Sisustushaaveita

Uuteen kotiin muuttoon on vielä pitkä tovi, mutta sehän ei estä haaveilemasta tässä vaiheessa jo sisustushankinnoista. Meillä on paraikaa etsinnässä nojatuolit, sillä olohuoneen yhteydessä on pieni alkovi, josta tehdään tunnelmallinen nojatuolinurkkaus. Tai “viski-/kahvittelunurkkaus”, kuten poikaystäväni on nimennyt, haha. Menin ja hurahdin ihan totaalisesti näihin &Traditionin nojatuoleihin, haluaisin käydä katsomassa näitä luonnossa. Melkein tosin toivon, että nämä eivät ihastuttaisi luonnossa, koska hinta on niin kova. Emme kumpikaan poikaystäväni kanssa ole kauheasti designer-juttujen perään sisustuksessa, tai monet jutut kyllä miellyttävät silmää, mutta piheys iskee emmekä ole aiemmin pahemmin ostaneet arvokkaampia valaisimia tai huonekaluja. Yksi pitkäaikainen sisustushaave kyllä toteutetaan uudessa kodissa, nimittäin ostetaan monen vuoden haaveilun jälkeen Cueron konjakinruskea nahkainen lepakkotuolin päällinen, joka sopii millilleen poikaystäväni mummoltaan perimään vanhaan runkoon. Lepakkotuoli taas olisi tarkoitus sijoittaa sohvan viereen olohuoneeseen.

Sohvasta puheen ollen – pidetään ainakin alkuun meidän vanha sohva, mutta jossain vaiheessa olisi tarkoitus ostaa uusi, vähän isompi ehkä divaaniosalla varustettu sohva. Edellinen sohva ei ole kuin muutaman vuoden vanha, mutta Furninovan Birmingham on ollut kyllä valitettavasti iso pettymys. Kangas ei kestä kulutusta juuri ollenkaan, vaan sitä saisi olla koko ajan vetämässä nyppykoneella tasaiseksi ja myös selkänojatyynyjä pitää koko ajan korjailemassa valumasta, eivätkä ne pidä lainkaan muotoaan. Haaveilemme Hakolan sohvvasta –  esimerkiksi Lazy Classic näyttää kauniin sirolta, mutta kuitenkin mukavalta ja tukevalta. Sohvaa voi tosiaan miettiä sitten myöhemmin, jahka näkee minkä kokoinen tilaan lopulta sopii.

Interiorinspo

1. &Tradition nojatuoli (Finnish Design Shop), 2. Hakola Lazy Classic -sohva, 3. Zuiver pöytä (Reforma), 4. Gubi Tynell -valaisin (Finnish Design Shop), 5. Cuero Mariposa -tuoli (Vepsäläinen), 6. Gubi -peili (Vepsäläinen), 7. Anna Johansson One Way -juliste (The Poster Club), 8. Svenskt Tenn -kynttelikkö, 9. H&M Home tyynynpäällinen

Messinki miellyttää silmää edelleen, joten sitä tulee olemaan sisustuksessa pienissä määrin kuten ennenkin. Olen pitkään ihastellut Gubin F.A. 33 -peiliä, katsotaan olisiko sille jokin paikka uudessa kodissa. Svenskt Tennin kyntteliköstä olen haaveillut useamman vuoden ja olen päättänyt, että uuteen kotiin aion viimein ostaa sen! Valaisimia on useampi hankintalistalla, muun muassa jalkalamppu alkoviin ja olohuoneeseen kattovalaisin. Valaisimia koitetaan kyllä etsiä myös antiikkikaupoista ja Torista, toki tuo Gubin Tynell 9602 -valaisin on todella kaunis ja myös aiemmin mainitsemani &Traditionin monet valaisimet miellyttävät silmää.

2 thoughts on “Sisustushaaveita

  1. Saako jostakin ostettua pelkästään päällisiä Cuero-tuoliin? Itsekin kaipaisin vain uutta päällistä mutta toistaiseksi en ole löytänyt sellaisia mistään, vain rungon kanssa myytynä :/

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *