Nyt opiskelujen ollessa pian jo loppusuoralla pyörii päässä paljon mietteitä siitä, mitä sitä oikein haluaisi tulevaisuudessa tehdä. Kevään aikana saan näillä näkymin käytyä viimeiset kurssit maisteriopintojen osalta, minkä jälkeen onkin yhtä epätietoisuutta, että mitä tapahtuu seuraavaksi. Gradu on toki luultavasti se seuraava iso etappi, mutta haluanko vielä esimerkiksi työharjoitteluun, entä mihin päädyn sitten joku kaunis päivä valmistuttuani? Kuten sanottua kaikki on yhä avoinna ja tuntuu oudolta ajatukselta, etten tämän kevään jälkeen voikaan enää sanoa palaavani taas syksyllä takaisin Vaasaan. Toisaalta vapauttavaa, toisaalta ahdistavaa. Viime vuodet ovat olleet siinä mielessä helppoja, kun ei ole tarvinnut erityisemmin suunnitella, vaan olen mennyt tutun ja turvallisen kaavan mukaan – kesät töissä Helsingissä ja lukukaudet taas Vaasassa vieden opintoja eteenpäin. Mutta entäs nyt?
Ei, en todellakaan vielä tiedä, mikä minusta tulee isona. Tällä hetkellä käyn tosiaan maisteriopintoja henkilöstöjohtamisesta ja valitsin ylipääätään aikoinaan johtamisen, koska opintojen kannalta se kiinnosti minua eniten jo kauppakorkeaan hakiessani. Suurin osa kursseista onkin ollut mielenkiintoisia, olenhan tykännyt esimerkiksi psykologiasta jo lukiossa, ja kaikki ihmisiä sekä käyttäytymistä koskeva on aina kiinnostanut. Ihmisten parissa näenkin itseni työskentelemässä tulevaisuudessa, mutta miten, siitä ei ole harmainta aavistustakaan. Sen vaan tiedän, että pelkkä koneen ääressä yksinäinen näpyttely ei ole minua varten vaan kaipaan myös kontaktia ihmisiin, nuorempana rakastinkin asiakaspalvelutyötä. Viimeiset kolme kesää työni on liipannut ennemminkin rahoitusalaa, joten minulla ei ole vielä mitään kokemusta siitä, mitä henkilöstöpuolella työskentely käytännössä olisi – en siis yhtään osaa sanoa, onko HR oma juttuni vai ei.
Aikaisemmin en ollut edes kuvitellut itseäni lähitulevaisuudessa muissa kuin henkilöstöpuolen hommissa – päähäni oli pinttynyt ajatus, että kyllähän minun täytyy suuntautua sinne mitä olen opiskellutkin. Nyt olen ruvennut kuitenkin pohtimaan, näkisinkö itseni myös jossain muissa tehtävissä. Poikaystävä kysyi tovi sitten, harkitsinko ikinä pääainetta valitessani markkinointia. Taisi olla sellaisella hetkellä, kun fiilistelin hänelle jotain Instagramin kävijäanalytiikkaa tai mietin jonkin kaupallisen kampanjan sisältöä. Niin, olisiko sittenkin pitänyt? Johtaminen oli silloin muutamia vuosia sitten ihan itsestäänselvä valinta, mutta toisaalta blogin myötä olen päässyt tutustumaan yhä enemmän sisältömarkkinointiin kiinnostuen siitä ja ylipäätään markkinoinnin maailmasta. Tuli hetkellinen paniikki – olenko valinnut tyystin väärän pääaineen ja menossa ihan väärään suuntaan?
Hieman karrikoidusti tietenkin, sillä ei pääaine oikeasti tietenkään määritä sitä, minkälaisissa töissä tulen tulevaisuudessa olemaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että suurimmilta osin täysin muilla asioilla on merkitystä ja omilla teoilla ja persoonalla vaikuttaa eniten. Yliopiston suoritusotteellani ei ehkä ole pakollisia kursseja enempää markkinoinnista, mutta toisaalta näyttönäni on myös henkilökohtainen kokemus sisältömarkkinoinnista ja useiden tunnettujen brändien parissa työskentely – ehkä joku tulevaisuuden työnantaja arvostaa sitä enemmän. Kaikkihan on mahdollista, jos vaan itse päättää niin ja menee määritietoisesti tavoitetta kohti! Niin ja asiassa kuin asiassa aina kannattaa myös sanoa haaveet ääneen, sillä ikinä ei tiedä, kuka ne voi kuulla.
Kuten todettua, mahdotonta tietää mikä on oma juttu, ennen kuin on on kartuttanut enemmän kokemusta. Tavoitteeni olisikin päästä tulevaisuudessa kokeilemaan mahdollisimman monia erilaisia työtehtäviä löytääkseni sen, mikä tuntuu eniten omalta duuniltani. Jännä muuten, miten ennen on ollut tavallista viettää kutakuinkin koko työuransa samassa firmassa, kun taas meidän sukupolvellemme on tyypillistä vaihtaa työpaikkaa tiuhaankin. Ja miksikä kituuttaakaan itseään sellaisen työn parissa, jonne on mentävä joka päivä hammasta purren, kun mahdollisuuksia voisi olla muuallakin. Minusta on aina ihan mielettömän hienoa kuulla, kun joku kertoo työstään silmät loistaen ja jo ulkopuolinen näkee kilometrien päähän, miten toinen nauttii siitä mitä tekee. Työ on niin äärettömän iso osa arkea ja elämää, että minulle mieleisen työn löytäminen on yksi haaveistani.
En ole itse asiassa vielä varma, haenko ensi kesälle alani töitä vai onko seuraava tavoitteeni vaikka se harjoittelupaikka syksylle. Meillä harjoittelu ei ole pakollinen opiskelujen kannalta, mutta se voisi olla hyvä väylä saada jalkaa oven väliin yrityksissä ja kartuttaa erilaista kokemusta. Kesätöissä taas olen ollut töissä 17-vuotiaasta asti tehden viime vuodet vielä blogia yrittäjänä sen ohella, ja olenkin pohtinut, keskittyisinkö tulevana kesänä vain yrittäjyyteen sen ollessa vielä mahdollista taloudellisesti. Tulevina vuosina tuskin tulee enää olemaan tällaista tilaisuutta – oravanpyörässä ehtii olla sitten vielä koko loppuelämänsä. Kesällä voisi omien töiden ja reissaamisen lisäksi alkaa vaikka kypsytellä gradua ja ainakin jo kerätä lähdemateriaalia sitä varten.
Tulipahan tajunnanvirtaa ja hieman tavallista pidempi teksti, mutta halusin kirjoittaa ajatuksistani ja on kiva vaihteeksi avata hieman pintaa syvemmälle. Nämä tulevaisuuden pohdinnat kun paitsi pyörivät omassa päässäni ovat varmasti ajankohtaisia myös monelle muulle kanssaopiskelijalle siellä ruudun toisella puolen.
Photos: Viena K / Edit by me