Category Archives: Studies

Yksi parhaista päätöksistäni

Kaupallinen yhteistyö: Vaasan yliopisto

Siitä on tullut kuluneeksi yli viisi vuotta, kun astuin ensimmäistä kertaa sisään Vaasan yliopiston marmoriportista. Tai itse asiassa toista kertaa, sillä kävinhän muutamaa kuukautta aikaisemmin tekemässä pääsykokeen. Muistan vieläkin, etten ole jännittänyt varmaan mitään niin paljon kuin ensimmäistä päivää yliopistolla. Luulisi että tällaisesta ekojen koulupäivien jännityksestä olisi näin aikuisiällä jo päässyt eroon, mutta ihan ymmärrettävääkin että vatsaa väänsi, kun oli entuudestaan tuntemattomassa kaupungissa aivan uusien ihmisten kanssa.

Näin jälkeenpäin ajateltuna hymy kirpoaa huulille tätä muistellessani – enpä tuolloin päälle parikymppisenä fuksin alkuna tiennyt, että tulisin viettämään varmasti elämäni hauskinta aikaa opiskeluvuosien parissa. Saati sitä, että löytäisin yliopistolta kasan ihania ystäviä ja vielä kaupan päälle avopuolisonkin. Te jotka olette lukeneet postauksiani viimeisten viiden vuoden ajalta tiedätte varmasti, että Vaasan yliopistoon hakeminen oli yksi parhaista päätöksistäni. Sanomattakin siis selvää, että näin kevään yhteishaun taas lähestyessä lähdin mielelläni yhteistyöhön opinahjoni kanssa – mulle on kunnia toimia Vaasan yliopiston kauppatieteiden sanansaattajana!

Vaasan yliopisto kauppatieteet Vaasanyliopisto2

Jos joku teistä on hypännyt kyytiin vastikään tai ei ole lukenut aikaisempia opiskelupostauksiani niin kerrottakoon, että itse hain siis aikoinaan Vaasan yliopistoon paitsi Helsinkiä alhaisempien sisäänpääsypisteiden myös sen hyvän maineen takia. Minulle oli alusta asti selvää, että mikäli haluaisin opiskella kauppatieteitä, olisi edessä muutto jonnekin muualle päin Suomea – se ei kuitenkaan ollut minulle mikään varsinainen myönnytys, vaan asennoiduin siihen tosi avoimesti. Halusin palavasti päästä opiskelemaan kauppatieteitä, ei sillä opiskelukaupungilla niin väliä. Koin sen tietysti hieman pelottavana, mutta ennen kaikkea virkistävänä ajatuksena lähteä pois niistä tutuista ympyröistä (kurkkaa myös postaukseni 6 syytä lähteä muualle opiskelemaan). Vaasan yliopistosta olin kuullut paljon hyvää, erityisesti sen kauniista kampusalueesta ja avoimesta sekä rennosta yhteishengestä opiskelijoiden kesken. Näin vuosien jälkeen voin allekirjoittaa kaiken tämän ja laittaa sanaa omasta puolestani kiertämään.

Tuolloin nuorena korkeakoulututkintoa tavoittelevana naisenalkuna en tiennyt yhtään mitä elämältäni haluaisin, joten koin kauppatieteiden olevan hyvä ratkaisu. En tiedä olenko tähän päivään mennessä erityisemmin viisastunut tulevaisuudensuunnitelmieni suhteen, mutta ainakin opinnot ovat antaneet loistavan pohjan, josta voi lähteä kehittämään omaa osaamistaan ja uraa. Vaikka nyt teenkin töitä yrittäjänä, pidän opiskeluja suuressa arvossa – ikinä ei tiedä minne tie tulevaisuudessa vie, joten tutkinto tuo minulle samalla tietynlaista turvaa. Olen myös useasti kuullut, kuinka monet työnantajat arvostavat Vaasan yliopistosta saatua tutkintoa – Vaasasta tulee kuulemma hyvää porukkaa.

Vaasanyliopisto3 Vaasanyliopisto5

Opiskeluvuosieni parhautta on ollut ehdottomasti se yhteisöllisyys, mitä Vaasassa koin. Samanhenkisten ihmisten löytäminen oli helppoa kaikkien ollessa vailla uutta tukiverkkoa, opiskelukaveria jeesataan ja kilpailemisen sijaan tentteihin valmistaudutaan yhdessä, suurin osa opiskelijoista vietti iltaa aina samassa paikassa ja kirjaston kahvilasta löytyi poikkeuksetta joku tuttu, jonka kanssa pitää taukoa lukemisen lomassa. Pitkät päivät kirjastolla olisivat olleet huomattavasti tylsempiä, jos ei olisi voinut jakaa urakkaa muiden samassa veneessä olevien kanssa. Vaikka sana verkostoituminen aiheuttaa välillä vilunväristyksiä, niin pidän ehdottoman tärkeänä Vaasassa luotuja verkostoja. Monet opiskelukavereistani ovat tänä päivänä töissä yrityksissä, joiden kanssa olen itsekin tekemisissä – hauskaa miten meidän tiet kohtaavat myös näin työelämässä! Lisäksi olen törmännyt asiakkaissani useampaan Vaasan yliopistossa opiskelleeseen – tiesittekö esimerkiksi että menestysbrändi Balmuirin perustanut Heidi Jaara on niinikään Vaasan yliopiston kasvatteja?

Minulle henkilökohtaisesti oli myös todella hyvä kokemus lähteä opiskelijavaihtoon, sillä paitsi että vietin älyttömän hauskat viisi kuukautta Etelä-Ranskassa, oli se myös itsenäistävää ja kasvattavaa aikaa (vaihdostani voit lukea esimerkiksi täältä). Kauhistuttaa, että olin vähällä jättää vaihdon välistä, koska lukukausi ulkomailla ei ollut ihan siellä omalla mukavuusalueellani. Jos siellä ruudun takana on siis joku fuksi, joka löytää itsensä isosta auditoriosta kohtaamassa kysymyksen “meinaatko lähteä vaihtoon?”, niin eikun kättä pystyyn muiden mukana! Voin lähes taata, että et tule katumaan päätöstä.

Vaasanyliopisto1

Niin kuin en itse kadu kyllä päivääkään sitä, että tuolloin vuonna 2013 hain juuri Vaasan yliopistoon. Niin paljon hauskoja muistoja, inspiroivia proffia (erityismaininta HR:n Viitalalle, joka veti varmasti yliopiston parhaat luennot!) ja ennen kaikkea ihmisiä, jotka ovat jääneet elämääni myös opiskeluajan jälkeen. Jos sinua kiinnostaa kauppatieteiden opiskelu Vaasassa, niin lisätietoa löydät yliopiston sivuilta täältä. Tuntuu kyllä ihan hullulta, että vuodet Vaasassa ovat jo takana päin ja viimeisiä viedään valmistumisen osalta! Jatkoin juuri eilen taas graduprojektini työstämistä ja kirjoitan siitä varmasti enemmän vielä kevään aikana – oli muuten vaikeaa ryhtyä hommiin muutaman kuukauden tauon jälkeen. Kyllä minusta se kauppatieteiden maisteri kuitenkin vielä saadaan. 

Photos of me: Essi / Edit by me

Related posts

Viisi kysymystä opinnoistani

Moni toivoi Instagramin puolella opiskeluihin liittyvää postausta ja sain useamman kysymyksen opinnoistani. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut mitään aiheeseen liittyvää, joten tartuin tähän mielelläni. Kokosin viisi teidän esittämää kysymystä, mutta jos teillä tulee jotain muuta mieleen vielä, niin vastaan tietysti mielelläni :)

Duuni2

– Missä menen opinnoissani tällä hetkellä?

Loppusuoralla, onneksi! Keväällä tein yhden etänä suoritettavan maisterikurssin ja nyt syksylle on vuorossa vihoviimeinen kurssi, jonka aiheena määrällinen tutkimus. Tätä olen tovin lykännyt, kun mielenkiintoa ei suoraan sanottuna tätä kohtaan ole mitenkään liikaa, mutta pakkohan se on saada pois jaloista pyörimästä. Onneksi kurssin voi suorittaa yhtä lailla etänä, joten Vaasaan ei tarvitse enää palata, ja niin ryhmätyöt kuin luennotkin ovat jo takana päin.

Viimeisen kurssin ohella on tietenkin se gradu, jota olen tehnyt hyyyvin hitaalla tahdilla tähän mennessä. Haastattelut ovat jo paketissa kuten myös teoria, joten nyt agendallani on empiirinen osuus. Nyt kun saisi vaan jonkun oikein kunnon puuskan ja potkun persauksille, niin saisin varmaan suhteellisen nopeasti graduni kasaan. Kunnianhimoisimpana tavoitteenani on valmistua jouluna, mutta ensi vuoden alkukaan ei olisi huono vaihtoehto. Riippuu myös paljon loppuvuoden työtilanteestani ja siitä, miten saan yhdistettyä nämä kaksi palikkaa.

– Onnistuuko maisterivaiheen suorittaminen etänä?

Tämä kysymys esitetään minulle aina tasaisin väliajoin, mutta en valitettavasti osaa antaa tähän sataprosenttista vastausta. Olin itse maisterivaiheessa vuoden Vaasassa suorittaen henkilöstöjohtamisen maisterikursseja paikan päällä ja tosiaan pari etäkurssia jäi sitten myöhempään. Monilla HR:n kursseilla sai valita etä- ja lähisuoritusvaihtoehdon väliltä, joten joustavuus oli huomioitu. Tämä kuitenkin riippuu varmasti myös paljolti pääaineesta, joten kannattaa olla suoraan yhteydessä yliopistoon, jos on kysyttävää suoritustavasta.  Tietysti maisterivaiheessa on myös pakollisia kielten kursseja ja arvelisin, että niiden osalta vaaditaan läsnäoloa.

– Miten olen yhdistänyt opinnot ja työnteon?

Perustin yrityksen keväällä 2014, joten oikeastaan läpi koko opiskeluaikani olen tehnyt samalla töitä. Kolmena ensimmäisenä opiskeluvuotenani tein kesäisin kahta työtä ollessani lisäksi kesätöissä pankissa, mikä oli hyvää kokemusta. Töiden ja opintojen yhdistäminen on onnistunut omalta osaltani aika hyvin – olen tietysti ollut onnellisessa asemassa siinä mielessä, että pystyin määrittelemään itse omat työaikani ja tekemään töitä kotoa käsin. Tietenkin se tarkoitti joskus myöhäisiä iltoja, menojen skippaamisia deadlinejen vuoksi ja viikonlopputöitä, mutta päivääkään en vaihtaisi. Muistan myös olleeni joskus tosi stressaantunut, kun samaan aikaan puski päälle niin tentit, kurssitehtävät ja esseet kuin ne työtkin, mutta paletti pysyi kuitenkin kasassa. Sain suoritettua niin kanditutkinnon kuin kaikki kurssitkin määräajassa kuten opiskelukaverinikin, joten työt eivät haitanneet opintojeni etenemistä.

Ehkä tämä loppuvaihe on hieman venynyt, kun viimeisen vuoden aikana motivaatio niiden töiden tekemiseen on ollut suurempi kuin opintojen viimeistelemiseen. Jos en olisi ollut yrittäjä, olisi töiden puolesta saattanut tulla painetta saada tutkinto suoritettua tai valmistuminen olisi kenties voinut mahdollistaa jonkin toisen havittelemani työpaikan. Yrittäjänä minulla ei kuitenkaan ole ollut mikään tulipalokiire valmistua.

Opiskelu

– Vastasivatko odotukset kauppatieteiden opiskelusta todellisuutta?

Hmm, kyllä ja ei. Esimerkiksi maisterivaiheessa osa ensimmäisen vuoden kursseista oli pettymyksiä ja välillä ihmettelin, miten yliopistossa on voitu organisoida kurssit näin surkeasti ja odotin proffilta enemmän. Sisältökään ei tuntunut antavan juuri mitään, mutta onneksi keväällä oli huomattavasti mielenkiintoisempia kursseja laadukkaamman opetuksen kera. Välillä sitä on myös opiskelukavereiden kanssa naurettu, että onko koulussa tullut opittua oikeasti mitään, mutta uskon siihen, että parhaat opit tulevat loppupeleissä työelämässä, kun näkee käytännön puolen ja osaa yhdistää oppimaansa teoriaa siihen.

Edelliseen kysymykseen liittyen, olen muuten ihmetellyt sitä, ettei yliopistossa oman kokemukseni mukaan juurikaan tueta yrittäjyyttä tai erityisemmin kannusteta siihen. Esimerkiksi maisterivaiheessa on mahdollista suorittaa opintopisteitä kartuttava työharjoittelu, mutta yrittäjälle ei tästä ollut paljoa iloa (saati niitä opintopisteitä, vaikka täysipäiväisesti työskentelenkin). Olisin toivonut myös jotain yrittäjyys -kurssia tai vaikka sivuainekokonaisuutta, jonka avulla voitaisiin ehkä madaltaa kynnystä lähteä tekemään omaa juttua ja tuoda yrittäjyyteen sekä sen byrokratiaan liittyvät asiat helpommin lähestyttäviksi. Minusta kurssi olisi oiva lisä yliopiston kurssivalikoimaan – saa toki korjata, jos tällainen nykyään Vaasasta jo löytyykin.

– Olenko tyytyväinen päätöksestäni opiskella Vaasassa?

Ehdottomasti! Ilman Vaasaan lähtemistä elämästäni puuttuisi monta mahtavaa ihmistä (mukaan lukien tuo rakas toinen puoliskonikin), ja muistelen opiskeluvuosiani lämmöllä varmasti vielä kiikkutuolissakinEnnen kaikkea oli myös henkisesti todella kasvattavaa lähteä pois niistä tutuista ympyröistä ja pärjätä omillaan satojen kilometrien päässä kotoa. Jos kiinnostaa lukea lisää kokemuksiani ja mietteitäni aiheesta, kannattaa lukea aikaisemmin kirjoittamani postaus 6 syytä lähteä muualle opiskelemaan.

Related posts

Viimeisiä viedään

Maaliskuun loppu lähestyy pian ja se tarkoittaa myös opiskelujen käymistä vähiin. Suurin osa läsnäoloa vaativista maisterikursseistani on jo tässä vaiheessa kevättä päättynyt ja jäljellä on enää ranskaa sekä yksi graduun valmistava tutkimusaiheinen kurssi. Unohtamatta tietenkään käynnissä olevaa englannin verkkokurssia ja erinäisiä kevään pääainekursseihin liittyviä palautuksia, joita on to do -lista pullollaan. Hommat eivät siis suinkaan ihan heti lopu, vaikka muutaman viikon päästä ei enää tarvitsekaan kuluttaa kirjaston penkkiä täällä Vaasassa.

Koulu3

Kevään henkilöstöjohtamisen pääainekurssit ovat olleet kyllä antoisampia kuin syksyn kurssit, joista moni oli suoraan sanottuna pettymys niin sisällöllisesti kuin organisoinninkin puolesta. Nyt on saanut hieman enemmän irti kiitos inspiroivan ja osaavan proffan, joka on kursseillaan teettänyt myös paljon käytännön harjoituksia, joista uskon olevan hyötyä tulevaisuudessa. Vaikka kuten vuoden alussa kirjoitin, en yhäkään ole sataprosenttisen varma, onko HR oma alani tulevaisuudessa vai ei, mutta onneksi sitä ei tarvitsekaan vielä tietää, joten turha murehtia nyt!

Näillä kevään pääainekursseilla suoritustapa on virkistävän erilainen, ja saamme itse valita useammasta eri moduulista kuinka monta niistä suoritamme määrittäen näin arvosanaa itse. Palautusaikaakin olisi poikkeuksellisesti jopa elokuun loppuun saakka, ja totesin alussa kuinka pelkään itseni tuntien jättäväni kaiken viime tinkaan, mutta olenkin päässyt homissa jo hyvin alkuun. Jotain kehitystä siis tapahtunut omissa opiskelumetodeissa ja ajankäytön suunnittelussa tässä vuosien mittaan.. :D Auttaa kyllä myös hurjasti kun on ystäviä samassa pääaineessa ja voimme tsemppailla toinen toisiamme niinä hetkinä, kun ei millään huvittaisi puurtaa.

Koulu1 Koulu2

Hommia tosiaankin riittää ja lisäksi meneillään on ollut yksi kiireisimmistä kuukausista blogitöiden osalta, mutta toistaiseksi olen saanut pidettyä kaikki langat käsissä. Ei auta kun seurata tiukasti kalenteria ja to do -listaa priorisoiden kiireisimpiä tehtäviä, niin kyllä kaikki taas järjestyy kuten asioilla on aina tapana. Jotenkin en kyllä ole ainakaan vielä edes varsinaisesti ehtinyt stressata työmäärää, ehkä olen keskittynyt iloitsemaan siitä, kuinka muutaman viikon jälkeen pääsen ihan oikeasti asettumaan Helsinkiin. Ei sillä, etteikö viikonloppuna olisi ollut ilmassa pientä haikeutta meidän porukan viettäessä iltaa luultavasti viimeistä kertaa yhdessä näissä maisemissa.

Tällainen kevyt päivitys opiskelujen saralla – eikun taas kiinni arkeen ja uuteen viikkoon! Tehokasta maanantaita kaikille ja erityistsempit muille kanssaopiskelijoille kevään pakerruksiin :)

Related posts