Harrastukset / hyvinvointi?

Ai ai, tämä kohta on kyllä ihan retuperällä! Olen lähinnä tehnyt pitkiä kävelylenkkejä koiran kanssa, mutta muuten urheilu ja harrastukset ovat jääneet kyllä varsin minimiin. Paitsi että onhan meillä viikottainen pilatestunti siskon ja äidin kanssa, joten onhan mulla joku harrastus! Puhuttiin myös poikaystävän kanssa, että pitäisi nyt saliharrastuksen jäätyä koronan takia keksiä jokin uusi yhteinen harrastus ja käydä pelaamassa vaikka sulkapalloa yhdessä. Se siis toteutukseen!

Lehdet

Inspiroi eniten / vähiten?

Värikkäät syksykuvat, syyspukeutuminen (silloin kun tulee joskus poistuttua kotoa), sisustus- ja remontointijutut. Vähiten tämä pimeys :’D Tänään oli heti inspiraatio enemmän huipussaan, kun oli aurinkoinen päivä!

Tällä hetkellä syön / katson / luen?

Syön kilokaupalla sesongissa olevia satsumoita ja herkkuna Fazerin herkullista Crunchy -suklaata. Katsotaan poikaystävän kanssa iltaisin yhdessä This Is Us -sarjaa ja luen Rosa Nenosen Merkityksellisen työn kaava -kirjaa.

Mitä odotan?

Joulua! Annoin itselleni jo innostua joulusta ja aloittaa pikkuhiljaa fiilistelyn, se tuo iloa kohta starttaavaan marraskuuhun. Lisäksi odotan tietysti niiin paljon uuteen kotiin muuttamista – enää aika tarkalleen kolme kuukautta, kunnes saadaan avaimet uuteen asuntoon!

Lehdet4

Kysymyksistä kiitos Julia Toivolalle!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *