Kuvia uudesta kodista ja asiaa sisäilmasta

Kaupallinen yhteistyö: Terveysilma

Tapahtui parisen kuukautta sitten, kun hääräilimme asunnolla ennen remonttia ja pistimme paikkoja kuntoon sitä varten. Isäni oli mukana auttamassa meitä – isä on usein todella iso apu ja osaa kiinnittää huomioita asioihin, joiden päälle minä tai me emme välttämättä ymmärrä. Ja sellaisia asioitahan on paljon, juuri kaikenlaisissa asumiseen tai remontointiin liittyvissä asioissa kysyn neuvoa isältä, jos en ole ihan varma jostain. Onneksi on isä, jonka puoleen aina kääntyä!

Tälläkin kertaa isä oli tarkkana – hän huomasi, että asuntomme korvausilmaventtiilit voisivat olla vaihtoa vailla ja isä googlailikin heti uusia Velco-venttiilejä. Itsehän en olisi osannut edes kiinnittää niihin huomiota, saati tiennyt että niitä voi tai kannattaa vaihtaa. Myönnän, että olen totaalisen peukalo keskellä kämmentä tällaisissa asioissa. Hauska sattuma kuitenkin oli, kun seuraavana päivänä tämän isän kanssa käydyn keskustelun jälkeen sain Instagramissa viestin Terveysilman väeltä. “Huomasin, että uudessa upeassa asunnossanne on seinässä meidän Velco -korvausilmaventtiilimme – hieman jo ajan patinoima sellainen”. Anteeksi, mutta oletteko kenties jollain ilveellä salakuunnelleet meidän keskusteluja tai muuten vaan lukeneet ajatuksiamme?

Koti1

Ei vaan, kyllähän sen tosiaan kuvista näki (nyt näin jälkiviisaana), että venttiilit olivat tosiaan jo vähän parhaat päivänsä nähneet. Itse en kuitenkaan olisi osannut kiinnittää niihin huomiota ilman isää sekä tätä Terveysilman viestiä – oli kyllä niin loistava ajoitus! Tästä lähtikin liikkeelle meidän yhteistyö, josta rehellisesti sanottuna alunperin ajattelin, että tarttuisinko tähän, kun kyseessä on aihe josta tiedän niin vähän. Juuri siksi tähän lopulta kuitenkin tartuin, sillä veikkaan että on monia muita kaltaisiani ummikkoja, ja ilmanvaihto on kuitenkin äärimmäisen tärkeä aihe. Erityisesti nyt, kun kotona tulee vietettyä paljon aikaa lisääntyneen etätyöskentelyn myötä, on tärkeää kiinnittää huomiota ilmanlaatuun. Yritänkin nyt parhaani mukaan koota teille kattavan, mutta selkokielisen tietopaketin aiheesta. Ehkä tämän myötä joku muukin oppii uutta ja tsekkaa myös samalla, missä kunnossa ne oman kodin korvausilmaventtiilit ovat tai onko niitä tarpeeksi. Postauksen kuvituksena muutamia kuvia meidän kodista – moni asia on sisustuksen puolesta vielä kesken ja edelleen hankintalistalla, mutta hiljaa hyvä tulee.

Koti2 Koti4 Koti3

Saimme tosiaan uudet Velco-venttiilit paikoilleen ja kylläpä ne näyttävät freesimmältä kuin edeltäjänsä. Täältä voitte kurkata miltä vanhat näyttivät, erityisesti noiden peitelevyjen vaihtaminen uusiin teki ihmeitä. Ulkonäköä tärkeämpi seikka on kuitenkin itse korvausilmaventtiilien funktio. On kyseessä sitten täysin painovoimainen tai koneellisella poistolla varustettu ilmanvaihto, niin poistoilma vaatii aina vastaavan määrän korvausilmaa korvausilmaventtiilien kautta. Ilmanvaihdolla tarkoitetaan siis rakennuksen sisäilman poistamista ja korvaamista toista kautta tuodulla, suodatetulla ulkoilmalla. Ilmanvaihdon tehtävänä on tuoda rakennukseen puhdasta ilmaa ja poistaa samalla ilmasta siihen kertyneet epäpuhtaudet.

Tutkimusten mukaan Suomessa jopa noin miljoona asuntoa on vailla minkäänlaista ilmanvaihtoa juuri puuttuvien korvausilmaventtiilien takia, mikä on todella hälyttävää. Kodin sisäilman laadun kannalta on tärkeää, että ilmanvaihto toimii kuten pitää – huono ilmanlaatu voi oireilla asukkailla esimerkiksi väsymyksenä, päänsärkynä tai hengitystieoireina. Jos ilma tuntuu esimerkiksi aamuisin makuuhuoneessa tunkkaiselta, ei huoneeseen tule riittävästi korvausilmaa ja hiilidioksidipitoisuus kohoaa näin liian korkeaksi. Toimiva ilmanvaihto vaikuttaa asumisterveyden lisäksi myös rakennuksen energiakustannuksiin sekä kosteudenhallintaan (mikä taas voi aiheuttaa pahimmillaan homeongelmia). Joku voi ajatella, että ilma vaihtuisi riittävästi esimerkiksi ikkunan pielistä, mutta hallitsemattomasti sisään virtaava ilma aiheuttaa kuitenkin vedon tunnetta, lisää asunnon lämmityskustannuksia sekä nostaa sisäilmaan haitallisia epäpuhtauksia.

Koti6 Koti7 Koti8

Jotta ilmanvaihto toimisi, tulisi korvausilmaventtiilit löytyä asunnon jokaisesta makuu- ja oleskeluhuoneesta – meiltäkin löytyy Velco-venttiilit makuuhuoneesta, työhuoneesta sekä olohuoneesta ja keittiöstä. Venttiilit toimivat termostaatilla, eli ne säätyvät automaattisesti ulkoilmalämpötilan mukaan. Asunnossa tulisi olla noin yksi korvausilmaventtiili jokaista 20 m² kohti. Jos venttiilejä ei ole ennestään tarpeeksi, on Velco-venttiili mahdollista asentaa paitsi vanhan korvausilmaventtiilin tilalle, niin myös uuteen seinäläpivientiin tai puiseen tuuletusluukkuun (lisätietoa täältä).

Meillä oli tosiaan Velco-venttiilit ennestään ja vaihdoimme ne vaan uusiin – venttiilit ovat kyllä pitkäikäisiä, eli niitä ei tarvitse päivittää muutaman vuoden välein, vaan ne toimivat vuosikymmeniä kerran asennettuna. En tiedä kuinka vanhat meidän venttiilit olivat, mutta ne olivat tosiaan jo sen verran ajan patinoimat ulkonäöllisesti, että halusimme vaihtaa ne remontissa uusiin ja siistimpiin. Vaihtaminen ei onneksi ollut ollenkaan vaikea homma, kuten aluksi epäilin (Instagram Storyjen puolelta voitte kurkata miten homma toimii). Vanhat suodattimet olivat kyllä jo aika karmean näköiset – siitä voikin kuvitella, miten paljon epäpuhtauksia ja esimerkiksi siite- ja katupölyä kulkeutuisi sisäilmaan, mikäli ei olisi kunnollisia suodattimia. Ilmanvaihtoventtiilin suodattimet tulisikin vaihtaa kaksi kertaa vuodessa. Samalla asensimme äänenvaimennuksen (tuo kuvan musta pömpeli) kaikkiin venttiileihin, vaikka asuntoomme ei niin paljoa kantaudukaan ääniä kadulta ja makuuhuoneen ikkunat ovat sisäpihalle päin, niin ei niistä ainakaan haittaakaan ole.

Koti9 Koti5

Nyt kehoitankin teitä kaikkia tekemään ilmanvaihto-tsekkauksen omassa kodissanne! Mikäli suodattimia ei ole vaihdettu hetkeen, niin kannattaa kurkata missä kunnossa ne ovat ja laittaa jatkossa itselle ylös ajankohdat niin, että suodattimet tulee vaihdettua asianmukaisesti kaksi kertaa vuodessa. Ja jos itse venttiilit tai taustalevyt ovat päivittämistä vailla, niin ne voi tosiaan halutessaan vaihtaa uusiin. Täältä löydätte listan Velcon jälleenmyyjistä. Toivottavasti tämä postaus oli teille hyödyllinen! :)

6 thoughts on “Kuvia uudesta kodista ja asiaa sisäilmasta

  1. Todella hyvä ja tärkeä postaus Jonna! Hyvä että lähdit mukaan tähän yhteistyöhön😊 On tärkeä tuoda esiin näitä tärkeitä, mutta ”huomaamattomia” asioita mitkä vaikuttavat meidän jokaisen terveyteen. Moni saattaa olla täysin tietämätön näistä eikä ole koskaan kuullutkaan. Sama pätee koneellisen ilmastoinnin kanssa että suodattimet täytyy muistaa vaihtaa. Esimerkiksi tätä muistamista helpottaakseen rivitaloyhtiöissä monesti suodattimet tilataan yhteisesti kaikille tietyin väliajoin.
    Muuttaessa nämä olisi aina tärkeä tarkistaa. Kun kerran on nämä asiat käynyt läpi niin sitten sen kyllä yleensä muistaa tarkistaa jatkossakin😊
    Nyt ne joille tämä asia on uusi, niin ei muuta kuin omassa kodissa tarkistushommiin. Tämä oli todella hyvä info ja muistutuspostaus!

    1. Kiitos paljon Riikka! Tuli eilen useampia “en edes tiennyt” -tyylisiä viestejä seuraajilta, joten olen tosi iloinen että lähdin tähän yhteistyöhön. Varmasti moni oppinut uutta tämän myötä ja osaa jatkossa kiinnittää huomiota ilmanvaihtoon! 👏🏻

  2. Niin kaunis koti! Aivan ihana tuo ruokailutilan valaisin, saako kysyä mistä se on?

    1. Kiitos paljon Mardi 😍 Valaisin on ostettu antiikkiliikkeestä, mutta se on suomalaisen Hyvalin. Olen pari kertaa törmännyt Torissa vastaavaan, joten tuurilla voi tulla eteen! ☺️

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *