Gift Wrapping

Rakastan lahjojen paketointia sekä tietysti myös kauniita paketointitarvikkeita! Joka joulu olenkin yhtä innoissani valitsemassa erilaisia nauhoja, lahjapapereita ja pakettikortteja. Harmi tosin, kun suurin osa lahjojen saajista on pieniä lapsia, sillä he ovat ehkä enemmän kiinnostuneita lahjan sisällöstä sen ulkokuoren sijaan :’D Siinä ei paljoa kauniit satiininauhat pienen ihmisen mieltä lämmitä, kun paketti täytyy äkkiä repiä auki, hahha. Onneksi on muutama paketti myös sellaisille, jotka osaavat kyllä arvostaa kaunista paketointia ja ilahduttavathan ne tietysti meitä kotona kuusen alla ennen kuin päätyvät saajilleen.

Lahjapaketointi4

Ajattelinkin tänään näyttää teille, minkälaisia lahjapaketteja tänä vuonna väkerrän ja mistä löytää kauneimmat paketointitarvikkeet. Paketit noudattavat kyllä hyvin pitkälti samaa linjaa kuin aiempinakin vuosina, mitäs sitä hyviä vaihtamaan! Pidän aika yksinkertaisista ja neutraaleista kauniista lahjapaketeista, mutta saa niissä olla ripaus väriä ja kimallettakin esimerkiksi nauhojen ja pakettikorttien muodossa.

Lahjapaketointi2 Lahjapaketointi1

Olen jo monena vuonna paketoinut joululahjat tähän IKEA:n valkobeigeen lahjapaperiin, joka on mielestäni aina yhtä ihana. Tätä GIVANDE -lahjapaperia löytyy tänäkin vuonna valikoimasta ja kolmen rullan setissä on kahta muutakin nättiä samansävyistä paperia. Lisäksi ostin  muutaman kauniin rullan Xmas Garagesta – kauniin kullanhohtoisen, pilkullisen sekä söpön kuvioidun. Jälkimmäistä Riffle Paperin lahjapaperia saa myös Papershopista, josta tilasin aiemmin nuo pakettikortit ja -tarrat, sekä viininpunaista nauhaa. Nauha tulee näyttämään varmasti ihanalta tuon kullansävyisen paperin kanssa!

Lahjapaketointi3

Sellaisia lahjapaketteja tänä vuonna! Vielä pitäisi pari lahjaa hankkia, mutta suurin osa on onneksi jo ostettuna ja pitäisi vaan kääräistä ne pakettiin :)

2 thoughts on “Gift Wrapping

  1. Ihanan näköisiä paketteja! Harmikseni en tänä vuonna päässyt käymään Xmas garagessa, siitä kun oli jo muodostunut jokavuotinen ”perinne”. Asun siis muualla Suomessa niin koronasta johtuen jäi jouluinen reissu Helsinkiin tekemättä :(
    Onneksi Papershopilla on verkkokauppa niin sieltä sain kotiutettua kauniita paketointitarvikkeita!

    Ihanaa joulunaikaa :)

    1. Kiitos Laura! Voi onpa harmi, minäkään en ehtinyt siellä tällä kertaa fiilistelemään ja kunnolla kiertelemään kun oli niin paljon väkeä, että oikaisin vaan suoraan lahjapaperien luokse. Onneksi tosiaan Papershopilta voi tilata verkkokaupasta, minäkin tilasin sieltä nämä ja heillä toimitus on aina kyllä super nopea ☺️

      Kiitos ja ihanaa joulun aikaa sinnekin 💗

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *