Alkuviikon kuulumisia

Hello hello! Oli tarkoitus ehtiä jo eilen tänne kirjoittelemaan kuulumisia, mutta koko päivä menikin yhden kampanjan materiaaleja tehdessä. Tänäänkin olen ollut kiinni kuvauksissa kuvaamassa siskolleni ja nyt vasta ehdin koneen äärelle. Olimme kuvaamassa siskoni työhuoneella Nougat -showroomilla Kalasatamassa, oli niin inspiroiva ympäristö ja upean valoisa päivä, että tuntuu että on tämän jälkeen ihan energiaa täynnä. Kivaa vaihtelua että välillä näinkin – viime viikolla kun juuri sanoin miten inspis ei ole ihan huipussaan täällä kotona neljän seinän sisällä, haha.

Olen kyllä niin nauttinut näistä aurinkoisista helmikuisista päivistä! Onneksi pakkaset ovat nyt hieman hellittäneet, niin Telmankin kanssa pääsee taas pidemmille kävelyille. Yli kymmenen asteen pakkaset kun ovat vähän liikaa tuolle pikkuiselle, vaikka on villakolttua niskassa niin se ei oikein ole innokas lenkkeilemään kovalla pakkasella. Ja lauhtuneiden kelien myötä pääsee myös taas juoksulenkeille! Käytiin pitkästä aikaa viikonloppuna yhdessä juoksemassa, edellinen kerta taisi olla tammikuun alussa ja sittemmin minua ei ole saanut millään paukkupakkasilla houkuteltua lenkille. Fiilistelin juuri Antonille, miten en malta odottaa kevättä, kun pääsen ensimmäistä kertaa lenkkeilemään kuivilla kaduilla ja kevätauringossa. Aloitin tosiaan elämäni ensimmäistä kertaa opettelemaan (kyllä, se vaatii opettelua ja kunnon kasvattamista jos ei ole koskaan eläessään juuri juossut) juoksemista muutama kuukausi sitten. Tästä se lähtee, ehkä ensi kesänä kirmaan uusilla kotihuudeilla tuosta noin vaan!

Tiistai1 Tiistai2

Teen hetken vielä töitä koneella, kunnes täytyisi lähteä kauppaan ja keksiä illaksi jotain ruokaa. Myöhemmin tänään ajattelin hautautua sohvannurkkaan katsomaan uutta kotimaista Kullannuput -sarjaa, jonka aloitin eilen. Muutaman jakson perusteella vaikuttaa tosi hauskalta sarjalta, se on myös tehty tosi visuaalisesti. Suositus siis sille, jos kaipaat jotain kevyttä katsottavaa!

Näihin höpöttelyihin, kivaa viikon alkua teille!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *