Category Archives: Wedding

Bachelorette Party

Instagramin puolella seuraavat jo varmasti näkivätkin, että viikonloppuna vietettiin polttareitani! Ja jestas miten ihanat polttarit olikin, vieläkin ihan sanaton siitä miten minun näköisen ja viimeistä yksityiskohtaa myöten mietityn viikonlopun rakkaat kaasoni olivat osanneet järjestää. Ja siitä miten paljon ystäviä oli mukana menossa! Odotin polttareita juuri sen takia, miten ainutlaatuinen tilaisuus on saada ystävät eri porukoista kaikki saman katon alle. Oli ihanaa nähdä, miten hauskaa kaikilla oli ja miten hyvin ystäväni tulivat keskenään juttuun. Tällaisen viikonlopun jälkeen odotan entistä enemmän häitä, joista tulee varmasti myös aivan älyttömän hauskat!

Halusin jakaa polttareista muutamia kuvia, joita kaasoni Riikka otti viikonlopun aikana. Olin ihan häkeltynyt nämä kuvat nähdessäni, sillä en edes huomannut Riikan kuvaavan kaikissa tilanteissa. Näistä jäi aivan ihana muisto, etenkin kaikki ystävien täyteiset tilannekuvat ihan parhaita! En voi kuin suositella Riikkaa, mikäli joku kaipaa kuvaajaa ikuistamaan omia tärkeitä hetkiä <3

Polttarit1 Polttarit2 Polttarit3 Polttarit4 Polttarit5

Ystävät pelmahtivat meille perjantaina iltapäivällä ja kyyneleethän siinä tuli kun näin heidät kaikki. Sain siskoni tekemän seppeleen päähäni ja huivin silmilleni, jotta en näkisi minne menemme. Oli niin jännää kun ei tiennyt yhtään, minne olemme matkalla! Vitsailtiin taksissa siitä, miten joku benjihyppy olisi pahin painajaiseni – onneksi suuntana ei kuitenkaan ollut benji, vaan mentiin veneilemään! Olen aina super fiiliksissä päästessäni ihastelemaan Helsinkiä mereltä käsin ja salaa olin toivonutkin veneilyä polttareissa, mutta en osannut kuitenkaan yhtään odottaa sitä. Ja vielä mikä keli sattui tällaiselle aktiviteetille – aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja mittarissa oli lähemmäs 30 astetta. Oli niin ihanaa!

Polttarit6 Polttarit18 Polttarit17 Polttarit19 Polttarit7

Rakkaat kaasot <3

Polttarit9 Polttarit21 Polttarit20 Polttarit8

Veneilyn jälkeen sidottiin jälleen silmät ja seuraavana suuntana oli monien meidän lempparirafla Hill’s Dumplings, jossa meillä oli illallinen. Syömisen jälkeen lähdettiin kävelemään Tähtitorninmäelle, jossa meitä odotti kaksi herrasmiestä kitaran kera. He soittivat kaikkia ihania biisejä ja me laulettiin mukana ja tanssittiin. Meno jatkuikin pitkälle yöhön asti ja oli ihan sairaan hauskaa, lopulta kömmittiin kaasojen kanssa nukkumaan. Oli muuten paikat kipeänä kaikesta siitä tanssimisesta seuraavana aamuna!

Polttarit10 Polttarit11 Polttarit22

Lauantaina meillä oli ohjelmassa brunssi-piknik, minkä jälkeen hypättiin autoihin ja kohti mökkiä. Perillä odotti super kiva miljöö uima-altaineen ja jacuzzeineen ja jälleen kerran miten upea keli meitä suosi! Hauskaa olisi ollut sisätiloissakin, mutta helteellä pääsi kyllä ottamaan kaiken ilon irti mökistä ja pihasta.

Polttarit24 Polttarit26 Polttarit12 Polttarit14 Polttarit13 Polttarit15

Kaasot olivat järkänneet mulle hauskan radan (vähän Selviytyjät-teemaan fani kun olen!), jonka suorittamisesta sain palkinnoksi “elämäni ensimmäisen mitalin”. Tämä oli niin mainio! Olen joskus maininnut Antonille, kuinka en ole koskaan saanut mitään mitalia, kun en ole pienenä harrastanut mitään lajia ja hän oli laittanut tämän korvan taakse :’) Niin hellyyttävä!!

Polttarit25 Polttarit28 Polttarti29

Loppuilta menikin railakkaissa tunnelmissa mm. morsiussaunan ja poreissa lillumisen merkeissä. En muista koska olisin viimeksi huutanut ja laulanut niin paljon, että olisi nukkumaan mennessä ääni ihan lähtenyt, saati että olisin valvonut niin myöhään. Kuvassa erittäin onnellinen polttarisankari! Viikonloppu ylitti kyllä kaikki odotukset, oli maailman hauskinta ja olin ihan onnenkyyneleissä koko ajan. Valtavan iso kiitos ihanille kaasoilleni tämän järjestämisestä ja kaikille ystävilleni mukanaolosta <3 Niin kiitollinen, kun on tällaisia ystäviä ympärillä!

Kuvat ja editointi: Riikka Kuusisto

Virtuaaliset hääkutsut

En ole hetkeen kirjoittanut mitään hääaiheisia postauksia, vaikka häät lähestyvät hurjaa vauhtia. Yhtäkkiä hääpäivään on enää reilu kuukausi, kääk! Ja meillä on vielä vaikka miten paljon hoidettavaa vielä hääjärjestelyissä :’D Ei voi väittää etteikö meillä olisi ollut tarpeeksi aikaa, jotenkin ajankulu vaan päässyt yllättämään ja kesä vienyt mennessään. Täytyy myös sanoa, että tähän asti olen pysynyt tosi optimistisena sen suhteen, ettei koronatilanne enää uhkaa elokuisia häitä, mutta nyt erityisesti noiden EM-kisojen jälkeisen tartuntapiikin jälkeen pieni pelko on välillä nostanut päätään. Tässä vaiheessa näin kolmannella yrittämällä ei enää kertakaikkiaan jaksaisi stressata häiden suhteen, joten ei auta kuin toivoa parasta.

Keskitytään nyt kuitenkin niihin kivoihin asioihin – halusin näyttää teille, minkälaisiin kutsuihin päädyimme tällä kertaa. Yhdet viralliset, paperiset kutsut jo viime vuonna lähettäneinä totesimme, että emme halua toista kertaa käyttää niihin enää rahaa. Kutsuihin kuitenkin sai uppoamaan yllättävän paljon rahaa suunnitteluineen, painatuksineen sekä erityisesti postituksineen ja olisi turhauttanut maksaa kaikesta uudestaan. Ensimmäisellä kerralla niihin oli kiva panostaa ja rakastin meidän viimevuotisia kutsuja! Nyt kuitenkin mentiin säästölinjalla ja itse asiassa hyvä niin, sillä nämä virtuaaliset kutsut osoittautuivatkin todella kivoiksi ja käteviksi.

Hääkutsu1

Kuva: Minttu Saarni

Monille Tahtoo on varmasti jo tuttu, mutta halusin silti (lämpimänä suosituksena ja ihan maksavana asiakkaana) vinkata tästä, mikäli joku tuleva morsio ei ole aiemmin kuullut hääsivuista. Tämä suomalainen sivusto on nimittäin nerokas! Voit paitsi tehdä oman kustomoidun, vieraille linkillä lähetettävän hääsivun, joka toimittaa kutsun virkaa, niin myös hallinnoida kaikkea muuta häihin liittyvää saman sivuston alla, kuten tehdä pöytäjärjestyksiä, suunnitella budjettia ja pitää yllä to do -listoja. Vieraat ilmoittautuvat saamansa linkin kautta ja syöttävät samalla esimerkiksi ruoka-aineallergiat, jotka nekin löytyvät näin ollen kätevästi kaikki samasta paikasta. Sivusto organisoi automaattisesti vieraat vastausten mukaan ja näet esimerkiksi helposti, ketkä eivät ole vielä vastanneet ja kuinka monta henkeä on tulossa. Aivan mielettömän kätevää ja helpottaa vieraiden hallinnointia todella paljon, kun ei tarvitse ylläpitää omia Exceleitä tms.

Hääkutsu2

Sivusto on ilmainen, mutta pientä ekstramaksua vastaan sai lisäpalveluita, kuten oman osoitteen valmiin sijaan ja useamman kuvan käytön hääsivulla. Hääsivu oli helppo luoda ja sitä sai kivasti kustomoitua oman maun ja tyylin mukaan, tämän käyttö ei siis vaadi mitään koodaustaitoja tms., vaan tätä osaa kyllä käyttää kuka tahansa. Sivustolle on tehty myös hyvät ohjeet, mikäli tarvitsee apua johonkin. Tässä muutama sneak peek meidän hääsivusta – käytin kansikuvana tuota Mintun ihanaa viime kesänä meistä ottamaa kuvaa, joka sopi tähän täydellisesti <3

Oletteko te muut morsiot lähettäneet paperiset kutsut vai käyttäneet tällaisia hääsivuja?

Missä mennään hääsuunnitelmissa?

Olette kyselleet hääsuunnitelmien perään ja toivoneet updatea niiden tiimoilta. Naurattaa, miten suurin osa tämän blogin hääkategorian postauksista onkin ollut viimeisen vuoden ajan juuri näitä tilannepäivityksiä ja varasuunnitelmia toisensa perään :’D Mutta nyt näyttää kuitenkin siltä, että olisi hieman valoa tunnelin päässä ja uskaltaa alkaa pikkuhiljaa miettimään niitä kivoja yksityiskohtia ja ylipäätään itse häiden toteutumista kaikenlaisten skenaarioiden pohtimisen sijaan. Niiin huojentava tunne kaiken tämän jälkeen!

Instagramin puolella olenkin jo maininnut, että päädyimme jokin aika sitten siirtämään häät (vielä kerran) loppukesään elokuulle. Toukokuu tuntui tulevan tilanteeseen nähden kuitenkin liian aikaisin ja vaikka nyt mennäänkin parempaan suuntaan, niin ei ole mitään takeita siitä, että kuun lopussa voisi vielä juhlia isommalla porukalla. Tuntuikin siis hyvältä päätökseltä ottaa reilun parin kuukauden aikalisä alkuperäiseen hääpäivään nähden. Nyt onneksi näyttää siltä, että rokoteaikataulu etenee lupaavasti ja loppukesästä voisi kaikilla vierailla olla ainakin yhdet rokoteannokset, esimerkiksi vanhemmillamme taas jo molemmat rokotteet. Ehkä ravintolarajoituksiakin on alettu purkaa siihen mennessä ja kaikin puolin näyttää suhteellisen valoisalta. Ehkä me saamme sittenkin ne unelmoimamme, kaikkien läheisten kanssa vietetyt häät <3 Tietysti tässä reilun vuoden aikana on oppinut, että kaikki on mahdollista, mutta nyt kaiken pessimistisyyden jälkeen haluan pysyä optimistisena.

Wedding3

Siirtämisen ja kaikkien hääjärjestelyiden osalta oli aluksi vaikeuksia, kun niin juhlatilat kuin kuvaajat sun muut ovat aivan täyteen buukattuja koko kesän. Yksi meidän varasuunnitelmista oli juhlatila kauempana Helsingistä, mutta nyt kun vieraita voisikin ehkä kutsua enemmän, niin halusimme kuitenkin pitää häät pääkaupunkiseudulla. Vapaan juhlatilan löytäminen täältä oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty ja olin ihan tuskastumisen partaalla, kunnes teimme asiat hieman helpommiksi ja päädyimme pitämään häät perjantaina. Ihan alunperin emme olisi edes harkinneet perjantaita mahdollisena päivänä, vaan halusimme ehdottomasti lauantain, mutta niin sitä vaan kriteerit madaltuvat tässä ajan myötä :’D Meillä ei oikein ollut vaihtoehtoja, kun mitään ei ollut lauantaipäiville vapaana, eikä myöskään kuvaajaa tai vaikka kampaajaa meinannut löytää. Lopulta löysimme siis ihanan juhlatilan (joka on itse asiassa yksi alkuperäisistä vaihtoehdoistamme) ja saimme saman kuvaajan, meikkaajan ja kampaajan järjestymään uudelle päivälle ja vapaa vihkiaikakin löytyi. Mikä helpotus!

Uusi hääpäivä on *rumpujen pärinää* – 13.8. eli perjantai kolmastoista. Aluksi päivän kuullessani kohosi hikikarpalot otsalle ja pieni taikauskon häivähdys nosti päätään, mutta lopulta päivä vaan nauratti meitä. Totesimme, että se sopii itse asiassa todella hyvin häiden teemaan, kun ei ole mikään oikein mennyt putkeen :’D Ilmankos juhlatila oli silloin vapaana, kun ei kukaan muu varmaan ole halunnut tuota, hahah. Jääpähän päivä ainakin mieleen ja huonon onnen päivästä huolimatta aiotaan pitää eeppiset hääkemut!

Wedding2

Vielä on tosiaan kuitenkin avoinna, että minkälaisella kokoonpanolla häitä vietetään ja kuinka suuren vierasmäärän voimme lopulta kutsua. Seurailemme edelleen tilannetta ja olemme ilmoittaneet vieraille, että saatetaan joutua tekemään muutoksia lähempänä. Onneksi kaikki ovat olleet todella ymmärtäväisiä tämän tilanteen suhteen. Nyt vaan toivotaan, että kolmas kerta toden sanoo ja me päästään VIHDOIN naimisiin ja juhlimaan ikimuistoisia häitä yhdessä läheistemme kanssa <3

Postauksen kuvat eivät varsinaisesti liity aiheeseen, olin viime viikon lopulla aivan mielettömän ihanalla Lancômen järjestämällä staycationilla yhdessä siskoni kanssa St. George -hotellissa. Nämä ruusujen täyteiset kuvat kuitenkin sinänsä sopivat hääaiheeseen! Sain myös Lancômelta ja Balmuirilta lahjana tuon upean valkoisen silkkiaamutakin, josta olin erityisen iloinen, sillä se tulee olemaan täydellinen myös hääviikonloppuna. Juuri kaikkiin tällaisiin kivoihin, pieniin yksityiskohtiin aion nyt hitsi vie keskittyä kaiken tämän häitä varjostaneen epävarmuuden jälkeen <3

Toivottavasti myös teillä muilla tämän kesän morsioilla on jo hieman valoisammat fiilikset häiden suhteen!