All posts by Jonna

Vaunulenkkejä odotellessa ja vanhemmuuteen liittyviä äänikirjoja

Kaupallinen yhteistyö: BookBeat

Ihanaa toukokuun alkua teille! Hurjaa ajatella, että tässä kuussa meidän bebe mitä todennäköisimmin syntyy. Toukokuu on aina ollut lempikuukauteni, kun alkaa pikkuhiljaa vihertää, ensimmäiset värikkäät kukat puskevat maasta pitkän talven jälkeen ja upeat vaaleanpunaisena hehkuvat kirsikankukatkin kukkivat. Lisääntyvästä valon määrästä ja pitenevistä illoista puhumattakaan! Nyt tämä jo valmiiksi rakastamani kuukausi tulee saamaan vielä ihan uuden merkityksen, kun siitä tulee meidän esikoisen syntymäkuukausi  <3

BookBeat2 BookBeat1

Kohta me siis kärräillään tuolla kaduilla ja ihastellaan paitsi kevään merkkejä, niin ennen kaikkea meidän uutta pientä perheenjäsentä. Ei sitä oikein pysty vielä sisäistämään, vaikka vatsassa koko ajan joku kyllä muistuttaakin voimakkailla potkuilla olemassaolostaan ja siitä että hän tulee pian maailmaan, haha. Lähestyvä synnytys on arvatenkin jo paljon mielen päällä ja olen koittanut valmistautua siihen parhaani mukaan. Toisaalta vaikea valmistautua johonkin mistä ei ole pienintä aavistustakaan millaista se tulee olemaan tai mihin ei ylipäätään pysty itse vaikuttamaan. Olen kuitenkin kokenut tärkeäksi saada tietoa erilaisista synnytyksistä ja näin helpottaa jännitystä tekemällä tilannetta ja eri skenaarioita edes jokseenkin tutuksi. Vaikka jännittää, niin luotan siihen että kaikki tulee lopulta menemään hyvin.

BookBeat4

Viimeksi BookBeatin äänikirjoista storyn puolella teille jutellessani ja pyytäessäni vanhemmuuteen liittyviä kirjavinkkejä, sain monilta vinkin kuunnella Peloton synnytys -kirjaa. Se onkin ollut meillä kuuntelussa aina iltaisin ennen nukahtamista ja iso suositus tälle! Kirjassa puhutaan synnytyksestä lempeästi ja kannustavasti, muistutetaan muun muassa siitä miten naisen keho on luotu tätä maailman luonnollisinta asiaa varten. Kirjan kirjoittanut Susanna Heli on luonut neljä Peloton synnytys -työkalua, joiden avulla voi lievittää pelkoa ja jännitystä synnytyksen aikana ja niitä käsitellään kirjassa. Kirja antaa myös vinkkejä tukihenkilölle, miten voi parhaansa mukaan tukea synnytyksessä.

Tässä muutama muu teidän vinkkaama vanhemmuuteen liittyvä kirja, jotka olen tallentanut BookBeatin omalle listalleni tulevia vaunulenkkejä ajatellen:

Positiivinen kasvatus – Tiia Trogen (tämä tosin löytyy ainoastaan e-kirjana)

Yösyöttö – Eve Hietamies

Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan – Philippa Perry (tämän kuuntelinkin jo viime vuoden puolella!)

Kuinka kasvattaa bebe – Pamela Druckerman

Pidä minua vielä – Hanna Päivärinta (tämän uutuuskirjan bongasin juuri jostain muualta)

Hullu kuin äidiksi tullut – Irene Naakka

Kirja tytölleni – Jani Toivola

BookBeat3 BookBeat5

Näitä tulee varmasti kuunneltua tulevilla vaunulenkeillä! Ja saa ilman muuta laittaa lisää vinkkejä tulemaan, jos tulee vielä mieleen lisää tähän hetkeen sopivia äänikirjoja. Mikäli siellä on muita, joilla on vaunutteluja edessä ja kaipaatte kuunneltavaa siivittämään pitkiä kävelyitä tai ette muuten vaan ole vielä kokeilleet BookBeatia, niin tämän linkin kautta saatte uutena käyttäjänä BookBeat Premiumin ilmaiseksi 40:ksi päiväksi käyttöön ja pääsette kuuntelemaan äänikirjoja yli 500 000 kirjan joukosta! Ja jos lukeminen on enemmän oma juttu, niin BookBeatista löytyy tosiaan äänikirjojen lisäksi myös e-kirjat. Mukavia kuuntelu- ja lukuhetkiä teille!

Raskaus Q&A

Pyysin Instagramissa teiltä vielä viimeisen kerran raskausaiheisia kysymyksiä (aiemmat Q&A -vastaukset löytyvät profiilista Pregnancy -kohokohdasta) ja ajattelin tällä kertaa vastailla muutamiin täällä blogin puolella. Ihanista kuvista kiitos Lotta Polvianderille, joka kävi viime viikolla ottamassa meistä odotuskuvia muistoksi <3

raskauskuvaus-odotus-parikuvaus-tampere-lotta-polviander-07986

Onko kaikki jo valmista vauvaa varten?

Nyt alkaa olla aika lailla valmista! Jotain pientä on toki vielä hankintalistalla – sellaisia käytännön juttuja kuten vaikka tuttipulloja ja pieniä pyyhkeitä, mutta kaikki isommat hankinnat on tehtynä. Vaunukoppaa odotellaan vielä jälkitoimituksena, mutta senkin pitäisi saapua ihan piakkoin. Kaikki pikkuruiset vaatteetkin odottavat pestyinä ja järjesteltynä lastenhuoneen lipastossa! Pitäisi vielä laittaa taulut seinälle, niin pääsen pian esittelemään huoneen teillekin.

Mihin sairaalaan haluaisit synnyttämään?

Töölössä kun asutaan, niin Naistenklinikka olisi meille sijainnin puolesta optimaalisin. Ei ole kuitenkaan mitenkään kiveen hakattua, että olisi pakko päästä juuri sinne, joten jos siellä ei olisikaan tilaa niin sitten mennään jonnekin muualle. Toiveena kuitenkin naikkari!

Mitä ajattelet synnytyksestä?

Synnytys toki hieman jännittää, mutta menen aika sillä asenteella, että otan sen mitä annetaan. Sitä kun ei juurikaan voi itse vaikuttaa siihen millainen synnytys tulee olemaan, joten menen hyvin avoimin mielin kaiken suhteen ja pääasia on, että vauva saataisiin terveenä maailmaan. Minulla ei ole mitään spesifejä toiveita muuta kuin että lääkkeellistä kivunlievitystä haluaisin mikäli vaan ehtii saamaan. Se kyllä jännittää, tuleeko latenssivaihe olemaan tosi pitkä ja miten voimat tässä tapauksessa riittäisivät läpi synnytyksen, sekä myös se, miten sitä tietää missä vaiheessa on oikea aika lähteä sairaalaan. Tai mitä jos synnytyksessä tulisikin jotain  komplikaatioita – onneksi Suomessa on kuitenkin niin hyvä terveydenhuolto ja sairaalassa on kaikki ammattilaiset tukemassa. Luotan siihen, että kaikki menee lopulta hyvin!

Miten olet valmistautunut synnytykseen?

Nyt koen valmistautuneeni ihan hyvin ja saaneeni tarpeeksi tietoa synnytyksen eri vaiheista. Meillä on ollut sekä neuvolan synnytysvalmennus että raskausjoogakurssin valmennus, molemmat koin hyödyllisiksi. Lisäksi olen kuunnellut podcasteista synnytyskertomuksia sekä muutama synnytysivdeo ollaan katsottu yhdessä ja niistä on ollut kyllä apua. Rauhoittaa mieltä, kun saa lisää tietoa ja näkee erilaisia skenaarioita ihan oikeista tilanteista. Nyt ollaan myös kuunneltu iltaisin ennen nukahtamista Peloton synnytys -kirjaa (jota moni suositteli minulle aiemmin Instagramissa) ja sekin on ollut tosi hyvä!

Oletteko miettineet, kuinka paljon näytätte vauvaa somessa?

Olemme puhuneet tästä kyllä paljon ja ollut aika selkeä yhteinen linja sen suhteen. Ajatuksena on, että alussa on ok näyttää vauvaa kasvoineen päivineen, koska vauvat nyt eivät ole kovin tunnistettavia vielä. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun alkaa tulla enemmän piirteitä ja lapsi olla tunnistettavampi, niin emme enää näyttäisi kasvoja. Se tuntuu ainakin tässä vaiheessa hyvältä ratkaisulta lapsen yksityisyyden kunnioittamisen kannalta. Lapsi tulee siis varmasti näkymään arjessa mukana myöhemminkin, mutta ilman kasvoja ja jakamatta liikaa yksityiskohtia hänen elämästään. Ystävien kanssa tästä jutellessa olen usein käyttänyt Sara Parikkaa esimerkkinä – lapset näkyvät osana hänen arkeaan, mutta ei koskaan tunnistettavasti tai jakaen heistä liikaa. Mielestäni se on tosi hyvä tyyli, propsit siis Saralle!

raskauskuvaus-odotus-parikuvaus-tampere-lotta-polviander-07928

Mitä luulet mikä tulee olemaan sinulle haastavinta uudessa arjessa?

Hmm, vaikea sanoa näin etukäteen kun ei tiedä yhtään millaista uusi arki tulee olemaan. Varmasti tulee olemaan haasteita, mutta en jotenkin osaa ajatella niitä vielä tai asennoitua etukäteen, että jokin tulee olemaan haastavaa. Kohdataan ne haasteet sitten kun ne tulee eteen! Jos jotain pitää sanoa niin ehkä uni ja väsymys, kun olen tottunut että voin nukkua pitkään ja tarvitsen paljon unta, mutta siinäkin varmasti hormonit sitten jeesaavat.

Muuttuiko kosmetiikan käyttö kun tulit raskaaksi?

Ihan muutamien juttujen osalta ainoastaan, kuten esimerkiksi ripsiseerumin käytön jätin varmuudeksi pois, kun ei siitä taida olla juurikaan tutkittuna että voiko vaikuttaa jotenkin. Myöskään itseruskettavaa en ole käyttänyt raskausaikana, vaikka muuten tavallisesti välillä käytän. Muuten olen käyttänyt aika tavallisesti kosmetiikkaa mitä normaalistikin.

Mitä odotat eniten äitiydessä?

Odotan oikeastaan ihan kaikkea, kaikki kun tulee olemaan täysin uutta ja jännittävää näin esikoisen kohdalla! Odotan sitä ihan uudenlaista rakkautta omaa lasta kohtaan, sitä että näen Antonin isänä, sitä kun pääsee seuraamaan miten lapsi kehittyy ja millainen hänen persoonastaan muodostuu. Ja myös sitä, että tulen olemaan jollekulle pienelle ihmisille niin tärkeä ja korvaamaton. En pysty käsittämään, että minusta tulee pian äiti. Toivon, että pystyn olemaan tyttärelleme edes puoliksi niin hyvä äiti kuin omani on minulle ollut <3

Onko teillä jo nimi vauvalle?

On aika varmasti joo päätettynä! Alkuun meillä olisi ollut pojalle nimi valmiina, mutta tytön nimeä piti miettiä hieman enemmän. Selailtiin nimilistoja ja kirjoitettiin ylös kaikkia meitä miellyttäviä nimiä, kunnes lopulta yksi tuntui molemmista parhaalta. Katsotaan toki vielä sitten kun tyttönen syntyy, että tuntuuko nimi yhä oikealta, mutta ainakaan nyt tässä hetkessä en osaa kuvitella mitään muuta yhtä hyvää nimeä ja sitä välillä jo käytetäänkin vauvasta puhuttaessa. Toinen nimi on vielä mietinnässä.

raskauskuvaus-odotus-parikuvaus-tampere-lotta-polviander-07676

Mikä on yllättänyt raskaudessa?

Se miten paljon tätä nimenomaista kysymystä kysytään, haha! Ei vaan, mutta siis tätä on tosiaan kysytty tosi monta kertaa aiemminkin ja en ole vieläkään keksinyt kauheasti mitään, mikä olisi yllättänyt. Eihän sitä tietenkään tiennyt, millaista on olla raskaana, joten ei ole ollut juuri mitään odotuksiakaan. Jos nyt jotain pitäisi sanoa, niin ehkä se miten “helppo” raskaus omalle kohdalle on osunut, kun aika pitkään oli suhteellisen ns. normaali olo ja vasta tässä parin viimeisen kuukauden aikana on ollut enemmän kolotuksia ja särkyjä. Olen siis aika pitkälti pystynyt nauttimaan tästä ajasta, mistä olen tosi kiitollinen!

Onko tullut vastaan oireita tai vaikka vauva- tai raskaustarvikkeita, joista et olut ennen kuullutkaan?

Oireista esimerkiksi unettomuus oli sellainen, josta en ollut ennen kuullutkaan liittyvän raskauteen ja se yllätti! Ihmettelin kun aloin jossain vaiheessa raskautta heräilemään monena yönä ihan virkeänä ja pyörin sängyssä pari tuntia kunnes nukahdin uudestaan, tai heräsin viideltä ja luovutin lopulta kuuden jälkeen nousten ylös. Niin hämmentävää, mihin kaikkeen hormonit voivat vaikuttaa! Nyt loppuraskaudessa aamuisin vaivaava sormien nivelkipu oli myös ihan uusi ja yllättävä oire. Ja uusia tarvikkeitakin on kyllä myös paljon – ystäväni juuri puhui alipainepumpuista ja olin ihan että siis mitkä, hahah.

Kuvat: Lotta Polviander

Raskausviikot 33-35

Raskaus1

Rv 33

Sovellusten mukaan vauva painaa viikon alussa noin 2,18 kg ja viikon lopussa noin 2,35 kg! Tällä viikolla olen huomattavasti väsyneempi kuin aiemmin. Onneksi työtahti on jo vähentynyt, joten olen voinut lepäillä päivisin silloin kun siltä tuntuu. Uneliaisuus vaihtelee kyllä päivien mukaan – yhtenä aamuna pääsen ylös vasta kymmeneltä, toisena taas en saa viiden jälkeen pissalla käytyäni enää unta ja nousen lopulta kuuden aikaan. Hämmentävää!

Tällä viikolla on raskausjoogakurssin synnytysvalmennus, johon myös Anton tulee mukaan. Tämä oli tosi kiva kokemus – neuvolan synnytysvalmennus on kuitenkin niin teoriapainotteinen, kun taas täällä käydään läpi enemmän käytäntöä. Miten puoliso voi auttaa supistusten keskellä, mitä erilaisia asentoja on kipua helpottamaan tai synnytykseen. Parasta oli jakaa tämä yhdessä Antonin kanssa ja miettiä, että kohta sitä ihan oikeasti mennään! Lähenevän synnytyksen suhteen fiilis on samaan aikaan yhä vähän jännittynyt – “apua ei enää kauaa”, että toisaalta myös innoissaan – “pääsisipä jo kokemaan sen”.

Tästä tulikin oikea hemmotteluviikko, kun tälle viikolle osui niin raskaushieronta sekä yhdistetty kasvo- ja jalkahoito Kauneushoitola Hillassa, jota pääsin testaamaan. Marjamama -hoito oli taivaallinen ja ihan super rentouttava, iso suositus kaikille raskaanaoleville!

Raskaus2

Rv 34

Raskausviikon vaihtuessa rakkaat ystäväni järkkäsivät minulle babyshowerit, joista kerroinkin jo tässä postauksessa <3 Vieläkin häkeltynyt onnesta, muistelen näitä lämmöllä varmasti vielä pitkään! Vauvan liikkeet alkavat olla todella kovia ja nyt ne osuvat usein myös kylkiluihin. Aina välillä kuuluu suustani “auuu” kun vauva onnistuu potkaisemaan jonnekin ylävatsaan tai kylkiin :’D

Vatsa alkaa olla jo tuntua aika paljon, kävely on tosi hidasta ja sängystä ylöspääsemiseen menee aina tovi. Huomaan kävelytyylin muuttuneen vaappuvaksi, naurattaa katsoa videoita joissa kävelen kun vaapun puolelta toiselle. Oli kuitenkin huojentavaa huomata, että liitoskivut helpottivat hieman (ainakin hetkellisesti) ja mikä riemu kun pystyin pitkästä aikaa kävelemään parikin korttelia koiran kanssa iltakävelyllä ilman että joka askeleella vihlaisee. Olisi ihana päästä tekemään pieniä kävelyitä nyt kun ilmatkin taas paranevat! Kerran kyllä innostuin liikaa, kun kävin ystävän ja koirien kanssa vähän pidemmällä kävelyllä ja sen jälkeen liitoskivut tuntuivat taas niin että huhh. Täytyisi siis osata ottaa nyt vaan rauhallisesti ja tehdä lyhyempiä kävelyitä!

Raskaus3

Rv 35

Viisi viikkoa enää laskettuun aikaan, kääk! Aika on mennyt kyllä ihan älyttömän nopeasti, en voi uskoa että on enää niin vähän jäljellä. Nyt alkaa huomata omassa olossa, ettei ole enää niin paljoa energiaa ja väsymys on palannut kuvioihin. Olen kuitenkin osannut ottaa rauhallisesti ja sopia esimerkiksi ystävien kanssa treffit aina jonnekin lähelle, etten turhaan väsytä itseäni liikaa. Nyt olen myös virallisesti äitiyslomalla, joten voin hyvällä omatunnolla ottaa iisisti ja nukkua pitkään jos mieli tekee! Tällä viikolla meillä oli raskauden toinen lääkärintarkastus, vauvalla oli siellä kaikki hyvin <3 Ei saatu mitään kokoarviota, mutta sirolta tytöltä vaikuttaa kuulemma.

Tällä viikolla alkoi uusi erikoinen raskausoire, nimittäin nivelkipu sormissa etenkin aamuisin kun herään. Tämä menee kategoriaan oireet, joita en olisi yhtään osannut odottaa tai yhdistää raskauteen, jos en olisi lukenut jostain. Niin hämmentävää! Sormet ovat alkaneet myös hieman turpoamaan, piti ottaa jo kihlasormus pois ja jättää ainoastaan vähän isompi vihkisormus sormeen. Myös nilkoissa huomaan pientä turvotusta. Lisäksi olen huomannut alavatsassa sellaista menkkakipumaista särkyä, mitä oli ihan alkuraskaudessa kun en vielä edes tiennyt olevani raskaana. Ilmeisesti tämä on jotain viimeisille viikoille kuuluvaa ja synnytystä enteilevää jomotusta? Jännää!