Unelmien keittiö

Kaupallinen yhteistyö: Keittiömaailma, Ylämaan Graniitti & Cosentino

Meidän keittiöremontti on vihdoin pitkän odotuksen jälkeen täysin valmis. Kuten olen Instagramin puolella jo hieman valoittanutkin, niin remontti ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, vaan matkaan tuli mutkia yksi toisensa jälkeen. Ilmeisesti kun kerran menee pieleen, niin sitten koko homma lähtee väärille raiteille ja huono onni seuraa oikein urakalla! Sellaista se remppaaminen joskus on. Nyt kolmen kuukauden jälkeen keittiö on kuitenkin vihdoin ja viimein valmis, joten lopputulos kyllä lopulta palkitsee. Keittiöstä tuli juuri sellainen kuin haaveilimmekin, ihan meidän unelmien keittiö! Muistinvirkistykseksi voitte kurkata täältä, miltä keittiö näytti alunperin ennen remonttia.

Toiveissa meillä oli tosiaan kokonaan yläkaapiton keittiö greigen sävyisenä ja kauniilla klassisilla peiliovilla. Näiden toiveiden mukaan lähdimme suunnittelemaan keittiötä yhdessä Keittiömaailman ja suunnittelijamme Maarit Vettenrannan kanssa. Päädyimme Keittiömaailmaan mm. kilpailukykyisen hinnan ja palvelun takia, osassa kiertämistämme keittiöliikkeistä kun emme juurikaan saaneet edes palvelua tai saaneet koskaan vastausta sähköpostiin. Keittiömaailman myymälä löytyi vielä sopivasti meidän läheltä Runeberginkadulta!

Keittiö1 Keittiö11

Sävy & ovimalli

Maarit sai hyvin toiveistamme kiinni ja löysimme valikoimasta kauniit simppelit Minea -peiliovet sekä yksinkertaiset kultaiset lankavetimet. Sävyä pähkäilimme pitkään ja loppumetreillä meillä oli kaksi vaihtoehtoa, joista lopulta valitsimme sävykoodin NCS S2005-Y20R, joka ei siis ollut mikään valmis sävy Keittiömaailmalta. Kuulin kuitenkin, että suuren kysynnän vuoksi tämä on itse asiassa tulossa Keittiömaailman vakiovalikoimaan sävynimellä Hiekka! Todella moni onkin jo kysynyt sävyn perään Instagramissa, enkä ihmettele, sillä sävy on todella kaunis. Jännitettiin tosi paljon miltä se tulee lopulta näyttämään luonnossa, mutta ah tämä on aivan täydellinen greigen sävy. Se saattaa kuvissa näyttää aina vähän erilaiselta siihen osuvan valon mukaan, mutta luonnossa tämä ei taita yhtään punaiseen kuten joissain näissä kuvissa vastapäisen talon heijastaessa väriä iltapäivän auringossa.

Keittiö10 Keittiö12 Keittiö9

Runko & kodinkoneet

Pohjaratkaisu mukaili aiempaa keittiötä, eli tuo reilu viisi metriä pitkä päätyseinä tehtiin alakaappeja sekä oikealle seinustalle korkeat kaapit samalla ovimallilla. Vanhaan keittiöön poiketen yläkaapit jätettiin tosiaan kokonaan pois ja tykätään niin paljon tästä pelkistetystä ja keveästä ilmeestä. Säilytystilaa on kuitenkin runsaasti! Vanhan keittiön runko ei oikein palvellut meitä ja monien kapeiden laatikoiden sijaan halusimme ennemmin selkeän, yhteneväisen linjan. Nyt tässä uudessa keittiössä esimerkiksi aterinlaatikko on kuitenkin ratkaistu niin, että ylälaatikon sisällä piilossa on kapea vetolaatikko. Yleisilme on rauhallisempi, mutta käytännöllisyydestä ei ole kuitenkaan tarvinnut tinkiä! Myös oikeassa reunassa on oven takana kaksi laatikkoa. Uuden rungon myötä pystyimme tosiaan jättämään yläkaapit pois ja huomioimaan laatikostoissa integroidun liesituulettimen vaativan tilan.

Korkeiden kaappien keskellä on integroitu jääkaappi. Olen aina haaveillut integroidusta jääkaapista, ihanaa kun kodinkoneet eivät pomppaa esiin, myös astianpesukone on integroitu. Kaikki kodinkoneet valitsimme Siemensiltä, joka on tuttu ja hyväksi todettu valmistaja jo ennestään. Ainoastaan liesi integroidulla liestuulettimella tuli muualta, mutta siitä kerron teille vielä lisää omassa postauksessaan yhteistyössä Savon kanssa (Bora Pure on ollut kyllä kaikkien kehujen arvoinen!). Muihin kodinkoneisiin vielä palatakseni, ehkä yksi parhaista ratkaisuista oli valita Siemensin uunimikro. Näin säästimme tilaa korkeista kaapeista (jossa mikro sijaitsi aiemmin) ja onhan tuo nyt kätevää, kun yksi laite ajaa kahden asian! Iso suositus uunin ja mikron yhdistelmälle, jos on ollut sellainen harkinnassa.

Keittiö13 Keittiö8

Taso & allas

Keittiön ehdoton kruunu on tämä upea Cosentinon Dekton -taso, joka valmistetaan posliinista, lasista ja kvartsista ja on Ylämaan Graniitin työstämä sekä asentama. Sävyksi valitsimme Bergenin, jossa ihastuttiin paitsi tähän marmoria muistuttavaan juovikkaaseen kuvioon, niin myös sen mielettömän kauniiseen kiiltoon. Meillä oli myös mattaisesta tasosta mallipala, mutta kiillotettu oli ehdottomasti enemmän meidän juttu. Tason paksuus on perus 20 mm. Dekton on ollut aivan älyttömän hyvä materiaali, nyt jo parin kuukauden käyttökokemuksella uskallan kehua tämän maasta taivaisiin. Paitsi että taso on järjettömän kaunis, niin se on myös äärimmäisen kestävä ja helppohoitoinen. Pinta kestää kuumaa, eli sille voi huoletta laskea astiat suoraan uunista, se ei myöskään helpolla naarmuunnu. Lisäksi tasosta on helppo puhdistaa kaikki tahrat – on tullut testattua niin punajuurta kuin punaviiniä ja kahviakin, ja kaikki tahrat lähtevät helposti pois vaikka niitä ei heti putsaisi. Tällainen huolettomuus ja helppohoitoisuus sopii meille erinomaisesti!

Perinteisen välitilan sijaan tasoa nostettiin taustaseinälle ja tykkään tästä lopputuloksesta ihan hurjasti. Korkeutta on moni kysynyt (muistan miten itsekin pähkäiltiin sen kanssa pitkään) ja alunperin meillä oli 15 cm. Jouduimme kuitenkin putkiliikkeen aiheuttaman halkeaman (kuten todettua tässä on tullut vastaan kaikenlaista) takia vaihtamaan tason kauttaaltaan, niin tämä uuden tason nosto tulikin Ylämaan Graniitilta epähuomiossa 18 cm korkeana. Ei kuitenkaan jaksettu enää lähteä vaihtamaan tasoa, mutta hyvin toimii tuo 18 senttiäkin! Myös altaan otimme Ylämaan Graniitilta, valitsimme Franke Kubus KBG 110-50 -komposiittialtaan mustana ja tasoon integroituna. Tämä musta väri oli kyllä erinomainen valinta – se on huomattavasti armollisempi tahroille kuin alunperin miettimämme valkoinen ja toisaalta se myös sitoo keittiön muut yksityiskohdat yhteen.

Keittiö14 Keittiö4 Keittiö5

Sellainen on meidän uusi keittiö! <3 Kyllä täällä kelpaa kokkailla ystävien kanssa, ollaan todella onnellisia lopputuloksesta :) Tilasimme Keittiömaailmalta saman remontin yhteydessä myös eteiseen kaapistot samoilla greigen sävyisillä peiliovilla, ne esittelen Instagram Storyjen puolella! Ihanaa kun on yhtenäinen fiilis eteisessä ja keittiössä ja nuo peiliovet sopivat sinnekin ihan täydellisesti.

17 thoughts on “Unelmien keittiö

  1. Siis huh vau miten UPEA! Aivan ihana. Mikä valo, tila ja rauha, ah! Olen muuten 100-samaa mieltä uuni-mikroyhdistelmästä. En enää mitään muuta ota koskaan. Kotona toiminut todella hyvin ja sama tulossa mökille <3 Kerran sulatin sinne tosin sen mikrokuvun kun laitoinkin uunin vahingossa päälle :D Mutta siitäkin selvittiin. Meillä on selkärangassa, että kupua ei jätetä sinne sisälle IKINÄ, mutta oli vieraita käymässä ja sinne se kerran jäi. Ihan hyvin sai putsattua jollain sienellä sen sieltä sitten pois :D

    1. Kiitos paljon Eveliina 💗 Ja hei kiitos vaan vielä suosituksesta kun aiemmin kysyin kokemuksia uunimikrosta, siitä löytyi tosi vähän kokemuksia mistään. Mutta täähän on kertakaikkiaan nerokas yhdistelmä, aivan paras! Ainoa miinus ettei pysty käyttämään mikroa samaan aikaan kun uuni päällä, mutta eipä ole ainakaan toistaiseksi tullut sellaista tilannetta meillä eteen. Tuo kuputarina on jäänyt mieleen, täytyy muistaa tämä! 😂

        1. Heippa Emilia! Stailasin kahvinkeittimen pois kuvatessani, mutta pidetään sitä tuolla oikeassa reunassa ☺️ Muuten meillä ei oikeastaan ole juuri muita pienkoneita esillä, tuolla vasemmassa reunassa on omistettu yksi vetolaatikko juuri kaikille koneille kuten blenderille, leivänpaahtimelle ym ja otetaan esille vaan kun käytetään.

  2. On kyllä upea! Etenkin kun samaa tilaa olohuoneen kanssa niin todella tyylikäs. Mutta ettekö pelkää että kokatessa roiskuu, niin että jää tahroja tuohon maalattuun seinään, esim. jotain pilkkoessa, sekoittaessa tai paistaessa?

    1. Kiitos paljon Taija 😍 Rakastan kyllä tätä koko tilan avaruutta ja yhtenäisyyttä! En pelkää, yhtä laillahan ne roiskuvat tahrat pitäisi puhdistaa välitilastakin. Valittiin päätyseinän seinämaaliksi kestävämpi maali (Tikkurilan Luja), joka kestää suurempaa rasitusta ja soveltuu näin tähän tarkoitukseen. Toistaiseksi seinästä ei ole pahemmin tarvinnut mitään putsata, mutta varmasti sekin päivä vielä koittaa kun sinne roiskahtaa jotkut tomaattikastikkeet 😂

  3. Upea keittiö, todella kauniit valinnat olette tehneet! Onko seinässä oleva sävy sama kuin kaapistossa?

  4. Kesti muuten hitaalla netillä aika kauan ladata noi kuvat. 4 megaset ruudut on vähän turhan suuria blogiin. Lukijat taitaa muutenkin tulla isoksi osaksi mobiililla lukemaan juttuja :)

    1. Hei Susanna! Ne on vintagevalaisimet tilattu Etsystä :) Vastaavia löytyy sieltä kyllä paljon jos etsii vaikka vintage italian wall sconces!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *