All posts by Jonna

Päivä meidän vauva-arkea

Kaupallinen yhteistyö: BookBeat

Nyt on takana kolme kuukautta vauva-arkea ja tarkoituksena onkin kirjoitella vähän enemmän fiiliksiä kuluneiden kuukausien ajalta, mutta ensin ajattelin vähän vilauttaa meidän päivärytmiä vauvan kanssa. Sitä on kyselty jo aikaisemmin ja ennen me ei vielä kauheasti kiinnitetty huomiota rytmiin, mutta nyt se on alkanut hieman enemmän muodostua. Tässä siis kurkistus yhteen tavalliseen päivään meidän kanssa!  Kiva toteuttaa tällainen my day -tyyppinen postaus yhdessä pitkäaikaisen kumppanini BookBeatin kanssa – ovathan äänikirjat edelleen osa ja ehkä jopa vielä entistä suurempikin osa arkeani esimerkiksi vaunulenkkien myötä. Lopussa on myös tuttuun tapaan teille BookBeatin etu!

Bookbeat1 BookBeat3

7.30-9

Vauva alkaa heräilemään – hän herää yleensä seitsemän ja kahdeksan välillä nykyään. Hän on ihanan hyväntuulinen aina aamuisin herätessään ja hymyilee siinä meidän välissä ihan aurinkona! Hetken sängyssä loikoilun ja hymyjen vaihtamisen jälkeen Anton nousee hänen kanssaan ja minä saan jatkaa vielä hetken unia. Minä herään lopulta 8.15 aikaan ja siirryn keittiöön, jossa vauva hengailee lelun äärellä syöttötuolin newborn -osassa ja Anton tekee aamupalaa. Täällä tuoksuu banaanipannarit! Anton haaveili niistä edellisenä iltana – yleensä niitä tehdään meillä vaan viikonloppuisin, joten näin keskellä viikkoa tällainen aamupala on ihan luksusta. En siis todellakaan herää joka aamu valmiiseen pannaripöytään, hahah.

Aamupalan jälkeen Anton viihdyttää vauvaa, joten ehdin nopeasti meikata ja juoda samalla kahvia. Kuuntelen meikatessani äänikirjaa – minulla on aina ollut tapana kuunnella samalla jotain kun meikkaan, nykyään toki jos vauva on hereillä niin seurustelen samalla hänen kanssaan (multitasking ja esimerkiksi sitterin heijailu samaan aikaan on tuttua puuhaa nykyään, haha!). Nyt saan kuitenkin pienen hetken ihan itselleni – korvissa soi BookBeatin sovelluksesta tällä kertaa Jill Mansellin Mirandan suuri virhe, jonka aloitin hetki sitten. Täydellistä kepeää kesäkuunneltavaa, juuri tämän tyylisiä keveitä kirjoja tykkään kuunnella erityisesti kesällä!

BookBeat4 BookBeat5

9.30-12

Vauva on nukahtanut hetkeksi Antonin syliin ja ollaan toiveikkaita, että hänet saisi siitä siirrettyä helposti vaunuihin jatkamaan unia, kun lähdetään kymmeneltä neuvolaan. Hän kuitenkin havahtuu hereille, eikä suostu millään nukahtamaan vaunuihin vaan huutaa pää punaisena, joten lopulta minä lykin vaunuja ja Anton kantaa vauvaa :’D Onneksi matka neuvolaan on lyhyt. Kotimatkalla hän ottaa jälleen vaan pienet vartin powernapit vaunuissa, kipaistaan samalla minulle paketti postista. Kotona laitan hänet lounaan syötyäni 12 aikaan kantoreppuun, jotta hän saisi otettua pidemmät päiväunet ja siihen hän heti nukahtaakin sikeästi – kantoreppu on ihan pelastus nykyään. Voisin samalla olla tehokas ja laittaa vaikka pyykkejä, mutta lopulta vaan köllöttelen sohvalla ja katson sarjaa.

BookBeat6

14-17

Kahden aikaan vauva herää, joten hän sai hyvät melkein kahden tunnin päikkärit! Tällaisissa välessä seurustellaan, leikitään leikkimatolla tai katsellaan kirjoja. On ihanaa kun hän on nykyään niin hyvällä tuulella ja jaksaa ihmetellä leluja tai kirjoja – kaikki värikkäät asiat kiinnostavat nyt tosi paljon! Neljän aikaan lähden käymään hänen kanssa pienellä vaunulenkillä – ne eivät ole olleet viime aikoina ihan great success, koska hän ei ole oikein viihtynyt vaunuissa. Tällä kertaa saan hänet kyllä nukahtamaan vaunuihin, mutta hän nukkuu lopulta vaan parikymmentä minuuttia ja loput matkasta menee taas huutaen. Ennen hänen heräämistään ehdin kuitenkin jatkaa äänikirjaani – vaunulenkit ovat olleet täydellistä aikaa äänikirjojen kuuntelemiseen. Useimmiten kuitenkin tulee käytyä itsekseen vaunulenkeillä, joten kirja korvissa tekee puuhasta huomattavasti mielekkäämpää. Nyt kuuntelemani Mirandan suuri virhe kertoo rakkautta etsivästä Mirandasta, jolla ei ole ollut parasta tuuria miesten kanssa ja hänen elämässään sattuu ja tapahtuu. Kävelen Hietsun rannan ohi ja haaveilen, että pääsisin viettämään rentoa rantapäivää loikoillen viltillä, syöden jotain hyviä eväitä ja kuunnellen samalla kirjaa. Kirja sopisi täydellisesti rantsukuunneltavaksi!

BookBeat7

18-23

Vaunulenkin jälkeen ystäväni (joka on myös lapsemme kummi) tulee kylään ja tilataan yhdessä ruokaa, Anton lähtee samalla näkemään omaa ystäväänsä. Vaihdetaan kuulumisia vauvan kanssa seurustelun lomassa – hän on ihan aurinkona ja nauttii kummitädin seurasta. Hieman seitsemän jälkeen tehdään iltapuuhat, joihin kuuluu joko kylpy tai suihku tai sitten vaan kasvojen ja käsien pesu kuten tällä kertaa, vaipan vaihto sekä vauvan pukeminen kapalopussiin ja tietysti imetys. Aletaan rauhoittua pikkuhiljaa kohti yöunia ja ystäväni pitelee vauvaa vielä hetken sylissä olohuoneessa. Vähän ennen kahdeksaa siirrytään makkariin, laitetaan kohina päälle ja nukutetaan hänet sänkyyn. Hän nukahtikin tällä kertaa tosi nopeasti, niin ihanaa että hänet saa nykyään jo näin aikaisin yöunille! Jatketaan ystäväni kanssa olkkarissa, katsellaan telkkaria ja ihan vaan hengaillaan.

Anton tulee yhdeksän jälkeen kotiin ja samalla ystäväni lähtee kotiin, käyn viemässä Telmaa vielä ulkona. Vauva pysyy edelleen sikeässä unessa, joten loppuilta menee yhdessä Antonin kanssa sohvalla sarjaa katsoen. Mennään itse nukkumaan 11 jälkeen, hitsi kun pitäisi mennä jo pikkuisen aikaisemmin kun joutuu kuitenkin yöllä heräilemään. Illalla on kuitenkin ihana nauttia yhteisestä tai omasta ajasta, niin ei malta mennä kovin aikaisin. Uni tulee itselle aina äkkiä, eipä ole enää vauvan syntymän jälkeen tarvinnut kuunnella äänikirjaa nukahtaakseen kuten meillä oli ennen pitkään tapana :’D

Sellainen oli meidän päivä! Päivien sisältö toki vaihtelee sen mukaan mitä on ohjelmassa ja ollaanko enemmän liikkeellä jossain, mutta pääasiassa päivät ovat tällä hetkellä vauvan kanssa seurustelua, hänen syöttämistä ja kellon tuijottamista päikkäreiden varmistamiseksi, hehe. Tällaista ihan tavallista arkea, mikä onkin parasta tällä hetkellä <3 Onneksi arkeen mahtuu kuitenkin aina myös niitä omia hetkiä! Kuten mainitsin BookBeatin sovellus ja äänikirjat ovat olleet ahkerassa käytössä vaunulenkeillä, parasta kun on jotain mitä kuunnella samalla kun vaunuttelee menemään. Tuttuun tapaan minulla on teille BookBeatin etu – tämän linkin kautta kaikki uudet käyttäjät pääsevät kokeilemaan BookBeat Basicia 45 päivän ajan. Jos ette ole siis vielä aiemmin testanneet BookBeatia, niin kannattaa hyödyntää etu ja ryhtyä kuuntelemaan! Valinnanvaraa kirjoissa on vaikka millä mitalla, vinkkaankin Storyjen puolella muutamia muita omalla listallani olevia kirjoja. Mitä kirjoja te olette kuunnelleet tai lukeneet viime aikoina?

Synnytyskertomus

Synnytyksestä on nyt reilu viisi viikkoa ja vihdoin sain kirjoitettua valmiiksi synnytyskertomuksen. En tiedä kuinka sekava tarina tästä nyt tuli kun on kirjoitellut aina pätkän silloin ja toisen tuolloin ehtiessäni ja jaksaessani, mutta toivottavasti saatte tästä kuitenkin selkoa. Tekstistä tuli myös aika pitkä, hehe. Oli tosi kiva kirjoittaa tämä ylös myös itselle muistoksi, niin voi myöhemmin palata näihin tunnelmiin <3

Keskiviikkona 4.5. postasin Instagram Storyihini kuvan vaunukopasta, jonka saimme jälkitoimituksena samaisena päivänä. “Nyt saa bebe tulla kun haluaa!”, kirjoitin storyn tekstiin. Samana iltana kävimme myös hakemassa TENS-laitteen vuokraan supistuksia varten ja veimme Telman hoitoon siskoni perheelle ihan muuten vaan, kun lapset olivat pitkään toivoneet hoidokkia. Anton vielä totesi, että onko nyt vähän hölmöä viedä se hoitoon, kun ei ole mitään varsinaista syytä. Telman oli tarkoitus mennä pariksi yöksi, mutta siitä tulikin muutamaa päivää pidempi hoito! Hauska siis näin jälkikäteen ajatella näitä keskiviikon tapahtumia, kun saimme kaiken valmiiksi vauvaa varten ja koirakin oli sattumalta viety hoitoon. Enpä tuolloin vielä osannut aavistaakaan, että seuraavana päivänä alkaisi synnytys!

Heräsin torstaina 5.5. aamulla yhdeksän aikaan ilman minkäänlaisia tuntemuksia ja kävin vessassa. Pöntöltä noustuani ja alushousut takaisin jalkaan vedettyäni ihmettelin, kun tuntui että jotakin olisi lirahtanut vielä housuihin. Se ei ollut kuin pieni tippa, mutta näytti ehkä iiihan aavistuksen vaaleanpunertavalta. Vähän outoa, ajattelin, mutta en kuitenkaan kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Menin keittiöön, otin kupin kahvia ja aamupalaa ja Anton lopetti samalla päivän ensimmäisen palaverin ja tuli hetkeksi istumaan pöydän ääreen. Mainitsin hänelle vessakäynnistä, todeten että “ei se varmaan kuitenkaan ollut mitään”, kun samalla tunsin että taas lirahti jotain. Lähdin kävelemään kohti vessaa, kun matkalla sinne tunsin jotain valuvan jalkojani pitkin ja lattialle tuli pieni lammikko. Katsoimme Antonin kanssa toisiamme innosta sekaisin fiiliksin ja huudahdettiin, että se on lapsivettä! Muistan elävästi sen fiiliksen, kun tajusimme että nyt se on menoa ja että viimeistään huomenna aamulla synnytys käynnistettäisiin, kun lapsivesistä olisi kulunut vuorokausi. “Päästään viettämään ensimmäistä äitienpäivää sunnuntaina!” Fiilis oli tosi innostunut, vaikka etukäteen synnytys oli kuitenkin jännittänyt hieman. Jotenkin tuossa tilanteessa sellainen samanlainen jännitys kaikkosi ja oli ennemmin luottavainen ja odottavainen fiilis.

Lapsivettä tihkutteli koko ajan, minulla ei siis ollut sellaista leffamaista tilannetta että menisi saavillista vettä kerralla. Kello oli 9.30 ja kaivoin puhelimesta Naistenklinikan synnytysosaston numeron, saimme sieltä ohjeet tulla käymään streptokokkinäytettä varten. Jos se olisi negatiivinen, tulisimme takaisin kotiin odottelemaan etenemistä, kun taas positiivisen tuloksen kohdalla synnytys pitäisi käynnistää. Kävin tässä välissä suihkussa (halusin pestä hiukset, haha!), muistan miten vaaleanpunertavaa lapsivettä tippui koko ajan kylpyammeen lattiallekin. Pakattiin sairaalakassit varmuuden vuoksi loppuun, jos joutuisimmekin jäämään heti sairaalaan. Olin onneksi pakannut suurimman osan jo kassiin, mutta en kaikkea ihan valmiiksi, olihan laskettuun aikaan vielä pari viikkoa. Vielä vikat jutut ja eväät kassiin!

Noin kello 10.30 lähdimme Naistenklinikalle. Minulla ei ollut vieläkään mitään tuntemuksia, koko ajan tihkuttavaa lapsivettä lukuunottamatta. Vitsi miten jännää oli kurvata Naistenklinikan pihaan, sitä monista kuvista tuttua ramppia kun oli kuikuillut usein aina ohi ajaessa. Pääsimme tutkimushuoneeseen, jossa otettiin streptokokkinäyte, tehtiin sisätutkimus ja otettiin sydänkäyrät vauvalta. Odottelimme varmaan tunnin verran tuloksia ja kun näytteen tulos oli negativiinen, niin meidät lähetettiin takaisin kotiin odottelemaan synnytyksen etenemistä. Ohjeena oli tosiaan tulla viimeistään seuraavana aamuna kello yhdeksän takaisin, mikäli supistuksia ei olisi muuten siihen mennessä alkanut. Kotiin tulimme varmaan puoli yhden maissa ja kun tosiaan oloni oli yhä varsin “normaali” koko ajan pikkuhousunsuojaan tippuvaa lapsivettä lukuunottamatta, niin oli mainio hetki syödä lounasta, katsoa Diilin uusinta jaksoa, woltata irtokarkit synnärille ja värjätä kulmat. Kyllä, rupesin siinä värjäämään vielä kulmia kun olin ajatellut haluavani värjätä ne ennen synnytystä mutta tulikikin vähän kiire, hahah :’D Naurattaa jälkikäteen tämä. Juttelin siskoni kanssa puhelimessa ja muistan kun kulmat värjättyäni aloin pikkuhiljaa tuntea sellaista menkkakipumaista särkyä, eli supistuksia, ja totesin että nyt varmaan täytyy lopettaa puhelu ja mennä lepäilemään. Otin kauratyynyn avuksi, lämpö tuntui tosi hyvältä supistuksiin – kello oli tällöin 13.30.

synnytys6

Kahden aikaan supistukset alkoivat voimistumaan ja rupesimme kellottamaan niitä sovelluksella. Kauratyynystä ei oikein enää ollut juurikaan apua ja olin ottanut TENS-laitteen käyttöön, pienet sähköimpulssit selässä tuntuivat hyvältä. Kolmelta supistuksia tuli jo viiden minuutin välein, joten soitimme Naistenklinikalle – ensikertalaisena sitä kun oli vähän epävarma siitä, milloin olisi oikea aika lähteä sairaalaan. Saimme perus ohjeistuksen pysyä kotona kunnes supistuksia tulisi kahden tunnin ajan säännöllisesti ja olisivat jo niin voimakkaita, että en enää kestäisi kipua. Seuraavan tunnin kuluessa supistukset voimistuivat tosi paljon – otin supistuksia vastaan nojailemalla jumppapalloon tai pöytään, mutta muistan miten totesin Antonille etten oikein pysty enää olemaan mitenkään. Neljän aikaan aloin olla jo aika tuskissani, kaikki eteni siis tässä vaiheessa varsin nopeasti. Oli jotenkin hankalaa määritellä se, milloin kipu on jo niin kovaa etten enää pärjää, mutta tiesin siskoillani ja äidilläni synnytysten menneen aika nopeasti, joten arvelin että minullakin olisi synnytys kyllä jo edennyt hyvää vauhtia. Antonkin sanoi koko ajan vieressäni, että luota omaan fiilikseesi ja lähdetään sairaalaan heti kun on sellainen olo. Vähän neljän jälkeen soitin uudestaan Naistenklinikalle, kerroin supistuksia tulevan 2-3 minuutin välein ja kipujen olevan jo tosi kovia, pyysin voisimmeko tulla edes käymään näytillä kun asumme lähellä. Puhelimen toisessa päässä ollut kätilö oli mielestäni sama kuin tunti sitten soitettuani ja hän kuulosti hieman epäuskoiselta, mutta sanoi kuitenkin että voimme tulla näytille.

Puoli viiden-viiden aikaan lähdimme siis Naistenklinikalle ja perille päästyämme meidät otti vastaan kätilö ja kätilöopiskelija (vai harjoittelija, no kuitenkin) – molemmat aivan ihania! Hekin näkivät, että olin jo tosi kovissa kivuissa supistusten tullen, joten ei ainakaan tarvinnut pelätä että meitä olisi lähetetty suoraan takaisin kotiin. Sisätutkimuksessa selvisi, että olinkin tässä vaiheessa kolme senttiä auki ja vauvan pää oli tosi alhaalla, joten synnytys oli tosiaan käynnissä, jes! Tässä vaiheessa, noin kello kuuden aikaan siirryimme synnytyssaliin. Kätilöt tiedustelivat miten pärjään vielä kipujen kanssa ja kertoivat vaihtoehdoista, annoimme heille myös synnytystoivelistan (jossa tosin ei ollut kauheasti mitään spesifejä toiveita). Tiesin haluavani epiduraalin jossain vaiheessa, mutta menin tässä vaiheessa vielä TENS-laitteen voimin ja kerroin että voisin kokeilla ilokaasua. Todella tärkeänä apuna supistuksiin koin hengityksen ja meninkin jotenkin sellaiseen ihan omaan rauhalliseen kuplaan aina supistuksen tullen, kätilötkin totesivat että käytän hengitystä tosi hyvin avuksi ja pärjään hienosti supistusten kanssa. Tämä yllätti ehkä itsenikin, koska olin monesti kuullut ja lukenut hengityksen merkityksestä sekä “synnytyskuplasta”, mutta en uskonut että sellaista olisi omalla kohdallani. Epäilin myös etukäteen miten osaisin itse hengittää oikein ja käyttää hengitystä apuna supistuksiin, mutta jotenkin siinä tilanteessa sitä sitten toimi juuri niin kuin pitikin.

synnytys1

Otin tosiaan ilokaasun avukseni, mutta en kuitenkaan pystynyt pitämään sitä kovin vahvalla teholla, sillä jotenkin yhtään vahvemmalla pitoisuudella sen haju ällötti. Ehkä silti edes se, että konkreettisesti teki jotain supistuksen tullen eli otti maskin naamalle ja keskittyi hengittämään sen kanssa, niin auttoi. Sama oli TENS-laitteen kanssa – varmasti pienet sähköimpulssit myös auttoivat lievittämään kipua, mutta ennen kaikkea minulle auttoi se, että jotenkin reagoin konkreettisesti ja tein jotain (eli painoin laitteesta nappia), kun supistus alkoi. Kello 19.40 olin 6 cm auki ja olin todella, todella tuskissani supistusten kanssa – muistan miten rutistin aina kovaa Antonin kättä supistuksen tullen ja olin jo ihan omissa maailmoissani kun kivut olivat niin kovia. Tässä kohtaa halusin ehdottomasti epiduraalin – se laitettiin kahdeksan aikaan ja vitsit miten helpottavaa oli, kun kaikki supistuskivut lähtivät! Muistan että epiduraalin laittaminen teki yllättävän kipeää, mutta kun se lähti vaikuttamaan, niin epiduraali oli minulle kyllä ihan taivaan lahja. Näkee minusta otetuista kuvistakin, kuinka olen ennen epiduraalia ihan omissa tiloissani täysin kivuissani (kuten tuossa ylläolevassa kuvassa), kun taas sen jälkeen hymyilyttää, haha. Olikin ihanaa kun tässä vaiheessa sai levättyä ja tankattua vähän energiaa loppukoitosta varten.

Kätilöidemme vuoro vaihtuisi kymmeneltä ja toivoimme, että lapsi ehtisi syntyä vielä heidän vuoronsa aikana. Tässä vaiheessa arveltiinkin, että kyllä hän sieltä vielä pian maailmaan putkahtaisi! Olin saanut oksitosiinia vauhdittamaan supistuksia, mutta kymmeneltä olin kuitenkin vasta 8 cm auki, joten vielä piti odotella synnytyksen etenemistä. Tässä vaiheessa otin myös toisen annoksen epiduraalia edellisen vaikutuksen hälvettyä ja kovien kipujen taas palattua. Ensin harmitti kovasti, että kätilöiden vuoro vaihtui, sillä he olivat olleet aivan super ihania, mutta onneksi uusi kätilökin oli yhtä ihana. Erityisesti jäi mieleen miten valtavan sensitiivisiä, kannustavia ja empaattisia kaikki synnytyksessä mukana olleet kätilöt olivat. Miten mielettömän tärkeää työtä he tekevätkään, en voi sanoin kuvailla miten kiitollisia olemme heille <3

Tässä vaiheessa olo oli edelleen hyvä epiduraalin ansiosta, joten sain hieman nukuttua ja lepäiltyä. Aina välillä tuli muuten sellainen kauhea horkka, kun koko kroppa tärisi hallitsemattomasti – en enää muista tuliko se epiduraaliannosten jälkeen vai ennen, mutta muistan miten hassulta tuntui kun tärisin kauttaaltaan. Kello 00.40 olin vihdoin kymmenen senttiä auki (jes!!), mutta minulla ei ollut vielä mitään ponnistamisen tarvetta. Aloin olla turhautunut, kun mitään ei tuntunut tapahtuvan, vaikka olin jo vaaditut kymmenen senttiäkin auki. Yritin kävellä ympäri synnytyssalia toivoen painovoiman tekevän tehtävänsä. Anton on kirjannut muistiinpanoihin, että lopulta kello 2.20 alan tuntea jotain pientä “liikettä”, mutta vieläkään ei mitään pakottavaa ponnistuksen tarvetta. Lopulta kätilö ehdottaa, että rupeamme pikkuhiljaa harjoittelemaan ponnistamista ja miettimään myös mikä asento tuntuisi hyvältä. Olin miettinyt esimerkiksi kylkiasentoa, mutta päädytään kuitenkin perinteiseen puoli-istuvaan asentoon, se tuntui itselleni luontevimmalta. En tunne supistuksia alkuun ihan täysin, vaan jotain pientä tuntumaa, joten kätilö ja Anton seurailivat supistuksia monitorilta ja muistan miten aina totesin, että no nyt ehkä tulee supistus ja eikun ponnistamaan. Kesti hetki että hiffasin tekniikan, alkuun en myöskään osannut pidättää hengitystä tarpeeksi pitkään, mutta auttoi aina kun Anton hoki vieressä että pidä vielä, pidä vielä.

synnytys4

Supistuksia tutkimushuoneessa ennen synnytyssaliin pääsemistä / Illalla 22.30 kun odoteltiin synnytksen etenemistä ja jaksoin vielä hymyillä epiduraalin voimin

Ponnistusvaihe on lopulta kirjattu alkaneeksi 2.48. Supistukset tuntuvat koko ajan yhä kivuliaammilta, nyt varsinkin alaselässä. Muistan miten kesken ponnistusvaiheen yritän kivuissani pyytää kätilöltä kauratyynyä selän alle, mutta hän totesi että nyt ei kyllä onnistu enää :’D Naurattaa nyt miettiä, että se tuskin olisi juurikaan auttanut. Supistuksia tulee kuitenkin todella harvakseltaan, välillä joudutaan odottamaan muutamakin minuutti seuraavaa ponnistusta, joten ponnistusvaihe oli tuskallisen pitkä. Vauvan pää oli pitkään jumissa (nyt tunnen Hei Baby -podissa esitellyn termin “pillupanta”, yhh) ja se on jäänyt mieleen kivuliaimpana hetkenä, kun pää oli jo puoliksi ulkona, mutta joutui tosiaan odottamaan supistuksia ponnistaakseen. Aloin väsyä toden teolla ja muistan sanoneeni, että en jaksa enää ponnistaa. Mietin myös epätoivoissani mielessäni, saadaanko tuo vauva ihan oikeasti jotenkin tuolta ulos, vai joudutaanko tekemään joku sektio. Kätilö ja Anton olivat kuitenkin maailman parhaita tsemppareita ja totesivat, että kyllä sä jaksat ja sulla menee tosi hyvin. Varsinkin Anton oli niin valtavan iso tuki läpi koko synnytyksen <3 Hän tavallaan “rutisti” minua ponnistaessa kasaan selästä ja jaloista ja oli jotenkin fyysisestikin mukana siinä tilanteessa, pinnisteli ja hengitti samaan tahtiin kanssani, mikä auttoi tosi paljon. Ja tietysti se, että hän toisteli vieressäni koko ajan miten hienosti pärjään.

Kätilö oli kysynyt jo aiemmin saako tehdä episiotomian eli välilihan leikkauksen siltä varalta jos sellainen tilanne tulee ja sanoin luottavani hänen ammattitaitoonsa – jos on tarvis niin saa tehdä. Vauvan pää ei tosiaan meinannut millään tulla kokonaan ulos, joten aikani ponnistettuani hän kysyi saako hän nyt leikata, että nyt olisi vähän niin kuin pakko. Kiroilin ehkä kaksi kertaa koko synnytyksen aikana, toinen kerta tuli tässä kun vastasin hänelle: “Haluan sen pään helvettiin sieltä, joten leikkaa vaan!” :’D Hän laittoi puudutukset ja leikkasi – olin tosi tuskissani ja väsynyt, joten mikä huojennus oli kun sain vihdoin ponnistettua pään kokonaan ja pian sen jälkeen koko vauvan vartalo hulahti ulos. Sitä helpotuksen tunnetta!! Muistan miten vauvan parkaisua ei heti kuulunut ja meni muutama sekunti – ollaan puhuttu Antonin kanssa, miten ne sekunnit tuntuivat meistä molemmista siinä hetkessä ikuisuudelta. Lopulta kun vauvan itku kuului, niin olin niin huojentunut ja onnellinen ja kyyneleet virtasivat silmistä (ja kirpoavat muuten taas silmiin tätä kirjoittaessani). Kello 3.48 meidän rakas pieni tytär tuli maailmaan – hän painoi 3050g ja oli 49cm pitkä. Täydellinen pieni paketti <3

Kinan peitossa oleva vauva nostettiin rinnalleni ja oli ihan uskomaton fiilis, että siinä hän nyt oli. Ja että minun vartaloni oli tuonut hänet tähän maailmaan, niin ihmeellistä! Hän rupesi heti imemään ja saimme siinä katsella ja ihmetellä häntä. Kätilö mainitsi että vielä pitäisi se istukka synnyttää ja muistan todenneeni että ai vitsi sekin vielä ja pelkäsin senkin olevan pitkä operaatio. Istukka syntyi onneksi yhdellä pienellä ponnistuksella, joten se meni tosi helposti! Kätilö ryhtyi ompelemaan tikkejä ja me keskityimme ihmettelemään vauvaa.

synnytys3

Synnytyksen jälkeen meni pari kolme tuntia salissa, kun minulle ommeltiin tikit, vauva pestiin, kävin itse suihkussa ja vaan ihmettelimme pikkuista. Olimme toivoneet perhepesähotelliin pääsyä tai perhehuonetta ja kaikki näyttikin alkuun siltä, että kriteerit hotelliin pääsylle täyttyisivät, kunnes kätilö oli käynyt varmistamassa asian ja tuli huonojen uutisten kera takaisin huoneeseen. Vauva syntyi päivää ennen täysiaikaisuutta eli 37+6, joten emme pääsisi hotelliin. “Ei se mitään, kunhan perhehuoneeseen päästään” totesin, kunnes kuulimme ettei niitä ole valitettavasti vapaana, joten Anton joutuisi lähtemään kotiin ja tulemaan takaisin vierailuajan alkaessa aamukymmeneltä. Tässä vaiheessa romahdimme ihan täysin – minusta tuntui kamalalta ajatukselta jäädä vauvan kanssa yöksi yksin ilman Antonin apua ja tukea, ja Antonille tietysti niin harmi kun on juuri saanut esikoisen syliin ja joutuisi olemaan erossa meistä. Itkin hormonihuuruissani ihan lohduttomasti, että en mitenkään pärjää, varsinkin kun osastolle meidät kärrännyt hoitaja (joka ei ollut oikein empaattisimmasta päästä) kertoi että Anton saisi olla osastolla vaan tunnin päivässä. Jäin siis yksin vauvan kanssa toisen äidin kanssa jaettuun huoneeseen ja Anton lähti pariksi tunniksi kotiin, kunnes hän tuli kymmeneltä vierailuajan alkaessa takaisin. Lopulta kävi niin onnellisesti, että iltapäivällä vieruskaveri kotiutettiin, jolloin huoneesta tehtiin meille perhehuone. Olimme niiin huojentuneita ja onnellisia, että saisimme kuin saisimmekin viettää ensihetket yhdessä perheenä <3

synnytys2

Kävelyllä osastolla käytävällä / Pesin ekaa kertaa hiukset, ah!

Sairaala1

Olimme lopulta kolme yötä sairaalassa, sillä vauvalle tuli hieman keltaisuutta ja hän sai valohoitoa. Päivät osastolla menivät kuitenkin tosi hyvin, oli helpottavaa kun apua oli lähellä ja pystyi kysymään neuvoa aina tarvittaessa. Yksi kätilöistä tosin totesi heidän ihmetelleen kansliassa, “kun ei kolmoshuoneesta tule ikinä soittoja”. Olimme kuulemma jopa vähän erikoisia ensisynnyttäjiä, kun olemme niin itsenäisiä :’D Hän sanoi, miten näkee että olemme hyvin valmistautuneet raskausaikana ja tämä jotenkin lämmitti mieltä, kun itsestä tuntui etukäteen että miten sitä osaa yhtään mitään. Anton tosin hoiti osastolla suurimman osan vaipanvaihdoista ja pyllypesuista, kun minun oli niin vaikeaa liikkua tosi kipeiden tikkien takia.

Kaiken kaikkiaan synnytyksestä jäi minulle ja meille todella positiivinen kokemus. Tunnelma oli ihanan rauhallinen läpi synnytyksen ja oli koko ajan luottavainen ja turvallinen fiilis. Ainoastaan pitkä ponnistusvaihe ja toipumisen kannalta kivulias episiotomia jäävät mieleen ikävämpinä juttuina, mutta siitä huolimatta synnytys oli ihana ja todella hieno kokemus ja vieläkin nousee kyyneleet silmiin kaikkea tätä miettiessäni. Valtavan iso kiitos vielä kaikille kätilöille, erityisesti tytön lopulta maailmaan avustaneelle Ona-kätilölle <3

Raskausviikot 36-37 ja beben syntymä

Raskausviikko1

Rv 36

Huh, vähiin käy viikot ja enää neljä viikkoa laskettuun aikaan! Vauva voisi tupsahtaa maailmaan periaatteessa koska vaan. Edellisellä viikolla alkanut sormien aamuinen nivelkipu sekä satunnainen menkkakipumainen jomotus jatkuvat, myös kävely on taas vaikeampaa hetkellisen liitoskipujen hellittämisen jälkeen. Pitkistä kävelyistä saa siis vaan haaveilla kun lyhytkin matka tuottaa tuskaa, mutta toisaalta nyt onkin aika antaa kropan levätä ja kerätä voimia tulevaa synnytystä varten. Kuten aiemmalla viikolla sanoin, niin huomaankin olevani taas paljon väsyneempi. Vappuna sain myös kunnon nervous breakdownin, kun olimme lähdössä ystävien luo viettämään iltaa ja tajusin etten mahdu mihinkään vaatteisiini. Oli todella epävarma olo omasta ulkonäöstä, nilkat olivat turvoksissa ja oli tukala olla fyysisesti. Anton yritti parhaansa mukaan tuoda vaatteita toisensa jälkeen sovitettavaksi ja pitää minua kasassa :’D

Meillä oli pitkästä aikaa neuvola, siellä oli bebe jo pää kiinnittyneenä lähtökuopissa! Hoitajamme arveli, ettei synnytys tulisi menemään kauheasti yli, mutta katsotaan milloin hän lopulta päättää syntyä maailmaan. Jostain syystä itsellänikin on intuitio, että tulisi hieman aikaisemmin, mutta saa nähdä! En halua liikaa tuudittautua siihen fiilikseen, jotta ei tule pettymyksenä kärvistellä sitten 40 + jotain :D Tältä viikolta ei ole epäilystäkään ruokahimoista, sillä vappumunkit olivat suurinta herkkuani ja niitä menikin viikon aikana useampi, heh. Raskauteni on ollut kyllä sesonkileivonnaisten kulta-aikaa, kun on ollut kaikki joulutortut ja laskiaispullat ja vappumunkit tämän yhdeksän kuukauden aikana, hahah.

Raskausviikko2

Rv 37

Olo alkaa olla aika tukala, varsinkin iltaisin. Sohvalta ylöspääseminen on aina oma prosessinsa, samoin sängyssä asennon vaihtaminen toiselle kyljelle. Myös liitoskivut ovat tosi kovat ja kävely hyvin hankalaa ja hidasta. Aletaan siis hiljalleen lähestyä sitä olotilaa, jossa olen ihan valmis vauvan tuloon ja jättämään raskauden taakse :’D Muuten vointini on kyllä hyvä! Vauvan liikkeet ovat tooodella voimakkaita, välillä huomaan myös sellaista hermosäteilyä selästä oikeaan jalkaan. Neuvolahoitaja sanoi vauvan olevan enemmän oikealla puolella vatsaa, joten ei kuulemma ihmekään jos sinne puolelle säteilee.

Nyt tekee erityisen paljon mieli kaikkea tosi raikasta – makuvissyjä, hedelmää, marjoja. Huomaan myös että on jotenkin isompi ruokahalu, ehkä keho tankkaa tulevaa koitosta varten?

Raskausviikko3

Tätä postausta torstaiaamuna 5.5. viimeistellessäni ja lauseen “olen ihan valmis vauvan tuloon” kirjoittamisen jälkeen ei mennyt montaa minuuttia, kun minulla meni lapsivedet. Instagramin puolella seuraavat siis jo tietävätkin, että vauva syntyi maailmaan 6.5. aamuyöstä pari viikkoa ennen laskettua aikaa <3 Tämä jäi siis viimeiseksi raskausviikkokatsaukseksi, seuraavana onkin sitten synnytyskertomus <3