Mouse Ballerina Flats

… ai mitkä? No Marc by Marc Jacobsin suloiset, hymyn huulille nostattavat hiiriballerinat! En tiedä, olenko vain elänyt tähän asti pimennossa vai ovatko MbyMJ:n luomukset vastikään rantautuneet Spartoolle, mutta niiden bongaaminen oli silti positiivinen yllätys!

 1. mustat klassikot, 2. mustat hiiriballerinat, 3. raidalliset, 4. säihkyvät

Hiirulaiset jakavat varmasti paljon mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin, mutta minusta nuo ovat yksinkertaisesti hellyyttävät ja juuri sopivat tuomaan vähän pilkettä silmäkulmaan! Hiiren korvat ja kuono antavat pienen persoonallisen silauksen esimerkiksi klassisille perusmustille ballerinoille, minun sydämeni kuitenkin veivät nuo alaoikean kultaiset yksilöt, vaikka vähän tarhatossuviboja herättelevätkin ;) Mutta voi pojat, entäpä nämä Mussun kimaltelevat hiiriballerinat? Jos nämä humoristiset kenkulit eivät kuitenkaan iske, löytyy Marcilta myös perinteisempään makuun hopeisella laatalla varustetut kiiltonahkaiset ballerinat.

Minusta on loistavaa, että Spartoolle on tullut tällaisia merkkejä, joiden saatavuus on Suomessa aika huono. Toisena esimerkkinä mainittakoon Sam Edelman, jonka muutamia malleja olen ihaillut aiemmin Shopbopilla. Aikaisemmassa kollaasissani vilahtivat jo nätit nudebaltsut, mutta itse odottelen innolla, josko myyntiin tulisi myös Edelmanin sandaaleja. Niiden hankkimista olen miettinyt useat kerrat, mutta en oikein uskalla tilata kenkiä nettikaupoista ilman vaivatonta palautusmahdollisuutta. Puhumattakaan siitä, että Spartoolle olisi lähes aina alekoodeja tarjolla! Sopisikohan tässä jo unelmoida, että jonain päivänä saataisiin myös esimerkiksi Tory Burchin popoja myyntiin?

Psst, vielä ne Spartoon alekoodit helmikuulle!
13SPT5: 5% alennus ostoksista, jotka ylittävät 60€.
13SPT1: 10% alennus ostoksista, jotka ylittävät 80€.
13SPT15: 15% alennus ostoksista, jotka ylittävät 100€.
13SPT2: 20% alennus ostoksista, jotka ylittävät 150€.
Voimassa 28.2.2013 asti. Ei voida yhdistää muihin tarjouksiin/alennuksiin.)

Linkit mainoslinkkejä

Homemade Pesto

Jotkut teistä ehkä muistavatkin, etten ole kovin elementissäni keittiön puolella. Pidän kyllä kokkaamisesta ja maistuva ruoka on suuri intohimoni, mutta taitoni ovat kovin köykäiset! Siitä huolimatta viihdyn kyllä keittiössä ja simppelit, vaivattomasti valmistettavat ruuat ovat minun makuuni. Olen varsinainen herkkupeppu ja rakastan pastaa, olenkin selaillut vesi kielellä joululahjaksi saamaani Aglio & Olio -kirjaa.

Sieltä löytyy resepti myös kotitekoiselle pestolle, jota olen tehnyt pari kertaa jo aikaisemminkin hieman eri ohjeella. Viikko sitten  kokoonnuimme ystävien kanssa istumaan iltaa, nauttimaan lasit viiniä ja kokkailemaan pestopastaa! Aineksista jäi vielä yli, joten tein samaa herkkua muutama päivä takaperin vielä lounaaksi. Ohje on hieman mukailtu kirjasta:

Pesto
3-4 kourallista basilikaa
kourallinen parmesaania
oliiviöljyä
valkosipulinkynsi
2 teelusikallista pinjansiemeniä
mustapippuria ja suolaa

Paahda pinjansiemenet ja nypi basilikan lehdet. Hienonna pinjansiemenet ja basilikan lehdet (vähintään 20 lehteä) morttelissa tai tehosekoittimessa. Sekoita ainekset kulhossa, lisää murskattu valkosipuli, raastettu parmesan sekä ripaus suolaa tarvittaessa. Lorauta sekaan oliiviöljyä sen mukaan, kuinka juoksevaa kastikkeesta haluat. Kuten kirjassa sanotaan, pasta ei saa kellua pestossa – peston tarkoitus on ainoastaan maustaa pastaa! Rouhi sekaan vielä mustapippuria.

Sekaan vain keitetty pasta ja päälle raastettua parmesaania! Ja eikun nauttimaan :) Pesto on mielettömän helppoa tehdä ja maistuu huomattavasti paremmalta, kuin kaupan valmispesto. Ensi kerralla täytyykin kokeilla tätä bravuurieni, mozzarellaleipien pohjalle.

Tänään herkutellaankin sitten uuniperunoilla katkaraputäytteen kera! Kyllä hyvä ruoka on mahtava asia ;) Makoisaa lauantaita!

New in

Ostoksia tulee harvemmin esiteltyä täällä omissa postauksissaan, reissujen jälkeen matkalaukuissa rahdattuja löytöjä lukuunottamatta. Enpä ole juurikaan viime kuukausina mitään uusia vaatteita ostellutkaan, alennukset ovat pitkälti vallanneet kaupat ja kevään trenditkään eivät ole oikein innostaneet. Parin viime viikon aikana olen kuitenkin tehnyt muutaman niin kivan löydön, että pitkästä aikaa kurkataan ostoskassien uumeniin. Täydennystä tuli niin aina yhtä tarpeellisiin perusvaatteisiin kuin asustepuolellekin!

Kerroin jo My Spring Must Haves-postauksessa etsineeni uusia farkkuja iät ja ajat. Ostoslistallani oli siniset, kivalla pesulla varustetut sopuhintaiset skinnyfarkut, sillä edelliset lempparini olivat jo lähes puhkikulutetut (kirjaimellisesti). Lopulta Zarassa tärppäsi uusien mallistojen vihdoin rantauduttua, sieltä kun löydän yleensä istuvimmat farkut! Nuorempana omistin joitakin mm. Tiger of Swedenin ja Dieselin farkkuja, mutta nykyään suuntaan mielummin ketjuliikkeisiin uusia pöksyjä etsiessäni. Siniset farkut ovat varmasti yksi kaappini käytetyimmistä vaatekappaleista vuodenajasta riippumatta!

OSilta taas ostin harmaan perusteepparin, joiden nimeen moni tuntuu vannovan. Valkoisia yläosia on kaappi täynnä, joten rennompi meleerattu harmaa oli tervetullut lisä. Paita on mukavan pehmoinen päällä ja tasku rinnassa on kiva yksityiskohta. Jos teeppari säilyy hyvänä (mikään ei ole tylsempää kuin nukkaantuva trikoo, ehkä heti neuleiden jälkeen), voisinpa hankkia samanlaisen myös valkoisena!

Entäs ne harakan löydöt sitten.. ;) Olen etsiskellyt jotain hieman näyttävämpiä kultaisia rannekoruja ja niitä löytyikin nyt sitten kaksin kappalein. Vasemmalla oleva ketjurannekoru on Lindexiltä ja sopii kivasti kellon kaveriksi. Oikean puoleinen taas kiinnitti huomioni H&M:llä pari viikkoa takaperin, hieman jykevämpi koru pääsee koristamaan rannetta ihan yksinään. Kyllä nyt on taas romua ranteessa!

Tällaisia pieniä, mutta sitäkin miellyttävämpiä löytöjä olen viime viikkojen aikana tehnyt. Minusta on aina välillä kiva päästä kurkkaamaan muiden ostoksia, niistä saa itsekin inspiraatiota. Itse asiassa pääsen ruksimaan vielä yhden kohdan tekemältäni kevään ostoslistalta, nimittäin ystävällisen lukijan vinkistä löysin täydellisen ruutupaidan! Paituli on matkalla kohti kotia, pidetään peukut pystyssä että se natsaa! :)

Hauskaa viikonloppua!